Viranomaistyötä alimmassa palkkaluokassa
Teen töitä arkeologian intendenttinä eräässä alueellisessa vastuumuseossa. Työ on kaikkea muuta kuin perinteistä museotyötä. Suurin osa työajastani kuluu maan- ja metsän- sekä vesialueiden käytön ja infrahankkeiden arviointiin arkeologisen kulttuuriperinnön kannalta, eli viranomaistyöhön.
Ennen vakituista toimea tein useiden vuosien määräaikaisten tehtävien palapelin museoalalla erilaisissa tehtävissä, välissä pitkiäkin työttömyysjaksoja ja myös neljän vuoden sivuhyppäys täysin toiselle alalle, koska oman alan töitä ei ollut.
Olen erittäin onnellisessa asemassa, koska saan tehdä työtä, josta pidän todella paljon.
Olen erittäin onnellisessa asemassa, koska saan tehdä työtä, josta pidän todella paljon.
Kuntatyönantajamme on hinnoitellut työn alimpaan mahdolliseen palkkaluokkaan. On väärin, että kaupunkiorganisaatiossa esimerkiksi kaavoituspuolella työskentelevä kulttuuriperintöihminen saa suunnittelijan tittelillä parempaa lähtöpalkkaa tehtävissä, joihin ei sisälly viranomaisvastuuta ja julkisen vallan käyttöä.
Museotyön lonkerot ulottuvat laajalle yhteiskunnan eri sektoreille. Sitä ei aina tiedetä tai ymmärretä. Museoissa on laaja kirjo tehtäviä ja korkeasti koulutettua, asiansa osaavaa henkilökuntaa. Me huolehdimme siitä, että kulttuuriympäristö, esineet, asiat, muistot, historia ja esihistoria yms tunnustetaan ja muistetaan vielä meidän jälkeemme.
Museotyön lonkerot ulottuvat laajalle yhteiskunnan eri sektoreille. Sitä ei aina tiedetä tai ymmärretä.
Palkkauksemme ei vastaa työn vaativuutta lähellekään.
Kirjoittaja on kuntasektorilla työskentelevä museoalan ammattilainen. Kirjoittajan pyynnöstä julkaisemme tekstin anonyymisti.
Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija, auta meitä saamaan näkyvyyttä museoalalle kertomalla meille miksi osallistut lakkoon tai miksi tuet lakkoa. Voit jakaa tarinasi joko nimelläsi tai anonyymisti. Vastaa kyselyyn täällä.
Ajankohtaista
Museoalan ammattiliitto vaatii museoalan palkkatason korjaamista harjoittelupalkoista alkaen
Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Kesäkuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Nyt kannattaa lukea: aiheina mm. etätyökysely ja kesän kulttuuriliput!
Huomio yhdenvertaisuuteen työelämässä
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.
Kunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Kunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Tärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
- « Edellinen
- 1
- …
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- …
- 29
- Seuraava »