Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton hallituksen jäsenet edustavat jäsenistöämme. He ovat luottamushenkilöitä, jotka tekevät museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten ja alalle opiskelevien edunvalvontatyötä yhdessä MALn toimihenkilöiden kanssa.
Kiinnostaako hallitustyöskentely? Hae MALn hallitukseen! - Ehdit vielä 14.4. saakka tehdä oman esittelysi! Hae rohkeasti mukaan!
MALn hallituskokoonpano
Hallitukseen kuuluu kahdeksi toimikaudeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kuusi (6) muuta jäsentä ja kuusi (6) henkilökohtaista varajäsentä. Varsinaisten ja varajäsenten toimikausi on kaksi toimikautta siten, että vuosittain vuosikokouksessa valitaan kolme (3) varsinaista ja kolme (3) varajäsentä erovuoroisten tilalle.
Hallituksen jäsenten tulee olla yhdistyksen jäseniä ja edustaa monipuolisesti jäsenkenttää. MALn hallituksessa on eri sektoreilla ja eri TES-sopimusten piirissä työskenteleviä museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisia. Hallituslaisten ammattien kirjo pyritään pitämään monipuolisena, jotta hallitus olisi jäsenistönsä näköinen.
Hallituksen kokoukset
Hallitus kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa. Kokouksiin osallistuminen on mahdollista myös etänä, mutta välillä on hyvä tavata ihan kasvokkain esimerkiksi strategiaseminaarissa. Hallituskausi alkaa vuosikokouksesta ja on kaksivuotinen.
Kokouksista maksetaan kokouspalkkiot ja matkakorvaukset korvataan julkisen liikenteen mukaisesti. Hallituksen kokousten lisäksi luottamushenkilöt voivat osallistua erilaisiin työryhmiin omien kiinnostuksiensa mukaisesti.
Mitä vaaditaan?
Hallitustyöskentely vaatii sitoutumista, reagointia ja yhteistyötä. Hallituksen jäseniltä toivotaan myös oman kokemuspiirin ja edunvalvonta-asioiden tuomista yhteiseen keskusteluun ja MALn edunvalvontatyöhön. Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi.
Mitä saan?
Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.
Kiinnostuitko? Olisiko sinulla aikaa ja intoa lähteä mukaan hallitustyöhön? Kerro itsestäsi ja ajatuksiasi hakulomakeella 14.4.24 mennessä. Ehdokkaaksi voi asettua myös varsinaisessa vuosikokouksessa, mutta silloin ei pääse esittäytymään ennakkoon.
Hallitusvalinnat tehdään vuosikokouksessa 14.5.2024 ja valittujen hallituskausi alkaa heti vuosikokouksesta. Kokous toteutetaan hybridinä, fyysisenä kokouspaikkana on Helsingin Itä-Pasila. Kokouskutsu lähetetään kaikille jäsenille sähköpostitse ja se julkaistaan myös MALn viestintäkanavilla.
Ajankohtaista
Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja
Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava Akavan Erityisalat.
Olen antirasisti -kampanja jatkuu 2022
Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.
Urapalvelumme löytyvät nyt Coollasta
Jäsenillämme on mahdollisuus saada asiantuntevaa uravalmennusta työnhakua ja oman uran suunnittelua varten.
MALn Joulukalenteri 2021
Julkaisimme joulukalenterin, jossa muistelemme kuluneen vuoden tapahtumia ja esittelemme toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan!
Konservaattori, hae kevään työnohjausryhmään!
Konservaattori, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae keväällä 2022 jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Kerro meistä kaverille tai liity jäseneksi – voita 200 € lahjakortti!
Kun liityt 31.1.2022 mennessä Museoalan ammattiliiton jäseneksi, osallistut K-ryhmän 200 € lahjakortin arvontaan. Sama koskee jäsentä, jonka suosituksen perusteella uusi jäsen liittyy meihin!
Toimistomme on suljettu joulun ajaksi 23.12.-7.1.
Toimistomme on joulun vietossa 23.12.2021-7.1.2022 välisen ajan. Myös Akavan Erityisalojen toimisto ja palvelut ovat suljettuna viikon 52 ajan. Joulumuistamisiin tarkoitetut varat lahjoitamme UN Women Suomen työhön Afganistanin naisten puolesta.
Olemme muuttaneet!
Uusi toimistomme sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, osoitteessa Ratavartijankatu 2 A, 7. kerros. Toimiston kanssamme jakavat tuttuun tapaan kollegajärjestöt Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry sekä Kieliasiantuntijat ry.
Näkymätön asiantuntija? — Museo-oppaiden kyselyn tuloksia
Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry tekivät marraskuussa 2020 kyselyn, jossa kartoitettiin museo-oppaiden työolosuhteita. Nyt kyselyn tulokset on julkaistu raporttina.
Näkymätön asiantuntija? — Tervetuloa keskustelutilaisuuteen museo-oppaiden työoloista 13.12.
Museoalan ammattiliitto MAL kutsuu kaikki museo-oppaiden työolojen kehittämisestä kiinnostuneet verkossa järjestettävään keskustelutilaisuuteen 13.12. klo 17.30-19.
- « Edellinen
- 1
- …
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- …
- 29
- Seuraava »