Museoalan ammattiliiton hallituksen jäsenet edustavat jäsenistöämme. He ovat luottamushenkilöitä, jotka tekevät museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten ja alalle opiskelevien edunvalvontatyötä yhdessä MALn toimihenkilöiden kanssa.

Kiinnostaako hallitustyöskentely? Hae MALn hallitukseen! - Ehdit vielä 2.4. saakka tehdä oman esittelysi! Hae rohkeasti mukaan!

MALn hallituskokoonpano
Hallitukseen kuuluu kahdeksi toimikaudeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kuusi (6) muuta jäsentä ja kuusi (6) henkilökohtaista varajäsentä. Varsinaisten ja varajäsenten toimikausi on kaksi toimikautta siten, että vuosittain vuosikokouksessa valitaan kolme (3) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä erovuoroisten tilalle.

Hallituksen jäsenten tulee olla yhdistyksen jäseniä ja edustaa monipuolisesti jäsenkenttää.  MALn hallituksessa on eri sektoreilla ja eri TES-sopimusten piirissä työskenteleviä museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisia. Hallituslaisten ammattien kirjo pyritään pitämään monipuolisena, jotta hallitus olisi jäsenistönsä näköinen.

Hallituksen kokoukset
Hallitus kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa. Kokouksiin osallistuminen on mahdollista myös etänä, mutta välillä on hyvä tavata ihan kasvokkain esimerkiksi strategiaseminaarissa. Hallituskausi alkaa vuosikokouksesta ja on kaksivuotinen.

Kokouksista maksetaan kokouspalkkiot ja matkakorvaukset korvataan julkisen liikenteen mukaisesti. Hallituksen kokousten lisäksi luottamushenkilöt voivat osallistua erilaisiin työryhmiin omien kiinnostuksiensa mukaisesti.

Mitä vaaditaan?
Hallitustyöskentely vaatii sitoutumista, reagointia ja yhteistyötä. Hallituksen jäseniltä toivotaan myös oman kokemuspiirin ja edunvalvonta-asioiden tuomista yhteiseen keskusteluun ja MALn edunvalvontatyöhön. Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi.

Mitä saan?
Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.

Kiinnostuitko? Olisiko sinulla aikaa ja intoa lähteä mukaan hallitustyöhön? Kerro itsestäsi ja ajatuksiasi hakulomakeella 2.4.23 mennessä. Ehdokkaaksi voi asettua myös varsinaisessa vuosikokouksessa, mutta silloin ei pääse esittäytymään ennakkoon.

QR-koodi hallitushakulomakkeelle
MAL Hallitushaku 2023

Kiinnostaako hallitustyöskentelyn vetäminen? Hae MALn hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi!

Oletko rohkea ja innokas museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten edunvalvoja?

Puheenjohtaja vastaa hallituksen toimintakyvystä. Varapuheenjohtaja toimii puheenjohtajan tukena. Luottamustoimisten puheenjohtajien tukena ja työparina on liiton palkattu toiminnanjohtaja sekä muu henkilökunta.

Mitä puheenjohtajalta vaaditaan?
Puheenjohtaja johtaa MALn hallitusta ja linjaa yhdessä hallituksen ja toimihenkilöiden kanssa MALn strategiset teemat. Vuosittaiset päälinjat kirjataan toimintasuunnitelmaan, jonka vuosikokous hyväksyy.

Puheenjohtaja seuraa aktiivisesti ja monipuolisesti alaa ja alan kehitystä sekä ennakoi edunvalvontatarpeita. Puheenjohtajuus on luottamustoimi eli valitulla henkilöllä tulee olla riittävästi aikaa MALn vaatimalle työlle. Erilaiset lausuntopyynnöt ja nopeatkin reagoinnit ja päätökset ovat osa puheenjohtajan tehtävää. Tiivistä yhteistyötä tehdäänkin varapuheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa, mutta myös koko hallituksen osaamiseen tukeutuen.

Puheenjohtaja toimii myös toiminnanjohtajan esihenkilönä.

Varapuheenjohtaja on puheenjohtajan varahenkilö, joka tarvittaessa sijaistaa puheenjohtajaa, mutta myös osallistuu aktiivisesti johtoryhmätyöhön yhdessä puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa.

Molemmat luottamustoimet vaativat sitoutumista, aktiivisuutta ja riittävästi aikaa, jotta yhteistyö hallituksessa, toimihenkilöiden kanssa ja ay-yhteisössä on sujuvaa.

Mitä puheenjohtaja saa?
Puheenjohtaja on avainasemassa yhdistyksen strategian linjaamisessa. Puheenjohtajana pääsee paneutumaan työelämän ja työmarkkinoiden ajankohtaisiin kysymyksiin sekä osaksi isompaa akavalaista ammattiyhdistysliikettä.

Tehtävässä pääsee lähelle työmarkkinatoiminnan ydintä ja samalla pääsee oppimaan lisää työelämän lainsäädännöstä ja rakenteista sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Puheenjohtajalla on tukenaan MALn hallitus, varapuheenjohtaja ja toimihenkilöt. Lisäksi puheenjohtaja saa tukea myös Akavan Erityisalojen asiantuntijaverkostolta sekä muiden AEn jäsenyhdistysten puheenjohtajaverkostolta.

Kiinnostuitko? Olisiko sinulla halua ja intoa lähteä ehdolle MALn puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi? Kerro itsestäsi ja ajatuksiasi hakulomakeella 2.4.23 mennessä. Ehdokkaaksi voi asettua myös varsinaisessa vuosikokouksessa, mutta silloin ei pääse esittäytymään ennakkoon.

MAL Puheenjohtajahaku 2023-2025
MAL Puheenjohtajahaku 2023-2025

Hallitusvalinnat tehdään vuosikokouksessa 19.4.2023 ja valittujen hallituskausi alkaa heti vuosikokouksesta. Kokous toteutetaan hybridinä, fyysisenä kokouspaikkana on Helsingin Itä-Pasila. Kokouskutsu lähetetään kaikille jäsenille sähköpostitse ja se julkaistaan myös MALn viestintäkanavilla.

Ajankohtaista

Koronakysely 2021 käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2021

Koronaepidemian alkaessa keväällä 2020 kysyimme museoammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia epidemian vaikutuksista alalle ja omaan työhön. Uusimme kyselyn keväällä 2021 epidemian jatkuttua yli vuoden.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Opastaminen on oikea ammatti

Kirjoittajalta MAL | 19.5.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Tällä kertaa tarkastellaan, miten vastaukset rikkovat mielikuvaa opastamisesta väliaikaisena sivutyönä.

Museoalan ammattiliitto: Museoalan harjoittelupalkat kuntoon!

Kirjoittajalta MAL | 7.5.2021

Museot ovat tarjonneet opiskelijoille hyviä harjoittelupaikkoja koronapandemiasta huolimatta, kiittää Museoalan ammattiliitto. Harjoittelun palkkauksessa on kuitenkin usein parannettavaa.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia ei voi väheksyä – huomioidaanko tämä näkökulma rahoituksessa?

Kirjoittajalta Katariina | 6.5.2021

Veroeuroillamme rahoitetaan monenlaisia yhteiskunnalle tärkeitä toimintoja – rahojen kohdentaminen aiheuttaa paljon keskustelua ja päättäjät joutuvat tekemään arvovalintoja.

Terveisiä OKMn tiedotus- ja keskustelutilaisuudesta, jossa kerrottiin toisen lisätalousarvion määrärahojen kohdentamisesta

Kirjoittajalta MAL | 3.5.2021

Hallitus on linjannut tukipaketista, joka kohdennetaan kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle osana vuoden 2021 toista lisätalousarviota.

MALn sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 29.4.2021

Kirjoittajalta MAL | 30.4.2021

Kokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion.

Mitä museo-oppaille kuuluu? – Mitä tekee opas, kun työt lähtevät alta?

Kirjoittajalta MAL | 22.4.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Ensimmäisessä kirjoituksessa pohditaan oppaiden työmarkkina-aseman ja työttömyysturvan epävarmuutta.

Akavan Erityisalojen terveiset kehysriiheen: Veikkaus-tuotoista eettinen ratkaisu; humanististen oppiaineiden painoarvoa parannettava

Kirjoittajalta MAL | 20.4.2021

Veikkauksen edunsaajien vakaa rahoitus on varmistettava sekä lähivuosina että pitkällä aikavälillä. Yleishyödyllisen työn ja pelirahoituksen kytkös on viimein purettava, Akavan Erityisalat vaatii.

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 29.4.2021

Kirjoittajalta MAL | 15.4.2021

Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään etäkokouksena torstaina 29. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 27.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!

Lähetimme eduskunnalle kortin arpajaislaista

Kirjoittajalta MAL | 14.4.2021

Yleishyödyllinen työ ansaitsee vakaan rahoituksen! Lähetimme yhdessä Akavan Erityisalojen ja neljän muun ammattijärjestön kanssa kansanedustajille kortin, jolla herättelemme keskustelua Veikkauksen pelituotoista ja arpajaislaista.

edunvalvonta hallitus luottamustehtävä mal