Olen koulutukseltani sekä restaurointi- ja erikoismaalauksen artesaani että esinekonservaattori. Esinekonservaattorin ammattikorkeakouluopinnot kestivät neljä vuotta. Koulutuksen opintorakenteeseen kuului eri materiaalien käsittely (metalli, keramiikka, lasi, arkeologinen materiaali, muovi luu, sarvi, paperi…) sekä kemiaa, sähkökemiaa, metallurgiaa, värioppia, piirustusta, museologiaa ja tietenkin myös yleissivistäviä aineita, kuten taidehistoriaa. Opiskeluaikana tein kesätöitä ja työharjoitteluja eri museoissa kokoelmahallinnan, konservoinnin ja asiakaspalvelun tehtävissä.
Esinekonservaattorin ammattikorkeakoulu-opinnot kestivät neljä vuotta. Koulutuksen opintorakenteeseen kuului eri materiaalien käsittely (metalli, keramiikka, lasi, arkeologinen materiaali, muovi luu, sarvi, paperi…) sekä kemiaa, sähkökemiaa, metallurgiaa, värioppia, piirustusta, museologiaa ja tietenkin myös yleissivistäviä aineita, kuten taidehistoriaa.
Olen työskennellyt nykyisessä toimessani konservaattorina vuodesta 2009 lähtien. Olen ensimmäinen virallisesti koulutuksen saanut konservaattori työnantajani palveluksessa, sillä edeltäjäni olivat sijoitettu tehtävään sisäisellä siirrolla toisesta tehtävästä. Vuosien varrella tehtävänkuva on laajentunut ja levinnyt kuin Jokisen kuuluisat eväät.
Konservaattorina tehtäviini kuuluu esinekokoelmaan liittyvät työt: esinekonservoinnit ja muut esineiden säilyvyyttä parantavat tehtävät, säilytystilojen olosuhteiden tarkkailu, säilytystilojen konkreettinen hyllyjärjestelmien suunnittelu, purkaminen, siirto ja rakentaminen, esinejärjestelyjen suunnittelu ja toteutus, näyttelytoimintaan osallistuminen esineiden osalta (haku, puhdistus, pakkaus ja siirto sekä näytteille asettaminen ja päin vastoin), toisinaan näyttelytoimintaan osallistuminen näyttelyrakenteita maalaamalla, toisinaan taide-esineiden puhdistus kaupungin muissa kohteissa.
Näiden lisäksi toimin museolaivojen parissa. Teen ja ylläpidän museolaivoihin liittyvien töiden aikataulutusta, suunnittelua ja valvon töiden toteutusta yhdessä museomestarin kanssa, kirjaan tehdyt työt ylös, mahdollisuuksien mukaan yritän tehdä kirjallisen dokumentaation töistä, valokuvien kera. Teen myös tarvittavia maalauksia, tervauksia ja muita mahdollisia töitä laivoissa keväisin ja kesäisin. Lisäksi toimin kansimiehenä ja lämmittäjänä museon järjestämillä yleisöristeilyillä. Risteilyjä järjestetään kauden aikana toista kymmentä, joista osa on monipäiväisiä.
Kansimiehen pätevyyskirjat hankin työtäni varten, sillä toiminnassa aikaisemmin olleiden henkilöiden ikääntyessä risteilytoiminta oli turvattava jollakin tavalla. Kansimiehen papereihin tarvittiin voimassa oleva EA1-koulutus, alkusammutuskoulutus, laivalla annettu koulutus päällikön toimesta sekä lääkärintarkastus. Varsinainen opettelu laivatöihin tapahtuu käytännössä laivassa. Kansimiehenä minulle kuuluu köysien poisotto ja takaisin laitto laiturista lähtiessä ja siihen tullessa, risteilyturvallisuudesta huolehtiminen liikkeelläoloaikana, päällikön ja konemestarin tauottaminen sekä konehuoneen ylläpito.
Konservaattorina koen, että museotyö on tärkeää ja ehdottomasti arvokasta työtä. Olen tekemisissä historiallisten esineiden kanssa, joissa olevaa tietoa tulee vaalia ja tallentaa. Museon tehtävänä on säilyttää esineistöä ja toki kokemuksiakin tuleville sukupolville. Kadonnutta ja kadotettua tietoa ei saa enää takaisin. Museon tarkoitus on kertoa elämästä silloin ennen. Mitä sinä haluat, että omasta työstäsi kerrotaan 100 vuoden kuluttua?
Tuen lakkoa, koska olen kuntasektorilla töissä, matalapalkkaisena. Saan bruttona vähän päälle 2300 € sekä työkokemuslisät vähän alle 200 € kuussa. Palkka on sellainen mikä käy tilinauhalla pyörähtämässä, kunnes hajoaa pienempiin osiin muiden laskujen mukana. Teen mielestäni arvokasta työtä, jota ei arvosteta eikä kunnioiteta, eikä sitä taideta oikein ymmärtääkään. Työnkuva on liian laaja ja työaikani on liian pitkä ja toisinaan epäreilu. Teen siis pidennettyä työaikaa. Palkassa nämä eivät näy, unenlaadussa kylläkin.
Kirjoittaja on kuntasektorilla työskentelevä museoalan ammattilainen. Kirjoittajan pyynnöstä julkaisemme tekstin anonyymisti.
Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija, auta meitä saamaan näkyvyyttä museoalalle kertomalla meille miksi osallistut lakkoon tai miksi tuet lakkoa. Voit jakaa tarinasi joko nimelläsi tai anonyymisti. Vastaa kyselyyn täällä.
Ajankohtaista
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Kesäkuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 9.6. sähköpostitse. Aiheina mm. museo-opastyön edunvalvontakuulumisia ja kesän kulttuuriliput.
Kesän 2023 kulttuurilippuja MALn jäsenille
MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput osallistuneiden kesken. Tänä kesänä kohteina Savonlinna, Kouvola, Pori, Tampere, Turku, Helsinki, Joensuu ja Kaustinen. Jäsen, kokeile onneasi 18.6. mennessä.
Mielipidekirjoituksemme: Yhteiskunta tarvitsee humanisteja
Humanistien heikko työllistyminen on sitkeä myytti. Kirjoitimme aiheesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin yhdessä Kieliasiantuntijoiden ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Takun kanssa.
Suosittele jäsenyyttä, saat lahjakortin!
Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 24.5.23 – 18.6.23.
MAL ryn vuosikokouspäätökset
Vuosikokous hyväksyi liiton uuden nimen ja valitsi uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous myös hyväksyi vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä vuoden 2024 suunnitelmat ja jäsenmaksun suuruuden.
Museoalan ammattiliitto on nyt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto!
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 19.4.23 sääntömuutoksessa liiton uuden nimen Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry. Uusi nimi huomioi paremmin koko jäsenistöä ja edunvalvontakenttää.
Helsingin palkkasotku kärjistyy – kaupungin korvattava vahingot
Helsingin kaupunki maksaa palkkoja edelleen räikeästi väärin. – Tilanne ei ole korjaantunut. Väärin maksettu palkka vaikuttaa myös sosiaalietuuksiin. Kaupungin on korvattava aiheuttamansa vahingot, vaatii Akavan Erityisalat.
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 19.4.2023
Museoalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena keskiviikkona 19. huhtikuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 13.4. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
- « Edellinen
- 1
- …
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- …
- 29
- Seuraava »