Kulttuuri- ja museoalan määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on valtava, sanovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt TAKU ja MAL.
Kulttuurin määrärahoista leikattaisiin vuonna 2025 valtiovarainminsteriön ehdotuksen mukaan 4,3 miljoonaa euroa aiemmin tänä vuonna toteutuneiden mittavien leikkausten lisäksi. Nyt esitetyistä leikkauksista miljoona euroa kohdistuisi taiteen ja kulttuurin valtionavustuksiin ja 3,3 miljoonaa esittävän taiteen sekä museoiden valtionosuuksiin (VOS).
Kulttuurin rahoituksen leikkaustahdin on ennakoitu kiihtyvän kymmeniin miljooniin euroihin vuosina 2026 ja 2027, jos hallitusohjelmaan kirjatut suunnitelmat toteutuvat samassa suhteessa kuin tänä ja ensi vuonna.
> Yle 10.4.2024: Kulttuurista voi kadota lähivuosina kymmeniä miljoonia
Leikkauksilla on suora vaikutus alan työllisyyteen. Sekä valtionavustusta saavat, yleishyödyllistä työtä tekevät järjestöt että valtionosuuden piirissä olevat museot, teatterit ja orkesterit ovat merkittäviä työllistäjiä.
Erityisen huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan taide- ja kulttuurialaa merkittävästi rahoittavien kuntien talous on ajettu ahtaalle valtionosuuksien indeksikorotuksia leikkaamalla. Onkin perusteltua pelätä, etteivät alalla jo nähdyt irtisanomiset ja yhteistoimintamenettelyt jää viimeisiksi.
Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.
Leikkauksilla suora vaikutus alan työllisyyteen
ja kulttuurin saavutettavuuteen
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tunnistaa 136 000 ihmistä työllistävän taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan merkityksen sekä kasvun mahdollisuudet. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että Orpon hallitus kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden asemaan. Myös voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa painotetaan alan osaajien roolia.
Kaavaillut leikkaukset ovat täysin ristiriidassa kulttuurialaan kohdistettujen odotusten ja hallitusohjelman tavoitteiden kanssa: vain se mihin investoidaan, voi kasvaa.
“Nyt kaavaillut leikkaukset ovat huolestuttavia paitsi työllisyyden, myös kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Jatkuva kurjistumisen kierre johtaa väistämättä siihen, että taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole enää kaikkien ulottuvilla”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo ja tähdentää, että kuntien sekä valtion rahoituksen leikkaukset osuisivat osin samoihin toimijoihin.
Hallitus on tehnyt myös esityksen muun muassa kulttuuritapahtumien, elokuvanäytösten ja museoiden pääsylippujen arvonlisäveroprosentin nostamisesta nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Toteutuessaan tämä vaikeuttaisi tilannetta entisestään.
Kulttuurialan ahdingon kerrannaisvaikutukset
olisivat laajat
“Ilman riittävää julkista rahoitusta emme pysty huolehtimaan kulttuuriperinnöstämme”, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
“Museoiden taloustilanne on jo tiukka. Apua tilanteeseen on haettu säästämällä valmiiksi tingityistä palkkakuluista ja lomauttamalla koko henkilöstö. Toiminnan jatkuvuuden ja työntekijöiden näkökulmasta vuosittaiset henkilöstön lomautukset eivät ole ratkaisu.”
Hallitusohjelmassa todetaan kulttuurin suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Samoin todetaan, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu.
Leikkaamalla vähästä ei saada säästöä, vaan seuraukset ovat tuhoisat paitsi koko kulttuurisektorille myös yhteiskunnassa laajemmin.
Lisätietoja:
Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry
* * *
8.3. annettu yhteinen kannanottomme julkaistiin päivitettynä 15.4. Akavan Erityisalojen ja STTn kautta.
Ajankohtaista
Syyskuun jäsenkirje julkaistu!
Syyskuun jäsentiedote on lähetetty sähköpostiin 12.9. Ajankohtaisena muun muassa yhteystietojen tarkistus ja ryhmätyönohjaus henkilöstöedustajille. Myös perinteisen jäsenetumme eli Akava-kalenterin tilauslomake on avattu!
Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!
Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Uuden museomääritelmän hyväksyminen oli läpinäkyvyyden riemujuhlaa
Keskiviikkona 24. elokuuta 2022 kansainvälinen museoneuvosto ICOM hyväksyi yleiskokouksessaan Prahassa historiallisesti uuden museomääritelmän.
Elokuun uutiskirje julkaistu!
Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 19.8. sähköpostitse. Loppukesän aiheita mm. Paras mahdollinen museoharjoittelu -webinaari, jäsenetuja ja uuden järjestökoordinaattorin esittäytyminen.
Uusi järjestökoordinaattori esittäytyy
Uusi järjestökoordinaattorimme FM Tuulia-Tuulia Tummavuori on aloittanut työt. -Taustaltani olen itsekin museoalan ammattilainen ja tutustunut ammattiliittoon aiemmin jäsenenä, kertoo Tuulia-Tuulia.
Heinäkuun uutiskirje julkaistu!
Heinäkuun jäsentiedote on lähetetty 4.7. sähköpostitse. Keskikesän aiheina mm. harjoittelukannanotto, kunta-alan sopimus, etätyökysely ja toimiston kuulumisia!
MALn uusi järjestökoordinaattori valittu
Avoinna ollut järjestökoordinaattorin tehtävä kiinnosti hakijoita. Uudeksi järjestökoordinaattoriksi on valittu FM Tuulia-Tuulia Tummavuori, joka aloittaa tehtävässä 15.8.2022.
Kattojärjestömme Akavan Erityisalat vaatii avointa ja reilua puheenjohtajavaalia Akavaan
– Jäsenillemme on tärkeää, että Akava ajaa tasa-arvokysymyksiä ja myös heikommassa työmarkkina-asemassa olevien akavalaisten asiaa. Näistä näkökulmista tarkastelemme jälleen kaikkia puheenjohtajaehdokkaita, sanoo Akavan Erityisalat.
Jäsenetu jatkuu: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!
Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelut jatkuvat jäsenetuna lokakuuhun 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.
Kesän palveluajat
Kulunut kevät on ollut edunvalvonnallisesti työntäyteinen. MALn toimisto hiljenee lomalaitumille jo juhannuksen jälkeen, mutta Akavan Erityisalat palvelee läpi kesän.
- « Edellinen
- 1
- …
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- …
- 29
- Seuraava »