19.8.2022 – MAL
Olen Tuulia-Tuulia Tummavuori ja olen juuri aloittanut työt Museoalan ammattiliitossa järjestökoordinaattorina. Taustaltani olen itsekin museoalan ammattilainen ja tutustunut ammattiliittoon aiemmin jäsenenä. Olen valmistunut maisteriksi Turun yliopistosta, jossa opiskelin historia- ja kulttuurintutkimusaineita. Minuun on saattanut aiemmin törmätä myös vaikkapa lepakkoretkellä tai maastoratsastuksella – olen innokas luontoharrastaja ja työskennellyt museoalan lisäksi erä- ja luonto-oppaana.
Uteliaana ihmisenä olen viihtynyt museoalalla monenlaisissa tehtävissä: olen esimerkiksi tehnyt museorakennusten kuntotarkastuksia kellareissa ryömien ja työskennellyt tutkijana niin vanhojen asiakirjojen äärellä kuin myös muistitietohankkeissa. Suurena intohimonani on ollut museoiden yleisötyö, jonka parissa työskennellessäni myös innostuin museoalan edunvalvonnasta.
Suurena intohimonani on ollut museoiden yleisötyö, jonka parissa työskennellessäni myös innostuin museoalan edunvalvonnasta.
Ammattiliittomme jäsenistö työskentelee todella monipuolisissa tehtävissä ja erilaisissa työsuhteissa. Odotan, että pääsen tutustumaan jäseniimme ja oppimaan, millaiset kysymykset alan edunvalvonnassa ovat erilaisille jäsenillemme tärkeitä.
Historioitsijana olen tottunut katselemaan paljon menneisyyteen, mutta järjestökoordinaattorina odotan tutustumista myös alamme tulevaisuuteen: eri puolilla Suomea tehtävään museoalan koulutukseen, opiskelijajärjestöihin ja tuleviin alan ammattilaisiin.
Toivon, että jäsenemme ovat rohkeasti minuun yhteyksissä toimintaamme koskevista toiveista. Minut löytää toimistoltamme Helsingin Pasilasta – ja joskus minut voi bongata lähiseudun lintutorneista.
Tuulia-Tuulia Tummavuori
Järjestökoordinaattori
puh. 040 554 7983
tuulia-tuulia.tummavuori@museoalanammattiliitto.fi
Ajankohtaista
Kunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Kunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Tärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
Yksityisten museoiden uusi työehtosopimus
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Kulttuuriperinnön säilyminen ja saavutettavuus edellyttää asiantuntijuutta”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Kolmas koronakysely käynnissä
Museoalan ammattiliitto on kerännyt 2020 ja 2021 museoalan ammattilaisten kokemuksia koronaepidemian vaikutuksista museo- ja kulttuuriperintöalan työelämään. Keräämme vielä vastaavalla kyselyllä tietoa.
Kolmas kysely on auki 6.6.2022 saakka.
- « Edellinen
- 1
- …
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- …
- 30
- Seuraava »