13.4.2022 – MAL
Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.
Opintojensa aikana Maija suuntautui museoalalle, erityisesti museoalan hanke- ja kehittämistoimintaan.
”Jo opiskeluaikana sain huomata, miten suuri merkitys ammattiliitolla on paitsi edunvalvonnan, myös museoalan kehittämistoiminnan kannalta. On mahtavaa päästä mukaan MALn kelkkaan työstämään hyvän korkeakouluharjoittelun suosituksia sekä toteuttamaan museoalan etätyökyselyä".
”Jo opiskeluaikana sain huomata, miten suuri merkitys ammattiliitolla on paitsi edunvalvonnan, myös museoalan kehittämistoiminnan kannalta."
Maijan tehtävinä projektissa on MALn korkeakouluharjoittelukyselyiden vastausten analysointi ja raportointi sekä tulosten esittely ja hyvän museoharjoittelun suositusten laatiminen.
Lisäksi projektissa toteutetaan museoalan etätyökysely. Maija osallistuu myös mahdollisuuksien mukaan muuhun sellaiseen MALn toimintaan, joka tukee projektissa tehtäviä kartoituksia. Projekti kestää kuusi kuukautta.
Jos haluat kysyä harjoittelukyselyistä ja sen aikataulusta ja tulosten esittelystä, voit olla yhteydessä Maijaan.
Etätyökyselystä tulee myöhemmin lisätietoa.
PROJEKTITYÖNTEKIJÄ MAIJA TALJA
Puhelin: 040 838 0739
Sähköposti: maija.talja@museoalanammattiliitto.fi
Ajankohtaista
Jäsenblogi: Ikäsukupuolinen sensitiivisyys museossa
MALn jäsenblogissa julkaistaan kirjoituksia, joissa pohditaan ajankohtaisia aiheita – työelämästä, alasta, ammatista. Ensimmäisessä jäsenblogissa paneudutaan ikäsukupuoliseen sensitiivisyyteen museoissa.
Lue lisääMuseo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 14.5.2024
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 14. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 7.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisääSuojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Lue lisääVastaa kyselyyn työstä vaikean historian parissa!
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ja Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry selvittävät historian parissa työskentelevien ammattilaisten kokemuksia vaikeiden historiallisten aiheiden käsittelystä museotyössä ja historiantutkimuksessa. Kyselyyn voi vastata 17.4.-12.5.2024 välisenä aikana.
Lue lisääKehysriihi: Kulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta
Kulttuuri- ja museoalan määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on valtava, sanovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt TAKU ja MAL.
Lue lisääJäsenten ääni kuuluviin – MALn jäsenblogi
MALn jäsenblogi on jäsenten oma kanava, jolla voi jakaa ajatuksia ajankohtaisista työelämän ilmiöistä. Aiheena voi olla monipuolisesti museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisen tai alalle kouluttautuvan työelämään tai arkeen liittyvät kysymykset. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita kirjoittamaan jäsenblogiin.
Lue lisääKiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!
Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.
Lue lisääYhdistelmätehtävät ovat kuntien kulttuurialan asiantuntija- ja esihenkilötehtävien ongelmana
Oripään kunta julkaisi rekrytointi-ilmoituksen, jossa haettiin alle 3 000 euron kuukausipalkalla kirjastonjohtajaa vastuunaan kirjasto-, museo- ja kulttuuritoimi, kunnan markkinointi, maahanmuuttotyö sekä hyvinvointilautakunnan esittelijän tehtävät. Rekrytointi kuvastaa yleistymässä olevaa yhdistelmätehtävien ongelmaa.
Lue lisääKulttuurista leikkaamalla ei pelasteta Suomen taloutta
Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.
Lue lisääNeuvottelut Kansallisgallerian työehtosopimuksesta alkoivat 28.2.
Kansallisgallerian työehtosopimus on voimassa 31. maaliskuuta saakka. Sopimuksen piiriin kuuluu noin 300 Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffin taidemuseossa työskentelevää henkilöä.
Kansallisgallerian työehtosopimuksesta neuvotellaan helmi–maaliskuussa.
- 1
- 2
- 3
- …
- 23
- Seuraava »