Valtiovarainministeriö on julkaissut ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava.

Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina 29.2. ehdotuksensa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2025–2028. Kulttuurin ja taiteen määrärahat ovat jälleen leikkausten kohteina. 

Kulttuurin määrärahoista leikattaisiin 4,3 miljoonaa euroa aiemmin tänä vuonna toteutuneiden mittavien leikkausten lisäksi. Nyt esitetyistä leikkauksista miljoona euroa kohdistuisi taiteen ja kulttuurin valtionavustuksiin ja 3,3 miljoonaa esittävän taiteen sekä museoiden valtionosuuksiin (VOS). 

Leikkauksilla on suora vaikutus alan työllisyyteen. Sekä valtionavustusta saavat, yleishyödyllistä työtä tekevät järjestöt että valtionosuuden piirissä olevat museot, teatterit ja orkesterit ovat merkittäviä työllistäjiä.  

Erityisen huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että samaan aikaan taide- ja kulttuurialaa merkittävästi rahoittavien kuntien talous on ajettu ahtaalle valtionosuuksien indeksikorotuksia leikkaamalla. Onkin perusteltua pelätä, etteivät alalla jo nähdyt irtisanomiset ja yhteistoimintamenettelyt jää viimeisiksi. 

Kaavailtujen leikkausten osuus on valtion kokonaisbudjetissa marginaalinen, mutta niiden merkitys alan kasvulle, työllisyydelle ja saavutettavuudelle on puolestaan valtava. 

 

Leikkauksilla suora vaikutus alan työllisyyteen ja kulttuurin saavutettavuuteen

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus tunnistaa 136000 ihmistä työllistävän taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan merkityksen sekä kasvun mahdollisuudet. Lisäksi hallitusohjelmassa luvataan, että Orpon hallitus kiinnittää erityistä huomiota kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden asemaan. Myös voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa painotetaan alan osaajien roolia.
 
Kaavaillut leikkaukset ovat täysin ristiriidassa kulttuurialaan kohdistettujen odotusten ja hallitusohjelman tavoitteiden kanssa: vain se mihin investoidaan, voi kasvaa.
 
“Nyt kaavaillut leikkaukset ovat huolestuttavia paitsi työllisyyden, myös kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Jatkuva kurjistumisen kierre johtaa väistämättä siihen, että taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole enää kaikkien ulottuvilla”, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo ja tähdentää, että kuntien sekä valtion rahoituksen leikkaukset osuisivat osin samoihin toimijoihin. 

Hallitus on tehnyt myös esityksen muun muassa kulttuuritapahtumien, elokuvanäytösten ja museoiden pääsylippujen arvonlisäveroprosentin nostamisesta nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Toteutuessaan tämä vaikeuttaisi tilannetta entisestään. 

"...kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu."

Kulttuurialan ahdingon kerrannaisvaikutukset olisivat laajat

“Ilman riittävää julkista rahoitusta emme pysty huolehtimaan kulttuuriperinnöstämme”, toteaa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä ja jatkaa: 

“Museoiden taloustilanne on jo tiukka. Apua tilanteeseen on haettu säästämällä valmiiksi tingityistä palkkakuluista ja lomauttamalla koko henkilöstö. Toiminnan jatkuvuuden ja työntekijöiden näkökulmasta vuosittaiset henkilöstön lomautukset eivät ole ratkaisu.” 

Hallitusohjelmassa todetaan kulttuurin suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Samoin todetaan, että kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä. Kulttuurin merkitys Suomen huoltovarmuudelle on siis hyvin tunnistettu. 

Leikkaamalla vähästä ei saada säästöä, vaan seuraukset ovat tuhoisat paitsi koko kulttuurisektorille myös yhteiskunnassa laajemmin. 

 

Nea Leo
toiminnanjohtaja
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

Ajankohtaista

Liity jäseneksi tai kerro kaverille — voita 200 euron lahjakortti!

Kirjoittajalta MAL | 24.6.2021

Tänä kesänä kannattaa liittyä ammattiliittoon tai suositella jäsenyyttämme kaverille – Akavan Erityisalat arpoo palkintoina viisi kappaletta 200 euron K-lahjakortteja. Arvonnassa ovat mukana kaikki 18.6.-1.8.2021 liittyneet uudet jäsenet ja jäsenyyden suosittelijat.

”Nyt on kulttuurialan momentum”– MAL mukana ministeri Kurvisen pyöreässä pöydässä

Kirjoittajalta MAL | 22.6.2021

Museoalan viestinä korostimme ministeriöön korona-ajan tuomia haasteita nimenomaan henkilöstölle. Jo valmiiksi matalapalkkaiset, mutta korkeakoulutetut, asiantuntijat ovat olleet useampaan otteeseen lomautettuina tai kokonaan ilman töitä tai edes työttömyysturvaa.

Kesäkuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 15.6.2021

Aiheina muun muassa museoalan harjoittelu- ja koronakyselyt, museo-oppaiden työnkuva sekä tuleva yin-jooga ja rentoutushetki kesäkuussa ja elokuun saavutettavuuskoulutus. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Museo-opas 2020-luvulla

Kirjoittajalta MAL | 10.6.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millainen on oppaan ammatti 2020-luvulla.

Keräämme tietoa museoalan harjoitteluista – vielä ehdit vastata!

Kirjoittajalta MAL | 9.6.2021

Keräämme tietoa museoalan harjoitteluista – haluamme kuulla niin harjoittelijoita, museoita kuin korkeakouluja! Museoiden ja korkeakoulujen vastausaikaa on pidennetty 18.6. saakka. Harjoittelijoiden osalta vastausaika päättyy 13.6.

Kysely: Suomalaiset mieltävät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut vahvasti elinvoimatekijöiksi

Kirjoittajalta MAL | 8.6.2021

Hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut ovat kunnalle tärkeä elinvoimatekijä, arvioi 86 prosenttia suomalaisista. Vähiten kulttuurimyönteisissä perussuomalaisissakin näin ajattelevien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Kysely kertoo myös koronan pitkittymisen lisänneen kulttuurin kaipuuta.

Museoalan opiskelija, et ole yksin työelämässä

Kirjoittajalta MAL | 2.6.2021

Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman.

Museoiden säilyminen ja kehittyminen kuntapalveluna on taattava

Kirjoittajalta MAL | 31.5.2021

Museoista yli puolet on kuntien omistamia ja kunnat ovat tärkeitä tukijoita myös yksityisille museoille. SOTE-uudistuksen jälkeen kunnilla ja alueilla on entistä keskeisempi rooli museotoiminnan turvaajina; niin ylläpitäjinä, tukijoina kuin kehittäjinä

Taustalta näkyväksi – osaavat museoalan ammattilaiset

Kirjoittajalta MAL | 24.5.2021

Kunnat ovat merkittäviä työnantajia museo-, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa. Yhteisessä kampanjassa Akavan Erityisalojen kanssa nostamme kuntavaalien alla esiin ammattilaisia, jotka luovat kuntien laadukkaita palveluita.

Jäsen, muistathan palvelusi – uutta suuntaa uravalmennuksesta!

Kirjoittajalta MAL | 20.5.2021

Oletko hakemassa työtä tai pohditko uutta suuntaa urallesi? Maksuttomista urapalveluista saat tukea työnhakuun, apua urasuunnitteluun ja omassa työssä kehittymiseen sekä vahvistusta työhyvinvointiin. Tavattavissasi on myös työpsykologi.

budjetti huoltovarmuus kulttuuri kultuuriperintö leikkaus museoala Suomi talous tuhoisa työelämä