Hallituksen syksyn budjettiriihi käynnistyy tiistaina 3.9.2024. Kirjoitimme Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen "Hallituksen leikkaukset rampauttavat kulttuuriperintöalan". Kirjoituksemme julkaistiin 3.9.

Järjestimme yhdessä Akavan Erityisalojen ja JHLn kanssa 2.9. mielenilmauksen museo- ja kulttuuriperintöalaan sekä erityisesti Museovirastoon kohdistuvia leikkauksia vastaan. Mielenilmauksemme kokosi Kansallismuseon edustalle reilun toistasataa mielenosoittajaa. Iso kiitos kaikille osallistuneille! Pidetään yhdessä ääntä kulttuuriperintömme puolesta!

Museo- ja kulttuuriperintöala on seurannut huolissaan hallituksen leikkauspolitiikkaa. Jo ennestään ala on elänyt suu säkkiä myöten – korkeasti koulutettujen ammattilaisten palkat laahaavat jäljessä, ja kiinteistökulut kohoavat koko ajan. Osa museoista on jo joutunut kiristämään siitä mistä pystyy eli esimerkiksi lomauttanut koko henkilöstönsä, jotta vuokra on saatu maksettua.

Henkilökunnasta nipistämällä aiheutetaan uusia haasteita: epävarma tulevaisuus houkuttaa vaihtamaan alaa ja jäljelle jäävien työtaakka kasvaa kestämättömäksi. Käynnissä olevan museoalan työsuojeluverkoston kyselyn vastauksissa näkyy alan tiukka työtahti: liki 70 prosenttia vastanneista toteaa, että työaika riittää melko huonosti tai huonosti omien tehtävien hoitamiseen. Työmäärä aiheuttaa kuormitusta melko paljon tai erittäin paljon jopa 80 prosentille vastanneista. Töiden priorisoiminen ja tekemättä jättäminen on jo nyt arkea.

Työmäärä aiheuttaa kuormitusta melko paljon tai erittäin paljon jopa 80 prosentille vastanneista.

Leikkausten seurauksena joudutaan irtisanomisiin, ja vähenevät resurssit vaikuttavat suoraan työkavereihin, mutta myös asiakkaisiin. Pyydetyt lausunnot ja lakisääteiset viranomaistehtävät ruuhkautuvat. Museoiden aukioloaikoja joudutaan supistamaan ja omarahoitus kärsii museoiden ollessa suljettuina. Lipputulojen ohella menetetään tulot museokauppamyynnistä, opastuksista sekä kokous- ja tapahtumapalveluista. Eikä uusia näyttelyjäkään synny ilman henkilöstöä. Leikkaukset aiheuttavat kurjistumisen kierteen.

Museomenot valtion menoista ovat kooltaan vajaan promillen luokkaa.

Museomenot valtion menoista ovat kooltaan vajaan promillen luokkaa. Leikkauksilla on kuitenkin valtavan kielteiset vaikutukset alalle, niin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin. Leikattaessa unohdetaan alan hyvinvointivaikutukset sekä oman kulttuuriperintömme ja siitä huolehtimisen merkitys meille suomalaisille. Ei tuhota omaa kulttuuriperintöämme lyhytnäköisesti leikkaamalla!

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja

Riina Linna
puheenjohtaja

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

* * * * * *

Linkki 3.9.2024 Helsingin Sanomiin (maksumuurin takana). Linkin kuva Helsingin Sanomista, kuvaaja Kimmo Penttinen.

 

Ajankohtaista

Marraskuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 17.11.2021

Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa

Kirjoittajalta MAL | 15.11.2021

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta

Kirjoittajalta MAL | 2.11.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!

Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 29.10.2021

Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.

Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen

Kirjoittajalta Katariina | 12.10.2021

Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.

Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2021

Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2021

Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!

Kirjoittajalta MAL | 28.9.2021

Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!

budjetti budjettiriihi huoltovarmuus kulttuuri kultuuriperintö leikkaus museoala Suomi talous tuhoisa työelämä