Olen ollut pitkään museo- ja kulttuuriperintöalalla. Työskentelin kunnallisissa museoissa museoammatillisissa tehtävissä ensin kesätöissä 1986–1989 ja sen jälkeen koko- tai osapäiväisesti lyhyet perhe- ja opintovapaat poislukien 2010-luvun lopulle asti. Tämän jälkeen olen työskennellyt määräaikaisissa museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Eläkepäivät häämöttävät seitsemän vuoden päässä.

Minulla on ylempi korkeakoulututkinto kulttuurien ja taiteen tutkimuksen koulutusohjelmista. Lisäksi olen opiskellut muun muassa kasvatustieteitä. Parhaillaan opiskelen työn ohessa yhteisöpedagogiksi. Haluan kehittää itseäni ja opinnot tuovat paljon uutta antoisaa osaamista työhöni.

Tuen koko sydämestäni museoalan lakkoa. Alamme on räikeästi matalapalkattu. Tuotamme maallemme merkittävää ja syvällistä henkistä sisältöä, toimimme koulujen kanssa yhteistyössä kansamme kulttuuriperinnön jatkumon turvaamiseksi. Aktivoimme kansalaisia kulttuuriperintötyöhön. Ylläpitämämme organisaatiot ovat kansakuntamme muisti ja sivistyksemme kivijalka ja näyteikkuna.

Museotyö tuo sivistysarvoa, mutta myös taloudellista arvoa muun muassa matkailun kautta. Museotyö edustaa kestäviä arvoja ja toimii monella tavalla yhteiskuntia rakentavasti ja eheyttävästi.

Tuen lakkoa, koska matalapalkattu, kansallisesti ja globaalin tulevaisuuden kannalta merkittävä ala tarvitsee kaiken tuen ja profiilin noston.

Tuen lakkoa, koska matalapalkattu, kansallisesti ja globaalin tulevaisuuden kannalta merkittävä ala tarvitsee kaiken tuen ja profiilin noston.

Kirjoittaja on yksityissektorilla työskentelevä museoalan ammattilainen. Kirjoittajan pyynnöstä julkaisemme tekstin anonyymisti.

Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija, auta meitä saamaan näkyvyyttä museoalalle kertomalla meille miksi osallistut lakkoon tai miksi tuet lakkoa. Voit jakaa tarinasi joko nimelläsi tai anonyymisti. Vastaa kyselyyn täällä.

 

Ajankohtaista

Museoalan ammattiliitto vaatii museoalan palkkatason korjaamista harjoittelupalkoista alkaen

Kirjoittajalta MAL | 10.6.2022

Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.

Kesäkuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 9.6.2022

Kesäkuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Nyt kannattaa lukea: aiheina mm. etätyökysely ja kesän kulttuuriliput!

Huomio yhdenvertaisuuteen työelämässä

Kirjoittajalta Katariina | 9.6.2022

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.

Kunta-alalle hyvätasoinen sopimus

Kirjoittajalta MAL | 8.6.2022

Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.

Lakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille

Kirjoittajalta MAL | 8.6.2022

MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.

Museo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä

Kirjoittajalta MAL | 6.6.2022

Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.

Kunta-alalle neuvottelutulos

Kirjoittajalta MAL | 6.6.2022

JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”

Kirjoittajalta MAL | 3.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”

Kirjoittajalta MAL | 2.6.2022

Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.

Tärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä

Kirjoittajalta MAL | 2.6.2022

Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala museolehtori neuvottelu palkkakuoppa palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopimus tes