Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.

Green Office -toimistona otamme ympäristöasiat huomioon toimitiloissamme, päätöksenteossamme ja toiminnassamme. Tavoitteenamme on pienentää toimistomme hiilijalanjälkeä entisestään, käyttää luonnonvaroja viisaasti ja suojella luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteiden saavuttamiseksi mittaamme toimintaamme ja raportoimme siitä vuosittain WWF:lle, joka myös tarkastaa toimintamme aika ajoin.

-Jo ennen Green Office -ympäristöohjelman laatimista ja sertifikaattia olemme kiinnittäneet huomiota toimistomme ja tilaisuuksiemme aiheuttamaan ympäristökuormitukseen. Esimerkiksi monipuolinen lajittelumahdollisuus, ”turhan paperin” välttäminen, liikkuminen julkisilla liikennevälineillä sekä kala-kasvistarjoilu ovat olleet jo vuosia MALn toimintatapana, kertoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

Olemme mukana myös Akavan Erityisalojen ilmastotyöryhmässä

Olimme vuonna 2019 mukana perustamassa kattojärjestössämme Akavan Erityisaloissa käynnistettyä ilmastotyöryhmää, joka koordinoi ilmastotyötä yhteisössämme. Green Officen ympäristöohjelman laatiminen oli luonteva jatkumo kaikelle jo tekemällemme työlle.

Ilmastotyöryhmässä teemme yhdessä Akavan Erityisalojen ja muiden jäsenyhdistysten kanssa työtä seuraavien tavoitteiden edistämiseksi:

  • Parannamme oman toimintamme ekologisuutta.
  • Tuotamme jäsenillemme koulutusta ja vertaistukea ilmastoasioissa.
  • Nostamme ilmastokysymyksiä esille liiton ja jäsenyhdistysten viestinnässä.
  • Vaikutamme työehtojen ekologisuuteen työmarkkinatoiminnan ja jäsenten aktivoinnin kautta.

Green Office -järjestelmä

Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka tavoite on luonnonvarojen säästäminen sekä kestävien kulutustapojen edistäminen. WWF kannustaa Green Office -järjestelmässä mukana olevia organisaatioita olemaan esimerkillisiä ekotehokkaiden ratkaisujen ja ympäristömyönteisten toimintamallien toteuttamisessa työpaikoillaan.

10 Green Office -kriteeriä, joita noudatamme:

  1. Vahvistamme ympäristötietoisuutta ja viestimme järjestössämme Green Office -käytännöistä.
  2. Edistämme toimitilojemme energiatehokkuutta.
  3. Suosimme uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä.
  4. Vähennämme sähkönkulutusta.
  5. Otamme ympäristöasiat huomioon hankinnoissamme.
  6. Suosimme kestotuotteita.
  7. Kierrätämme ja lajittelemme tehokkaasti.
  8. Suosimme tarjoiluissa kasvipohjaisia tuotteita ja kestävää kalaa.
  9. Otamme huomioon kestävän liikkumisen periaatteet.
  10. Sitoudumme ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen.

Toimitilamme on yhteinen Kieliasiantuntijoiden ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn kanssa ja olemme yhdessä sitoutuneet noudattamaan ympäristöohjelmaa sekä kehittämään toimistoamme yhä ympäristöystävällisemmäksi.

Ota Green Office -toimintaperiaatteet käyttöön työpaikallasi

Ympäristökuormituksen vähentäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat meidän kaikkien vastuulla. Green Office -toimintaperiaatteet voikin ottaa käyttöön myös omalla työpaikalla. Kun tarpeeksi moni sitoutuu muuttamaan toimintatapojaan, pieniltäkin tuntuvilla arkisilla valinnoilla on lopulta iso merkitys.

Tutustu WWF:n Green Officeen ja pohdi, mitä voit tehdä omalta osaltasi tai yhdessä työyhteisössäsi!

 

Green Office ja panda

Ajankohtaista

Marraskuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 17.11.2021

Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa

Kirjoittajalta MAL | 15.11.2021

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta

Kirjoittajalta MAL | 2.11.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!

Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 29.10.2021

Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.

Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen

Kirjoittajalta Katariina | 12.10.2021

Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.

Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2021

Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2021

Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!

Kirjoittajalta MAL | 28.9.2021

Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!

greenoffice ilmasto ilmastotyö kestävyys kierrätys lajittelu säästäminen työelämä ympäristöohjelma