8.3.2024 – MAL
Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.
Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina 29.2. ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina.
Kulttuurin määrärahoista leikattaisiin 4,3 miljoonaa euroa aiemmin tänä vuonna toteutuneiden mittavien leikkausten lisäksi. Nyt esitetyistä leikkauksista miljoona euroa kohdistuisi taiteen ja kulttuurin valtionavustuksiin ja 3,3 miljoonaa esittävän taiteen sekä museoiden valtionosuuksiin (VOS).
Leikkauksilla on suora vaikutus alan työllisyyteen. Sekä valtionavustusta saavat, yleishyödyllistä työtä tekevät järjestöt että valtionosuuden piirissä olevat museot, teatterit ja orkesterit ovat merkittäviä työllistäjiä.
Erityisen huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan taide- ja kulttuurialaa merkittävästi rahoittavien kuntien talous on ajettu ahtaalle valtionosuuksien indeksikorotuksia leikkaamalla. Onkin perusteltua pelätä, etteivät alalla jo nähdyt irtisanomiset ja yhteistoimintamenettelyt jää viimeisiksi.
Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.
Leikkauksilla suora vaikutus alan työllisyyteen ja kulttuurin saavutettavuuteen
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tunnistaa 136 000 ihmistä työllistävän taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan merkityksen sekä kasvun mahdollisuudet. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että Orpon hallitus kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden asemaan. Myös voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa painotetaan alan osaajien roolia.
Kaavaillut leikkaukset ovat täysin ristiriidassa kulttuurialaan kohdistettujen odotusten ja hallitusohjelman tavoitteiden kanssa: vain se mihin investoidaan, voi kasvaa.
“Nyt kaavaillut leikkaukset ovat huolestuttavia paitsi työllisyyden, myös kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Jatkuva kurjistumisen kierre johtaa väistämättä siihen, että taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole enää kaikkien ulottuvilla”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo ja tähdentää, että kuntien sekä valtion rahoituksen leikkaukset osuisivat osin samoihin toimijoihin.
Hallitus on tehnyt myös esityksen muun muassa kulttuuritapahtumien, elokuvanäytösten ja museoiden pääsylippujen arvonlisäveroprosentin nostamisesta nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Toteutuessaan tämä vaikeuttaisi tilannetta entisestään.
"...kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu."
Kulttuurialan ahdingon kerrannaisvaikutukset olisivat laajat
“Ilman riittävää julkista rahoitusta emme pysty huolehtimaan kulttuuriperinnöstämme”, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä ja jatkaa:
“Museoiden taloustilanne on jo tiukka. Apua tilanteeseen on haettu säästämällä valmiiksi tingityistä palkkakuluista ja lomauttamalla koko henkilöstö. Toiminnan jatkuvuuden ja työntekijöiden näkökulmasta vuosittaiset henkilöstön lomautukset eivät ole ratkaisu.”
Hallitusohjelmassa todetaan kulttuurin suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Samoin todetaan, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu.
Leikkaamalla vähästä ei saada säästöä, vaan seuraukset ovat tuhoisat paitsi koko kulttuurisektorille myös yhteiskunnassa laajemmin.
Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry
Ajankohtaista
Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja
Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava Akavan Erityisalat.
Olen antirasisti -kampanja jatkuu 2022
Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.
Urapalvelumme löytyvät nyt Coollasta
Jäsenillämme on mahdollisuus saada asiantuntevaa uravalmennusta työnhakua ja oman uran suunnittelua varten.
MALn Joulukalenteri 2021
Julkaisimme joulukalenterin, jossa muistelemme kuluneen vuoden tapahtumia ja esittelemme toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan!
Konservaattori, hae kevään työnohjausryhmään!
Konservaattori, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae keväällä 2022 jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Kerro meistä kaverille tai liity jäseneksi – voita 200 € lahjakortti!
Kun liityt 31.1.2022 mennessä Museoalan ammattiliiton jäseneksi, osallistut K-ryhmän 200 € lahjakortin arvontaan. Sama koskee jäsentä, jonka suosituksen perusteella uusi jäsen liittyy meihin!
Toimistomme on suljettu joulun ajaksi 23.12.-7.1.
Toimistomme on joulun vietossa 23.12.2021-7.1.2022 välisen ajan. Myös Akavan Erityisalojen toimisto ja palvelut ovat suljettuna viikon 52 ajan. Joulumuistamisiin tarkoitetut varat lahjoitamme UN Women Suomen työhön Afganistanin naisten puolesta.
Olemme muuttaneet!
Uusi toimistomme sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, osoitteessa Ratavartijankatu 2 A, 7. kerros. Toimiston kanssamme jakavat tuttuun tapaan kollegajärjestöt Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry sekä Kieliasiantuntijat ry.
Näkymätön asiantuntija? — Museo-oppaiden kyselyn tuloksia
Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry tekivät marraskuussa 2020 kyselyn, jossa kartoitettiin museo-oppaiden työolosuhteita. Nyt kyselyn tulokset on julkaistu raporttina.
Näkymätön asiantuntija? — Tervetuloa keskustelutilaisuuteen museo-oppaiden työoloista 13.12.
Museoalan ammattiliitto MAL kutsuu kaikki museo-oppaiden työolojen kehittämisestä kiinnostuneet verkossa järjestettävään keskustelutilaisuuteen 13.12. klo 17.30-19.
- « Edellinen
- 1
- …
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- …
- 29
- Seuraava »