Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila.

Jäseniämme edustava Julkisalan neuvottelujärjestö JUKO vauhdittaa nyt neuvotteluja mm. ylityö- ja vuoronvaihtokielloilla ja lakonuhalla useissa kaupungeissa. Toimenpiteitä toteutetaan yhteistyössä JHL:n ja Jytyn kanssa, joten kunta-ala on mukana niissä laajasti.

JUKO, JHL ja Jyty ovat jättäneet lakkovaroituksen Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle, Kuopioon, Ouluun ja Turkuun. Näiden lakkovaroitusten piirissa on kaikkiaan noin 40 000–50 000 kunta-alan palkansaajaa.

Akavan Erityisaloista eli myös Museoalan ammattiliitosta näiden kaupunkien lakkojen piirissä ovat kaikki kuntajäsenet suojelutyötä tekeviä lukuun ottamatta. Lakon piirissä on jäsenistöämme mm. kirjasto-, kulttuuri-, museo-, nuoriso-, liikunta- ja vanhuspalveluista sekä hallinnosta ja suun terveydenhuollosta.

Ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja on julistettu useita. Niiden piirissä ovat koko maan kunta-alan jäsenemme virkasuhteisia lukuun ottamatta.

Jäsen, seuraa Akavan Erityisalojen ja meidän jäsenviestintäämme! Tiedotamme jäsenistölle painostustoimista sähköpostitse ja somessa, jossa aihetunnisteena on #ArvoaAsiantuntijalle.

Jäsentiedot ajan tasalla?

Tarkistathan verkkoasioinnissa, että sähköpostisi ja työpaikkatietosi ovat ajan tasalla - lähetämme kunta-alalla työskenteleville infoa lakkotoimenpiteistä.

Useimmin kysytyt kysymykset

> Kuntasektorin lakosta

> Ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta

Haluatko lisätietoa lakosta puhelimitse tai sähköpostitse? Ota yhteyttä työsuhdeneuvontaamme.

Tapahtumat

23.3.2022 Kunta-alan lakkoetkot etänä

6. - 7.4.2022 Kunta-alan lakko Jyväskylän ja Rovaniemen kaupungeissa
6. - 7.4.2022 Kunta-alan lakko Turun ja Oulun kaupungeissa
12. - 13.4.2022 Kunta-alan lakko Tampereen ja Kuopion kaupungeissa

Lisätietoja:

Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422

Alkuperäinen teksti on julkaistu Akava Erityisalojen sivuilla.

Ajankohtaista

Palkkakysely 2022 museoalan ammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Museoalan ammattiliitto selvittää alan palkkatietoja edunvalvontatyön tueksi. Kysely on suunnattu kaikille työssäoleville museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisille. Sinun ei tarvitse olla MALn jäsen voidaksesi vastata kyselyymme.

Voit vinkata kyselystä myös kollegallesi.

Muutoksen keskellä on aika vaikuttaa

Kirjoittajalta MAL | 5.12.2022

Luottamusmies on työpaikalla se tärkeä ihminen, jonka puoleen voit kääntyä työelämän ongelmatilanteissa. Luottamusmies ratkoo asioita yhdessä työnantajan kanssa, avaa suunsa muidenkin puolesta ja vie eteenpäin työehtojen hyvää toteutumista.

Marraskuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 21.11.2022

Marraskuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 17.11. Aiheina mm. apurahahaku, lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle, aluetapahtumien päivämääriä ja tietoa yksityisten museoiden henkilöstöedustajille.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 1.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2022

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2022 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 1.12. mennessä.

Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä kulttuurin aseman turvaamista yli hallituskausien

Kirjoittajalta MAL | 7.11.2022

Lausuntomme Kulttuurin tulevaisuustyöryhmän raportin ehdotuksiin seuraavalle hallituskaudelle. Raportti on erittäin tärkeä, sillä supistuvien resurssien uhatessa on kulttuurin merkitys tiedostettava aikaisempaa isommin yhteiskunnallisena voimana, uudistajana ja hyvinvointitekijänä.

Lokakuun jäsenkirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 10.10.2022

Lokakuun jäsentiedote on lähetetty jäsenten sähköpostiin 7.10. Aiheina mm. Hyvinvointia syksyyn -tapahtumat, kannanotto opiskelijoiden harjoitteluista, aluetapahtumien päivämääriä ja infoa henkilöstöedustajille.

Museoalan ammattiliitto: Harjoittelijoita käytetään ilmaistyövoimana

Kirjoittajalta MAL | 7.10.2022

Museoalan harjoittelijan on saatava työstään palkkaa ja tehtävien tulee olla ammatillisesti mielekkäitä, linjaa Museoalan ammattiliitto tuoreessa harjoittelijasuosituksessaan. Liiton kyselyn mukaan vain joka toinen alan yliopisto-opiskelija ja joka neljäs ammattikorkeakouluopiskelija saa palkallisen harjoittelupaikan.

Hyvinvointia syksyyn: Metsämieli – Asahi – Yin ja Mindfulness -jooga- ja rentoutushetkiä (etänä)

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2022

Syksy pimenee ja mieli kaipaa virkistystä. Tarjoammekin jäsenillemme myös tänä syksynä neljä etäyhteydellä toteutettavaa rentoutus- ja hyvinvointihetkeä, joiden toivomme tuovan voimia ja iloa syksyyn!

Museoalan ammattiliitto on nyt Green Office -toimisto!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2022

Meidät on hyväksytty mukaan WWF:n Green Office -järjestelmään. Olemme sitoutuneet noudattamaan Green Office -kriteereitä, ja toimistollemme on laadittu Green Office -sertifioitu ympäristöjärjestelmä.

Perinteinen jäsenetu: Akava-kalenteri 2023 – tilaa omasi ajoissa!

Kirjoittajalta MAL | 19.9.2022

Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna Akava-kalenteri 2023. Kalenteri on ilmainen MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 31.10.2022 mennessä. Kalenterit postitetaan marraskuussa. Toimi ajoissa – älä unohda!

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko jyväskylä korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö kuopio lakko lakonuhka maisteri mal moniosaaja museoala neuvottelu oulu palkkaohjelma rovaniemi silpputyö sopimus tampere tes turku valtio