Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry näkee aikuiskoulutustuki- ja vuorotteluvapaajärjestelmän lopettamiseen liittyvän monia negatiivisia vaikutuksia työelämän kehitykselle ja kehittämiselle. MAL antoi lausunnon hallituksen esitykseen.
Osaava ja oppiva museoala
Voimassa olevassa museopoliittisessa ohjelmassa 2030 kohdassa ”Osaava ja oppiva museoala” on kirjattu, että museotyö on moniammatillista ja vahvasti verkottunutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Museoissa työskentelevien asiantunteva ja monialainen osaaminen takaa laadukkaat ja vaikuttavat palvelut.
“Museoammattilaisuus muutoksessa” -kappaleessa nähdään museoalan vahvuutena työntekijöiden korkea osaamisen taso, johon näyttelytoiminnan, kokoelmatyön, yleisötyön sekä tieto- ja asiantuntijapalveluiden laatu perustuu ja tätä osaamista halutaan ylläpitää ja kehittää.
Ohjelmassa todetaan myös, että menestyminen vaatii museoilta yhä enemmän moniammatillisuutta ja henkilöstöä, jolla on aiempaa laajempi osaamis- ja kokemustausta. Museoiden resurssien ja toimintatapojen tulee mahdollistaa henkilökunnan joustava osaamisen täydentäminen.
"...menestyminen vaatii museoilta yhä enemmän moniammatillisuutta ja henkilöstöä, jolla on aiempaa laajempi osaamis- ja kokemustausta."
Aikuiskoulutustuki ja vuorotteluvapaa osaamisen kehittämisen tukena
Museoilla työnantajina ei ole riittäviä taloudellisia resursseja panostaa työntekijöidensä kouluttautumiseen ja kehittymiseen. Alalla talous on tiukoilla huolimatta siitä, että palkkaus laahaa jäljessä (mediaanipalkka 2854 e/kk alan palkkakyselyn mukaan). Pienellä palkalla työskentelevän ei ole myöskään mahdollista kartuttaa vararahastoa, jonka turvin voisi jäädä opintovapaalle. Alan asiantuntijat ovat voineet kouluttautua ja kehittää aikuiskoulutusetuuden ja vuorotteluvapaan tuella nimenomaan sellaista osaamista, joka hyödyntää työnantajaa ja sitä kautta alan kehitystä, sekä vastaa museopoliittiseen ohjelmaan kirjattuja tavoitteita. Vaatimus alalla on etenkin horisontaalisen osaamisen laajentamisessa, ei niinkään yhä korkeamman asteen tutkinnon suorittamisesta.
"Vaatimus alalla on etenkin horisontaalisen osaamisen laajentamisessa, ei niinkään yhä korkeamman asteen tutkinnon suorittamisesta."
Enemmistö alan ammattilaisista on jo korkeasti koulutettuja (alan palkkakyselyn perusteella 94 %:lla on korkeakoulututkinto). Tarve on nimenomaan monipuolistaa jo olemassa olevaa ydinosaamista. Esimerkiksi enemmän liiketoiminnallista osaamista tai jotain muuta työtehtävää tukevaa ammatillista jatkokouluttautumista. Monessa museoalan työpaikassa on aikuiskoulutustuella hankittu myös kansainvälistä kokemusta työvaihdolla ja ”job shadowing” -järjestelmän kautta. Uhkana on, että jos tuki poistuu, katoaa myös tämä kansainvälisten yhteyksien mahdollisuus sekä alan kehittäminen kansainvälisestä näkökulmasta.
Hyvinvointi ja jaksaminen
Toinen tärkeä näkökulma on hyvinvointi ja jaksaminen. Työelämän ja urien toivotaan jatkuvan yhä pidempään, ja jotta tämä olisi mahdollista, tulee olla käytössä jokin keino, joka ylläpitää ja ehkä jopa lisää työhyvinvointia. 45 vuoden työura ilman taukoja ei ole realistinen. Välillä on voitava hengähtää ja ladata akkuja sekä hankkia uutta näkökulmaa ja osaamista. Tai opiskella ja suunnata täysin uudelle uralle.
Vuorotteluvapaajärjestelmässä on pyritty kahdenlaiseen työelämän parantamiseen: vapaalle jäävän henkilön jaksaminen lisääntyy ja osaaminen kehittyy ja samalla työtön työnhakija työllistyy ja pääsee päivittämään osaamistaan. Parhaimmillaan työtön työnhakija saa työkokemusta sekä työllistyy helpommin jatkossa ja työnantaja saa vuorotteluvapaalta motivoituneen, virkistyneen ja jonkin uuden taidon tai näkökulman oppineen työntekijän takaisin.
Työurien pidentämistä tukevaa toimintaa tulee kehittää, ei lakkauttaa. Riskinä on, että yhä useampi uupuu. Työkyvyttömyyseläkkeen saajat ovat jo aiempaa nuorempia. Alle 35-vuotiaiden mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on lähes tuplaantunut 2000-luvun aikana. Toimialakohtaisesti arvioitujen menetettyjen palkkasummien perusteella on arvioitu, että työeläkelakien mukaiset työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttavat noin 5,2 miljardin euron työpanoksen menetyksen vuodessa. Tämä tulee kalliiksi.
"Alle 35-vuotiaiden mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on lähes tuplaantunut 2000-luvun aikana."
Alan kehittäminen tarvitsee lakisääteisiä mahdollisuuksia vuorotteluvapaaseen ja aikuisopiskeluun. Museo- ja kulttuuriperintöalalla on yleistä suorittaa joku asiantuntijaosaamista lisäävä tutkinto, esimerkiksi YAMK-tutkinto, jonkin toisen alan maisteritutkinto tai asiantuntijuutta laajentavia opintoja. Aikuisopiskelijat ovat usein motivoituneita ja suorittavat tutkinnot nopeassa tahdissa, etenkin jos heillä on taloudellinen mahdollisuus keskittyä opintoihin. Tähän on aikuiskoulutusetuus antanut mahdollisuuden. Aikuiskoulutusetuuteen ja vuorotteluvapaajärjestelmään kohdistuvat suunnitelmat ovat ristiriidassa museopoliittisen ohjelman 2030 tavoitteiden kanssa.
MAL ei näe järkevänä aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamista. Kun työssä jaksetaan, ovat työurat pidempiä ja sairauspoissaolot sekä mahdolliset sairauseläkkeet vähenevät. Tämä on kansantalouden, yhteiskunnan resilienssin sekä työantajan ja työntekijän yhteinen etu.
* * * *
Lausunto on annettu 22.12.2023.
Kiitos kaikille lausunnon työstämiseen osallistuneille!
Ajankohtaista
Marraskuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.
Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!
Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen
Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.
Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen
Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.
Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!
Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.
Lokakuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.
Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!
Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!
- « Edellinen
- 1
- …
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- …
- 29
- Seuraava »