MALn jäsenblogissa jäsenemme kirjoittavat ajankohtaisista havainnoistaan ja ajatuksistaan työelämästä. Ensimmäisen jäsenblogin kirjoittaja pohtii sukupuolta ja siihen liittyviä ennakkoluuloja ja asenteita museoalalla.

Kannanottoni on spin-off Akavan Erityisalojen kirjoitussarjasta, joka käsittelee seksuaalista häirintää. Julkaisualustaksi avautui MALn sivusto, mistä kiitän. Museoalaan sovellettu, yksityisestä yleiseen avartuva puheenvuoroni on sarjaa seuraillen anonyymi, mutta yhteystietojani voi pyytää MALn välityksellä. Kokemuksieni raamittamalta tarinalta puuttuu museologinen perusta, ja osin se saattaa olla vanhentunut. Kertomukseni rohkaiseekin vain keskustelemaan osallisten oikeuksista, rooleista ja peloista museossa.

Perheettömyys sosiaalisena sukupuolena

Tein työrupeamani museoalalla 1980-luvulta 2020-luvulle. Hahmotan museon horisontaalisena, vuorovaikutteisesti oppivana prosessina, joka ei ole palvelu ja jossa ei ole asiantuntijaa eikä asiakasta. En kokenut seksuaalista häirintää, mutta jouduin pohtimaan, käsiteltiinkö minua ja annettiinko minulle palautetta tavanomaista estottomammin, kun kerran olen perheetön – ja sitä miehenä.

Välttelin kahvihuonetta, sillä ikinä ei voinut tietää, millaisia yleistyksiä siellä esitetään ja millaisille vitseille siellä kuuluu nauraa.

Välttelin kahvihuonetta, sillä ikinä ei voinut tietää, millaisia yleistyksiä siellä esitetään ja millaisille vitseille siellä kuuluu nauraa. Perheettömänä koin altistuvani katteettomille spekulaatioille, tungetteleville kysymyksille ja henkilööni käyville letkautuksille. Kuulin, että alusvaatteitten ostoa varten on vaimo, koska mies tuntisi itsensä homoksi sellaisessa toimituksessa. Televisiottomana olin sukupuoleton keskustelija, sillä enhän tiennyt, miltä kannalta kytkeytyä aamujen moraaliseen närkästykseen. Kulutustottumukseni eivät antaneet mahdollisuutta osallistua perhemallista kumpuavaan puntarointiin. Kun olin nuorehko, minulle vieläpä tarjottiin hyväntahtoista apua kumppanin löytämiseksi. Kuittasin olevani aktiivinen. Illat ja viikonloput istun kotona ja odotan, että ovikello soi.

Naamioituva arkisovinismi

Voisi kuvitella, että museoalalla ei säikähdetä erilaisuuksia. Kaikkien kukkien annettaisiin kukkia, eikä työntekijöiltä odotettaisi tiettyä perhemallia tai valtavirtaista elämäntapaa. Oma kokemukseni ei ole kaikilta osiltaan tällainen, niin kosolti kuin olen saanutkin tuntea esihenkilöitteni, työtoverieni ja kontaktiryhmieni takaamaa turvallisuutta sekä eläytymistä arvoihini ja odotuksiini.

Heti harjoittelijana sain taivastella todellisuutta. Poikana minut tuota pikaa integroitiin käytännön säpinään. Pääsin työkäynneille ja pidin auki erikoismuseota, samalla kun kädentaidoilleni oli tuon tuostakin kysyntää. Harjoittelijatoverini oli tyttö, joten hänetpä huomaamatta unohdettiin luettelointikopin ankeuteen, missä nolona kävin häntä silloin tällöin piristämässä ja tarjoamassa pastillin. Olin hänen puolestaan loukkaantuneempi kuin hän itse. Tyttöä kaiketi vain varjeltiin – muka niin hauraana, ettei hänelle voitu uskoa muuta kuin pikkuesineitten luettelointia. Poika kukaties miellettiin kimmoisammaksi, mikä mahtoi ilmetä suorempana palautteenakin. Se vähän oudostutti, sillä silloin vielä luulin, että kaikkia arvioidaan samoin.

Koen olevani sitä sukupuolta, joka minulle on alkuaan merkitty. Tunnistan silti itsessäni valtavirtaisuuden vastavirettä. Käytännön syistä en pukeudu kuin herra. En näet autoile, vaan pyöräilen joka paikkaan tai kuljen linja-autolla. Kumma kyllä, miehinen identiteettini ei ole tästä rapistunut. Vaistoan silti, ettei minua aina kohdata siten kuin herraskaisesti pukeutuva henkilö kohdataan vaikkapa museossa. Pikkusovinistinen kohteluni on enää huvittavaa ja jopa ylpeydenaihe.

Valtavirtaisuus ja beesailu ovat aina tuntuneet ärsyttäviltä, sillä koen ne älylliseksi poroporvarillisuudeksi. Tämä sai minut ammatissani puhumaan myös niiden puolesta, jotka eivät ole sukupuoleltaan valtavirtaisia. En tunne heitä, mutta aihepiiri on avautunut ohjelmista ja artikkeleista. Kun olen tullut tietoiseksi erilaisista sukupuolista, niin vainuan monikasvoista sovinismia entistä kärkkäämmin. Koenhan sukupuoli-sanan osatkin sovinistisiksi.

 

 Ikäsukupuolinen sensitiivisyys ei vielä ole totta

Ikäsukupuolinen on oma ja mahdollisesti erheellinen suomennokseni ulkomaisesta etnologisesta sanastosta, mutta se on inspiroiva ja mahdollistava. Esimerkkinä voidaan kuvitella museossa laadittua kyselyä. Kuinka tylsästi kaavake tapaakaan käynnistyä iän ja sukupuolen utelemisella!

Kannattaa huomata, että ikäsukupuolisesti sensitiiviset, käytännönläheiset avaukset näyttävät olevan ominaisia kotiseutumuseoille ja pikku gallerioille. Läpäisyperiaatteella toteutuva, ikäsukupuolisesti sensitiivinen toimintatapa olisi välttämätön ammatillisellakin museoalalla. Alalta vain on pitkään puuttunut sitouttava vertaisarviointi, mikä on viivyttänyt tarvittavia toimia.

Ajatellaanpa ihmisen integriteettiä. Yhä edelleen ja oikeastaan asiattomasti museokävijä pannaan ottamaan kantaa sukupuoleensa – ihan jo vessaa etsiessään. Sama pätee museon henkilökuntaan, jonka täytyy joko pohtia tai pyydellä anteeksi sukupuoltaan vaikkapa pukuhuoneen valinnassa.

Museoissa tehdään dokumentointi-, lausunto- ja viranomaistyötä, jonka sukupuolihegemonia saattaa toimia kasvualustana kyseenalaisille käytänteille. Nämä toimintatavat voivat johtaa virheellisiin päätelmiin ja vaikuttaa vinouttavasti tulevaisuuteenkin. Järjestelmissä, luokituksissa ja asiasanoituksissa voi näet edelleen pesiä aikansa eläneitä sukupuolinäkemyksiä. Museotyön välineistä piirtyy jämähtänyt polarisaatio joko miesten tai naisten käyttämiksi ajateltuihin työkaluihin. Sukupuolittunut välineistö puolestaan voi aiheuttaa rekrytointiin ulottuvan polkuriippuvuuden.

Museoissa on tapana sukupuolittaa kansalaisia viittaamalla vaikkapa äsken soittaneeseen naiseen tai tiskin luona pyörähtäneeseen mieheen. Mistähän voidaan olla tietävinään, minkä sukupuolisiksi nämä henkilöt itsensä kokevat? Mielestäni oli ikäsukupuolista asiattomuutta ja kollegiaalista huomaamattomuutta, kun museoprosessien osallisista puhuttiin työntekijöiden kesken mummeleina ja papparaisina. Kun olin saavuttamaisillani eläkeiän, pohdin, oliko se vihjaus. Silloinkaan ei juolahtanut mieleeni ikäsukupuolinen tytöttely.

 

Taidetta tosissaan – kulttuurihistoriaa leikisti?

Museo- ja gallerianäyttely on kollektiivinen ja julkinen tilanne. Ollako passiivisen neutraali vai aktiivisesti hienovarainen sekä ennakkoon selkokielinen silloin, kun sukupuolinen sisältö ei ehkä vaikuta hallittavalta? Museotyöntekijät voivat joutua perustelemaan aika karskiakin antia, ja toiset heistä saavat vastaanottaa ensipalautteen valinnoista, joiden tekemisestä heidät on syrjäytetty. Museossa taide vaikuttaa olevan monisukupuolista todellisuutta, kun taas kulttuurihistoria ydinperheen kotileikkiä. En muista minkään museon selkokielisesti täsmentäneen, että näyttelyssä on vain leikisti koti, leikisti kauppa tai leikisti koulu. Tiede- ja luontomuseoitten esitystavat ovat toki analyyttisyydessään selkeämpiä, mutta saattavat kompastua empiirisyyteensä.

Yläkoululuokan vierailtua varsin kursailemattomassa taidenäyttelyssä kävi niin, että opettaja edellytti ylimääräistä erityisopastusta kahdelle oppilaalle ja itselleen. Opastukseni jälkeen vaistosin, että umpisolmu oli auennut, kun taidelaitoksen edustajana olin uskaltanut ottaa minulta odotetun fasilitoijan roolin. Olin tavattoman epävarma, ja keinoni perin vaatimattomat. Niitä olivat arkeistus ja kontekstointi sekä formaalinen arviointi. Luulenpa, että eniten olikin kaivattu rauhoittavaa vertaispuhetta.

Sukupuolisuuksiin pohjautuva museo- ja gallerianäyttely on tavallisesti houkutellut poikkeuksellisen suuren vierailijakunnan sekä osoittautunut media- ja somemenestykseksi. Näyttelyn vastustus on voinut olla valtakunnallista, avajaisten aikana on osoitettu mieltä, ja paikkakunnalle on povattu yliluonnollista rangaistusta. Vaikka olenkin kokenut sukupuolisuuksiin kytkeytyneet tuotannot jopa stereotypioita pönkittäviksi, niin hankkeilla on ollut merkitystä sukupuolisen moninaisuuden tunnetuksi tekemiselle ja iskostettujen myyttien purkamiselle. Museo- ja näyttelytoimijoitten valinnat ovat edellyttäneet sekä henkilökohtaista riskinottoa että erehtymisen sietokykyä.

Vuonna 2006 avautui vaasalaisen Pohjanmaan museon perusnäyttely, joka käsikirjoitettiin ja toteutettiin läpikäyvän naisnäkökulman kautta. Sporadinen museoaineisto antoi kuin antoikin edellytykset pohjalaisen naisen muotokuvalle noitavainoista prostituutioon sekä miehen ja lasten profilointiin naisen kautta. Ehkä on jo olemassa seuraavan sukupolven sukupuolineutraali perusnäyttely.

*******************

Kirjoitus kuuluu MALn jäsenblogi -sarjaan. Blogikirjoitukset ovat itsenäisiä tekstejä eivätkä täten edusta MALn virallista näkemystä tai kantaa.

Kirjoitus julkaistaan anonyymina, mutta kirjoittajan tiedot ovat MALn tiedossa.

Haluatko sinä kirjoittaa Jäsenblogiin? Lue lisää täältä.

Ajankohtaista

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 6.4.2023

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2023

Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.

Yksityisille museoille saatiin uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 23.3.2023

– Aivan uutta on työehtosopimuskaudelle asetettava kehittämistyöryhmä, joka tulee selvittämään mahdollisuuksia lisätä museoalan houkuttelevuutta työmarkkinoilla. Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on alalla yhä suurempi haaste.

Mielipidekirjoituksemme: Museo- ja kulttuuriperintöala ei kestä enää leikkauksia

Kirjoittajalta MAL | 18.3.2023

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan.

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2023

Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTA ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten museoiden työehtosopimuksesta. Sopimuksen piirissä on noin 600 työntekijää.

Maaliskuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2023

Maaliskuun uutiskirje on lähetetty 8.3. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset palkkaratkaisuista. MALn hallitushaku on myös avattu – lue lisää ja hae hallitukseen!

Palkankorotukset kasvoivat kunnissa ja hyvinvointialueilla – lisäksi kertaerä!

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Neuvottelujen tuloksena vientialojen heijastusvaikutus siirtyi täysimääräisenä kuntien ja hyvinvointialueitten palkankorotuksiin. Tämä tulos takaa kuntiin ja hyvinvointialueille palkkauksen tason nostamisen palkkaohjelman avulla. Sitä kevään 2022 lakoilla juuri haettiin!

Kansallisgalleriaan palkkaratkaisu hyvällä yhteistyöllä

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Kansallisgalleriassa työnantaja ja luottamusmiehet pääsivät määräajassa paikalliseen palkkaratkaisuun työehtosopimuksen ns. optiovuoden käyttämisestä vuonna 2023.

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 2.3.2023

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.

Helmikuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 17.2.2023

Helmikuun uutiskirje on lähetetty 17.2. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset ja osallistu ajankohtaisiin tapahtumiimme joko etänä tai paikan päällä.