Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin.
- Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka voi vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.
- Saamme Helsingin kaupungilla työskenteleviltä jäseniltämme jatkuvasti palautetta väärin maksetuista palkoista. Nyt palautetta on tullut esimerkiksi kulttuuri-, museo- ja vapaa-aikapalveluista sekä hallinnon työntekijöiltä, kertoo työmarkkinalakimies Anna Zibellini Akavan Erityisaloista.
- Ongelmat koskevat erityisesti erilaisia palkanlisiä. Ongelmana on myös, että palkkahallinto ei vastaa työntekijöiden kysymyksiin. Kaupungin palkkahallinnolle tarkoitetut kysymykset ohjautuvatkin nyt meille liittoihin.
- Aiemmin museoissa palkanmaksuvirheet ovat liittyneet ilta-, viikonloppu- ja ylityökorvauksiin sekä uusien työntekijöiden ja osa-aikaisten tai määräaikaisten työntekijöiden palkkoihin. Nyt kuitenkin museoissa jo pitkään työskennelleet ovat jääneet kokonaan ilman kuukausipalkkaa tai he ovat saaneet vain osan palkastaan, toteaa Akavan Erityisalojen jäsenyhdistyksen, Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
- On pöyristyttävää, ettei asiaa ole saatu korjattua. Ei työntekijä voi jättää maksamatta asuntolainaa tai vuokraa eikä sähkölaskua tai ostamatta ruokaa. Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntijatehtävissä työskentelevillä ei myöskään ole mahdollisuutta edes kerryttää isoa puskuria yllättäviin menoihin palkkatason ollessa alle kunta-alan keskiarvopalkan, huomauttaa JUKOn luottamusmies Pirkko Madetoja.
- On pöyristyttävää, ettei asiaa ole saatu korjattua. Ei työntekijä voi jättää maksamatta asuntolainaa tai vuokraa eikä sähkölaskua tai ostamatta ruokaa.
Akavan Erityisalat muistuttaa, että Helsingin kaupungin työntekijöillä on oikeus saada palkkasaatavat viivästyskorkoineen viipymättä ja kaupungin on korvattava työntekijöille aiheutuneet taloudelliset vahingot.
- Palkka tulee maksaa työntekijän osoittamalle pankkitilille ja palkan on oltava työntekijän nostettavissa tililtä palkanmaksupäivänä. Työsuhteen aikana työntekijällä on oikeus korkolain mukaiseen viivästyskorkoon, jos palkanmaksu myöhästyy sovitusta palkanmaksupäivästä. Viivästyskoron laskeminen alkaa eräpäivää seuraavasta päivästä, Anna Zibellini kertoo.
- On muistettava, että palkkavirheet vaikuttavat myös sosiaalietuuksiin. Kun palkka maksetaan väärin, Kela saattaa maksaa etuuden väärin tai evätä sen kokonaan virheellisten tietojen vuoksi. Palkkavirheet voivat näkyä vuosienkin jälkeen Kelan takaisinperintäprosesseissa. Yksilön näkökulmasta tilanne on kohtuuton, Zibellini sanoo.
- Virheettömästi maksetut ja ajallaan tulevat palkat ovat työntekijän perusoikeus ja työnantajan tärkein velvollisuus. Kun tämä perusta murtuu, työnantaja vakavasti laiminlyö velvollisuuttaan ja työntekijöitten luottamus työnantajaan heikentyy. Helsingin kaupungilla heikko tilanne on kestänyt jo miltei vuoden.
***
Akavalaiset liitot toivat jo elokuussa 2022 esille, että Helsingin palkanamaksu-uudistuksen ja uuden järjestelmän käyttöönotto vaikuttaa aliresursoidulta ja vaativat lisää resursointia jo silloin kriisiytyneeseen palkanmaksuhallintoon.
> 24.8.2022: Akavalaiset liitot Helsingin palkkasotkusta: Palkanlaskenta on kriittinen erityisala
Museoalan ammattiliitto on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö ja edustaa museo- ja kulttuuriperintöalalla työskenteleviä asiantuntijoita.
Lisätiedot:
Anna Zibellini, työmarkkinalakimies
anna.zibellini@akavanerityisalat.fi, puh. 0201 253 353
Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja
katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi, puh. 040 7747 620
Museoalan ammattiliitto
Pirkko Madetoja, JUKOn luottamusmies
pirkko.madetoja@hel.fi, puh. 040 334 5180
Ajankohtaista
Kunta-alalle neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen
Kunta-alalla alkaa neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen.
Toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton koko kuntajäsenistöä. AEn jäsenkirje asiasta lähetetty 12.4.
MALn projektityöntekijänä on aloittanut Maija Talja
Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.
Jäsenistömme lakkoon Tampereella ja Kuopiossa palkkaohjelman puolesta
Kunta-alan lakot Tampereella ja Kuopiossa alkavat. Akavan Erityisalojen jäsenistö kirjastoissa, museoissa, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa osallistuvat lakkoon, samoin osin suuhygienistijäsenistä.
Yksilötyönohjausta jäsenhinnalla
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Ylös palkkakuopasta – oikeutta kunta-alan ammattilaisille! Palkkapäivä-tapahtuma!
– Mitä me haluamme?
– Oikeudenmukaisen palkan!
– Milloin me haluamme?
– NYT!
Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina
Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.
Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.
Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla
Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.
Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!
- « Edellinen
- 1
- …
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- 29
- Seuraava »