Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan. Mielenilmaus toteutettiin museon aukiolon ulkopuolella ja jo töissä olevat uloskirjautuivat mielenilmauksen ajaksi. Mukana oli yli 50 osallistujaa, niin hamilaista kuin tukea osoittavia osallistujia myös muista museo- ja kulttuurialan työpaikoista. Iso kiitos kaikille mukana olleille!

 

Miksi osoitimme mieltä?

Helsingin kaupungin taidemuseo HAM irrotettiin kaupunkiorganisaatiosta ja säätiöitettiin. Näin haluttiin varmistaa, että taidemuseolla on parhaat mahdolliset edellytykset menestyä myös jatkossa sekä toimia ketterästi kansainvälisessä taidekentässä. Kaiken museoissa tehtävän tavoitteellisen toiminnan ydin on osaava, sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta. Muutoksessa luvattiin turvata henkilöstön asema, mutta nyt on paljastunut, että työehtoihin tulee huomattavia heikennyksiä vastoin poliittisia lupauksia.

HAM on arvostettu museo, joka on ollut houkutteleva myös työnantajana. Säätiöittäminen ei ollut Helsingin kaupungin säästötoimi eikä henkilöstön työehtoja ollut tarkoitus huonontaa, mutta nyt niihin on tulossa työehtosopimuksen vaihdolla huomattavia heikennyksiä.

Työehtosopimusten yhteensovittamisessa työehtojen ei pitänyt huonontua

Työehtosopimuksen vaihtaminen ja kompensointien arvioiminen on todella hankalaa ja tämä työ vaatii resurssia. Lomakertymien ja palkkakehityksen tulevaisuus on epäselvä. Heti säätiöimisen jälkeen työsuhde-edut leikattiin minimiin, eikä omistajaohjaus puuttunut tähän lainkaan. Henkilöstö kokee, että näin isoa muutosta ei ole toteutettu läpinäkyvästi eikä henkilöstön huolta ole kuultu. Nyt työehtojen muutosten kokonaisuus on vaikeasti arvioitavissa, mutta heikennys on ehdottoman selvä: työehdot heikkenevät.

Kyse lomapäivistä, lomalaskennasta ja kokemuslisistä sekä työhyvinvoinnistakin

Esimerkiksi esitetty lomien kompensointi rahalla ei ole henkilöstön näkökulmasta riittävän suuri. Lisäksi se kohtelee eriarvoisesti eri palkkaluokissa olevia työntekijöitä, vaikka lomapäivät ovat kaikille olleet samanarvoisia. Tänä päivänä työn kuormitus on tutkitustikin suurta ja lomapäiviä arvostetaan enemmän kuin pientä palkanlisää. Periaatetasolla nyt romutetaan työkulttuuria ja työehtojen kokonaisuutta, johon nykyiset työntekijät ovat tulleet töihin ja johon on aiemmin voinut luottaa. Heikennyksillä on erittäin suuri vaikutus työhyvinvointiin, jaksamiseen ja motivaatioon.

 

Yksityisten museoiden TES on minimitasoinen ja sitä pyritään parantamaan

HAM päätti siirtyä yksityisiä museoita koskevan työehtosopimuksen piiriin. Yksityisten museoiden TES on tehty minimivaatimuksiin ja soveltuu parhaiten pienille museoille turvaamaan ammatillisen museotyön perusehdot: siinä määritellään minimiehdot, joita kaikkien valtionosuusjärjestelmän piirissä toimivien museoiden on noudatettava. Työehdoissa voi aina noudattaa parempaa työehtosopimusta ja sopia paikallisesti paremmin.

Yksityisten museoiden TES-sopimusta yritetään kehittää, jotta se vastaisi paremmin museoalan tarpeeseen, esimerkiksi että siinä huomioitaisiin vastuumuseoiden roolia ja että siihen saataisiin mukaan kannustavuutta ja lomalaskennan parannusta. Sopimuksen parantamisesta neuvotteleminen työnantajajärjestön kanssa on todella haastavaa, mutta elintärkeää, jotta alan vetovoima saataisiin kuntoon ja korjattaisiin palkkakuoppaa.

 

HAMin henkilöstö on pettynyt tuleviin työehtoihin

HAMn kohdalla huonomman työehtosopimuksen valinta aiheuttaa huolta työntekijöissä. Etenkin nuoremmat asiantuntijat kokevat lupausten pettämisen nahoissaan. Huonoa palkkaa ei enää jatkossa kompensoi aiemmin kunta-alan sopimuksesta tulleet kokemuslisät ja paremmat lomakertymät. Henkilöstön jaksamista on jo koeteltu aiemminkin; ensin Helsingin kaupungin työntekijät kärsivät vuosia palkanmaksuongelmista, mutta muut työsuhteen ehdot olivat sentään paremmat. Nyt yksityistämisen kautta huonoa palkkaa ei kompensoida mitenkään.

Alalla eri sektorin museot kilpailevat osaavasta henkilöstöstä. Kun työehdot huononevat huomattavasti, on riski, että osaavat asiantuntijat hakeutuvat muualle. Tämä vaikeuttaa myös museon pitkäjänteisten tavoitteiden toteutumista.

 

Onko omalla paikkakunnallasi ja työpaikallasi tulossa isoja muutoksia?

Työpaikkasi luottamusmies on avainasemassa työpaikan muutostilanteissa. Mikäli työpaikallasi ei ole luottamusmiestä, voisitteko valita luottamusmiehen? Toki kuka tahansa jäsen voi aina olla yhteydessä liittoon, kun jokin asia työpaikalla herättää huolta.

Olethan yhteydessä:
Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä katariina.makela@malry.fi

Valokuvat:
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ja Akavan Erityisalat.

Ajankohtaista

Marraskuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 17.11.2021

Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa

Kirjoittajalta MAL | 15.11.2021

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta

Kirjoittajalta MAL | 2.11.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!

Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 29.10.2021

Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.

Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen

Kirjoittajalta Katariina | 12.10.2021

Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.

Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2021

Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2021

Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!

Kirjoittajalta MAL | 28.9.2021

Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!

henkilöstö kulttuuri kulttuuripolitiikka kultuuriperintö kunnat kuntavaalit museoala Suomi talous