Kulttuuriperintöalan koulutuksen tulevaisuus Turussa ja Porissa huolestuttaa Museoalan ammattiliittoa. - Pelkäämme, että leikkuri iskee museo- ja kulttuuriperintöalalle elintärkeisiin koulutusohjelmiin Turun yliopiston muutosneuvotteluissa.

 

Museoalan ammattiliitto MAL ry on seurannut huolestuneena Turun yliopiston muutosneuvotteluita. Muutosneuvotteluilla tähdätään yliopiston talouden tasapainottamiseen. Tasapainoinen talous on edellytys yliopiston toiminnalle, mutta neuvotteluissa käsiteltävät keinot säästöjen tekemiseen ovat huolestuttavat.

Esillä on ollut esimerkiksi yliopiston etäkampuksiin kohdistuvia muutoksia, kuten mahdollisuus luopua osasta etäkampuksia joko kokonaan tai vähentää niiden toimintoja. Turun yliopistolla on etäkampukset Raumalla ja Porissa.

- Museo- ja kulttuuriperintöalalla erityistä huolta herättää Porin yliopistokeskuksen kohtalo. Porissa on esimerkiksi Suomen ainoa digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma, toteaa  museo- ja kulttuuriperintöalan osaajia edustavan Museoalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

- Suomalainen kulttuuriperintö ei säily, jos mahdollisuus alan laadukkaaseen ja monipuoliseen koulutukseen näivettyy kotimaassamme.

Turun yliopiston rehtori Jukka Kola on kertonut, että lyhyellä aikavälillä saavutettavat säästöt tulevat luultavimmin kohdistumaan ensisijaisesti yliopiston henkilökuntaan.  Tällaisten säästökeinojen pohtiminen herättää hämmennystä tilanteessa, jossa yliopisto pyrkii parantamaan tuloksiaan pärjätäkseen paremmin rahoituksesta kilpailtaessa eivätkä säästötavoitteet edellytä pikaisia henkilöstövähennyksiä.

- Pahimmassa tapauksessa tässä luotetaan jäljelle jäävän henkilökunnan venymiseen työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella, kuten on käynyt esimerkiksi Tampereen yliopistolla henkilöstövähennysten jälkeen, huomauttaa Akavan Erityisalojen työmarkkinalakimies Anna Zibellini, joka vastaa liiton yliopistosektorin edunvalvonnasta.

- On myös tärkeä muistaa, että pandemia ja siirtyminen etäopiskeluun ovat koetelleet suurinta osaa nykyisistä opiskelijoista ja juuri nyt opiskelijoiden tuen tarve on suuri. Opetushenkilökunnasta ja opiskelijoiden tukipalveluista säästäminen ei tule johtamaan yliopiston parempiin tuloksiin tuottavuusmittauksissa, sanoo MAL:n opiskelijayhteistyöstä vastaava järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori.

Monet opiskelijat ovat tänä syksynä päässeet ensimmäistä kertaa osallistumaan yhtäjaksoiseen lähiopetukseen. Laadukkaasta lähiopetuksesta on myös pidettävä kiinni ja sen turvaamiseksi on olennaista taata opetukselle riittävät resurssit.

- Sekä Turun että Porin kulttuuriperintöalan yliopisto-opetuksessa ja tutkimuksessa on tehty ansiokasta yhteistyötä muun muassa museoiden kanssa. Kokonaisvastuun kulttuuriperinnön korkeakoulutuksesta tulee kuitenkin säilyä yliopistolla.

- Opiskelijoiden työelämäkontaktit ovat tärkeitä, mutta on tärkeää muistaa, ettei vierailevilla luennoitsijoilla ja työpaikkavierailuilla voida korvata korkeakoulujen omaa opetushenkilökuntaa. Niiden tulisi olla vain täydentävä osa alan koulutusta, Tummavuori toteaa.

 

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 7747 620
Sähköposti: katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi

Järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori, Museoalan ammattiliitto MAL ry
Puhelin: 040 554 7983
Sähköposti: tuulia-tuulia.tummavuori@museoalanammattiliitto.fi

Työmarkkinalakimies Anna Zibellini, Akavan Erityisalat,
Puhelin: 040 537 5107
Sähköposti: anna.zibellini@akavanerityisalat.fi

Tiilirakennus Porissa
Kuva: Hanna Oksanen Turun yliopisto

Ajankohtaista

Kunta-alalle neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen

Kirjoittajalta MAL | 13.4.2022

Kunta-alalla alkaa neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen.
Toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton koko kuntajäsenistöä. AEn jäsenkirje asiasta lähetetty 12.4.

MALn projektityöntekijänä on aloittanut Maija Talja

Kirjoittajalta MAL | 12.4.2022

Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.

Jäsenistömme lakkoon Tampereella ja Kuopiossa palkkaohjelman puolesta

Kirjoittajalta MAL | 11.4.2022

Kunta-alan lakot Tampereella ja Kuopiossa alkavat. Akavan Erityisalojen jäsenistö kirjastoissa, museoissa, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa osallistuvat lakkoon, samoin osin suuhygienistijäsenistä.

Yksilötyönohjausta jäsenhinnalla

Kirjoittajalta MAL | 5.4.2022

Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!

Ylös palkkakuopasta – oikeutta kunta-alan ammattilaisille! Palkkapäivä-tapahtuma!

Kirjoittajalta MAL | 4.4.2022

– Mitä me haluamme?
– Oikeudenmukaisen palkan!
– Milloin me haluamme?
– NYT!

Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina

Kirjoittajalta MAL | 4.4.2022

Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.

Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 29.3.2022

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.

Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.

Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla

Kirjoittajalta MAL | 17.3.2022

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!

alanarvostus ammattilainen fm koulutettu koulutus koulutuspolitiikka kulttuuriperintö maisteri mal moniosaaja museoala palkallinen palkka työtehtävä