23.8.2024 – MAL
Kulttuuri- ja museoalojen potentiaali maamme elinvoiman lähteenä ja työllistäjänä jää hyödyntämättä, mikäli ennakoidut leikkaukset budjettiriihessä toteutuvat. Uhkana ovat kulttuurialoja vuosiksi näivettävät irtisanomiset, varoittavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestöt Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU, sekä Kuntien asiantuntijat - KUMULA.
Kulttuurialojen ennakoidaan joutuvan historiallisten suurten leikkausten kohteeksi budjettiriihessä. Kohdennus on pääosin auki, mutta tiedossa on, että hallitus haluaa leikata erityisesti valtionavustuksia saavilta museoilta ja teattereilta. Myös kirjojen, elokuvanäytösten, konserttien ja muiden kulttuuritapahtumien arvonlisäveron korotuksesta 10 prosentista 14 prosenttiin on linjaus.
- Hallitus on toimillaan hylkäämässä lyhytnäköisesti museo- ja kulttuurialojen potentiaalin elinkeinona, työllistäjänä sekä Suomen elinvoiman ja kansalaisten hyvinvoinnin lähteenä, sanovat kulttuuri-, kirjasto- ja museoalan korkeakoulutettuja edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestöt TAKU, MAL ja KUMULA.
- Valtio säästää vain vähän kulttuurista leikkaamalla, mutta kulttuurialojen näkökulmasta ennakoitu mittaluokka on historiallisen suuri. Koronan jälkeen vauhtiin päässeet kunnianhimoiset hankkeet ja kehittäminen jäävät. Uhkana ovat laajat irtisanomiset, sillä valmiiksi niukoissa budjeteissa henkilöstökulut ovat miltei ainoa mahdollinen säästökohde, liitot varoittavat.
Valtio säästää vain vähän kulttuurista leikkaamalla, mutta kulttuurialojen näkökulmasta ennakoitu mittaluokka on historiallisen suuri.
- Kylmäävä tosiasia on, että suuri määrä korkeakoulutettuja kulttuurin asiantuntijoita on vaarassa menettää työpaikkansa ja tulonlähteensä. Samalla köyhtyy maamme kulttuuritarjonta ja korvaamatonta osaamista menetetään, kun kulttuurialan asiantuntijoiden on vaihdettava muille aloille.
- Laadukkaat kulttuuri- ja museopalvelut ovat maallemme ja kunnille vetovoimatekijöitä ja elinvoiman lähteitä. Jos ne ehtyvät, vaikutukset heijastuvat muuttotappioina ja henkisenä näivettymisenä. Samalla saa kärsiä esimerkiksi matkailu- ja ravintola-ala.
- Hallituksen ”kulttuurivaltti” tuntuu olevan syksyn kulttuuripoliittinen selonteko, jonka myötä alaa halutaan kehittää pitkäjänteisesti. Tämä on kannatettavaa, mutta ristiriidassa sen kanssa että alan rahoituspohja rapautetaan samaan aikaan yhä epävarmemmaksi. Yksityiset lahjoitukset ovat hyvä täydentävä rahoitusväylä, mutta eivät voi korvata julkista rahoitusta, liitot sanovat.
- Vastuuta kulttuurin rahoituksesta ei tule siirtää enempää myöskään talousahdingossa jo valmiiksi oleville kunnille.
- Sivistysvaltio vaalii kulttuuriaan ja kulttuuriperintöään ja ymmärtää sen arvon. Kaikille lähtökohtaisesti avoimet kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut kiinnittävät meidät yhteisöömme ja luovat osaltaan turvallisen arjen, liitot muistuttavat.
***
Tausta
Kulttuurin osuus opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista on vain 7 %. Valtiovarainministeriö on kuitenkin esittänyt, että kulttuuri saisi kantaakseen jopa 60 % hallinnonalan tulevan vuoden leikkauksista.
Kaikkiaan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kohdistuu leikkauspainetta 150 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella ja 65 miljoonaa euroa ensi vuonna.
Kulttuurin osuus leikkauksista ja niiden kohdennukset ovat pääosin auki ja päätetään budjettiriihessä 3.-4.9. Kohdennuksista selvillä on nyt (22.8.), että esittävien taiteiden ja museoiden käyttökustannuksiin esitetään leikkauksia ensi vuonna. Myös Museovirastolta leikataan ja se on jo ilmoittanut aloittavansa lähes koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.
Lisätietoja:
neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat
toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL
toiminnanjohtaja Nea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
toiminnanjohtaja Jussi Näri, Kuntien asiantuntijat - KUMULA
Ajankohtaista
Museoalan ammattiliitto vaatii museoalan palkkatason korjaamista harjoittelupalkoista alkaen
Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Kesäkuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Nyt kannattaa lukea: aiheina mm. etätyökysely ja kesän kulttuuriliput!
Huomio yhdenvertaisuuteen työelämässä
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.
Kunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Kunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Tärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
- « Edellinen
- 1
- …
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- …
- 29
- Seuraava »