Kulttuuriperintöalan koulutuksen tulevaisuus Turussa ja Porissa huolestuttaa Museoalan ammattiliittoa. - Pelkäämme, että leikkuri iskee museo- ja kulttuuriperintöalalle elintärkeisiin koulutusohjelmiin Turun yliopiston muutosneuvotteluissa.
Museoalan ammattiliitto MAL ry on seurannut huolestuneena Turun yliopiston muutosneuvotteluita. Muutosneuvotteluilla tähdätään yliopiston talouden tasapainottamiseen. Tasapainoinen talous on edellytys yliopiston toiminnalle, mutta neuvotteluissa käsiteltävät keinot säästöjen tekemiseen ovat huolestuttavat.
Esillä on ollut esimerkiksi yliopiston etäkampuksiin kohdistuvia muutoksia, kuten mahdollisuus luopua osasta etäkampuksia joko kokonaan tai vähentää niiden toimintoja. Turun yliopistolla on etäkampukset Raumalla ja Porissa.
- Museo- ja kulttuuriperintöalalla erityistä huolta herättää Porin yliopistokeskuksen kohtalo. Porissa on esimerkiksi Suomen ainoa digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma, toteaa museo- ja kulttuuriperintöalan osaajia edustavan Museoalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
- Suomalainen kulttuuriperintö ei säily, jos mahdollisuus alan laadukkaaseen ja monipuoliseen koulutukseen näivettyy kotimaassamme.
Turun yliopiston rehtori Jukka Kola on kertonut, että lyhyellä aikavälillä saavutettavat säästöt tulevat luultavimmin kohdistumaan ensisijaisesti yliopiston henkilökuntaan. Tällaisten säästökeinojen pohtiminen herättää hämmennystä tilanteessa, jossa yliopisto pyrkii parantamaan tuloksiaan pärjätäkseen paremmin rahoituksesta kilpailtaessa eivätkä säästötavoitteet edellytä pikaisia henkilöstövähennyksiä.
- Pahimmassa tapauksessa tässä luotetaan jäljelle jäävän henkilökunnan venymiseen työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella, kuten on käynyt esimerkiksi Tampereen yliopistolla henkilöstövähennysten jälkeen, huomauttaa Akavan Erityisalojen työmarkkinalakimies Anna Zibellini, joka vastaa liiton yliopistosektorin edunvalvonnasta.
- On myös tärkeä muistaa, että pandemia ja siirtyminen etäopiskeluun ovat koetelleet suurinta osaa nykyisistä opiskelijoista ja juuri nyt opiskelijoiden tuen tarve on suuri. Opetushenkilökunnasta ja opiskelijoiden tukipalveluista säästäminen ei tule johtamaan yliopiston parempiin tuloksiin tuottavuusmittauksissa, sanoo MAL:n opiskelijayhteistyöstä vastaava järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori.
Monet opiskelijat ovat tänä syksynä päässeet ensimmäistä kertaa osallistumaan yhtäjaksoiseen lähiopetukseen. Laadukkaasta lähiopetuksesta on myös pidettävä kiinni ja sen turvaamiseksi on olennaista taata opetukselle riittävät resurssit.
- Sekä Turun että Porin kulttuuriperintöalan yliopisto-opetuksessa ja tutkimuksessa on tehty ansiokasta yhteistyötä muun muassa museoiden kanssa. Kokonaisvastuun kulttuuriperinnön korkeakoulutuksesta tulee kuitenkin säilyä yliopistolla.
- Opiskelijoiden työelämäkontaktit ovat tärkeitä, mutta on tärkeää muistaa, ettei vierailevilla luennoitsijoilla ja työpaikkavierailuilla voida korvata korkeakoulujen omaa opetushenkilökuntaa. Niiden tulisi olla vain täydentävä osa alan koulutusta, Tummavuori toteaa.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 7747 620
Sähköposti: katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi
Järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori, Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 554 7983
Sähköposti: tuulia-tuulia.tummavuori@museoalanammattiliitto.fi
Työmarkkinalakimies Anna Zibellini, Akavan Erityisalat,
Puhelin: 040 537 5107
Sähköposti: anna.zibellini@akavanerityisalat.fi
Ajankohtaista
Museologian seminaariin haetaan puhujia!
Museologian seminaari järjestetään 20. – 21.4.2023 Jyväskylässä teemalla Tulevaisuuden museota rakentamassa. Seminaariin haetaan puhujia kulttuuriperintöalan ammattilaisista ja opiskelijoista – hae puhujaksi 1.3.2023 mennessä!
Mielipidekirjoituksemme: Hakeeko Turun yliopisto säästöjä kulttuuriperinnöstämme?
Museoiden menestys pohjaa koulutettuun ja osaavaan henkilöstöön, mutta vakaista työllisyysnäkymistä huolimatta kulttuuriperintöalan oppiaineisiin kohdistuu säästöpaineita. Tämä on näkynyt täytettyjen professuurien vähentymisenä ja opetushenkilökunnan osa-aikaisuuksina useissa yliopistoissa.
Tammi-helmikuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!
MALn vuoden ensimmäinen jäsentiedote on lähetetty 31.1. Käy lukemassa ja osallistu ajankohtaisiin tapahtumiimme joko etänä tai paikan päällä.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto: Etnologian professuuri Turun yliopistossa säilytettävä
Saamiemme tietojen mukaan Turun yliopisto suunnittelee mittavia leikkauksia etnologian oppiaineeseen. Pahimmillaan tämä ajaisi Turussa alas koko arvostetun etnologian oppiaineen.
Vapaaehtoistyö ei saa vääristää työmarkkinoita
Museoalan ammattiliitolta kysytään säännöllisin väliajoin ohjeistusta museoissa tehtävään vapaaehtoistyöhön. Julkaisemme uudestaan MALn kannanoton vapaaehtoistyöstä.
Joulukuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!
MALn vuoden viimeinen jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.12.2022. Rauhallista joulun aikaa!
Jäsenmaksut 2023 – prosentti laskee!
Museoalan ammattiliiton vuoden 2023 jäsenmaksut. Prosentuaalinen jäsenmaksumme laskee!
Toimistomme on suljettu joulun ajaksi 22.12.-5.1.
Toimistomme on joulun vietossa 22.12.2022-5.1.2023 välisen ajan. Myös Akavan Erityisalojen toimisto on suljettu 23.12. sekä viikon 52. Jäsenpalvelun chat ja tyosuhdeneuvonta@akavanerityisalat.fi toimivat tänäkin aikana.
Suosittele jäsenyyttä
Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 27.12.22 – 31.1.23.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto: Kulttuuriperintöalan koulutus Turussa ja Porissa turvattava
Kulttuuriperintöalan koulutuksen tulevaisuus Turussa ja Porissa huolestuttaa Museoalan ammattiliitoa. – Pelkäämme, että leikkuri iskee museo- ja kulttuuriperintöalalle elintärkeisiin koulutusohjelmiin Turun yliopiston muutosneuvotteluissa.
- « Edellinen
- 1
- …
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- …
- 29
- Seuraava »