7.4.2021 – MAL
Museoalan ammattiliiton entinen puheenjohtaja Merja Herranen nukkui pois 21.3.2021. Merja toimi MALn puheenjohtajana vuodet 2001 - 2014.
Merja oli aktiivisesti puolustamassa museo- ja kulttuurialaa siellä, missä tukivoimia tarvittiin. Yhdeksi tärkeimmistä etapeista Museoalan ammattiliiton luotsaajana Merja muisteli yksityisten museoiden työehtosopimuksen aikaansaamista Akavan Erityisalojen neuvottelijoiden johdolla. Sopimuksen syntymisen oli estänyt pitkään tilasto museoalan ammattilaisten määrästä, jota tutkimalla Herranen totesi, että mukana oli myös paljon ei-ammatillista henkilökuntaa ja työvoimaa. Korjausliike syntyi valistamisen ja faktojen löytämisellä, muisteli Merja puheenjohtaja-aikaansa vuonna 2019 julkaistussa ”Museoammatilaisen mukana” -kirjassa.
Ammatillinen valistus, ammatti-identiteetin vahvistaminen ja yhteiskuntavaikuttaminen nousivatkin Merja Herrasen 13-vuotisen puheenjohtajakauden aikana Museoalan ammattiliiton kärkiteemoiksi. Erityisesti ammatillisen kilven kiillottaminen vaikuttaa olleen kestoteema, jonka eteen oltiin valmiina terävöittämään sanomaa.
Tämä toteutui ennen kaikkea kertomalla museoalan työntekijöistä. ”Halusimme tehdä tunnetuksi kansalaisille korkeakoulutetun museoalan erikoisammattilaisen. Emme ole hämärissä varastoissa luuraavia pieniä lukutoukkia”, Herranen kiteytti Uula Neitolan haastattelussa edellä mainitussa teoksessa. Ja jatkoi ”On saanut tehdä kaikenlaista, että myös museoalalla hyväksyttäisiin ammattiliittotoiminta ja ammattiliitto yleisestikin. Luulen, että keskustelua on hyvä jatkaa, jotta ammattiyhdistysliike ja pohjoismainen demokratia eläisi ja toimisi”.
Museoalan ammattiliitto MAL ry kiittää ja muistaa lämpimästi entistä puheenjohtajaansa, MALn kunniajäsen Merja Herrasta ansiokkaasta elämäntyöstä museoalan hyväksi ja ottaa osaa omaisten ja läheisten suruun.
Ajankohtaista
Liity jäseneksi tai kerro kaverille — voita 200 euron lahjakortti!
Tänä kesänä kannattaa liittyä ammattiliittoon tai suositella jäsenyyttämme kaverille – Akavan Erityisalat arpoo palkintoina viisi kappaletta 200 euron K-lahjakortteja. Arvonnassa ovat mukana kaikki 18.6.-1.8.2021 liittyneet uudet jäsenet ja jäsenyyden suosittelijat.
”Nyt on kulttuurialan momentum”– MAL mukana ministeri Kurvisen pyöreässä pöydässä
Museoalan viestinä korostimme ministeriöön korona-ajan tuomia haasteita nimenomaan henkilöstölle. Jo valmiiksi matalapalkkaiset, mutta korkeakoulutetut, asiantuntijat ovat olleet useampaan otteeseen lomautettuina tai kokonaan ilman töitä tai edes työttömyysturvaa.
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa museoalan harjoittelu- ja koronakyselyt, museo-oppaiden työnkuva sekä tuleva yin-jooga ja rentoutushetki kesäkuussa ja elokuun saavutettavuuskoulutus. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.
Mitä museo-oppaille kuuluu – Museo-opas 2020-luvulla
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millainen on oppaan ammatti 2020-luvulla.
Keräämme tietoa museoalan harjoitteluista – vielä ehdit vastata!
Keräämme tietoa museoalan harjoitteluista – haluamme kuulla niin harjoittelijoita, museoita kuin korkeakouluja! Museoiden ja korkeakoulujen vastausaikaa on pidennetty 18.6. saakka. Harjoittelijoiden osalta vastausaika päättyy 13.6.
Kysely: Suomalaiset mieltävät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut vahvasti elinvoimatekijöiksi
Hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut ovat kunnalle tärkeä elinvoimatekijä, arvioi 86 prosenttia suomalaisista. Vähiten kulttuurimyönteisissä perussuomalaisissakin näin ajattelevien määrä on kasvanut selvästi viime vuosina. Kysely kertoo myös koronan pitkittymisen lisänneen kulttuurin kaipuuta.
Museoalan opiskelija, et ole yksin työelämässä
Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman.
Museoiden säilyminen ja kehittyminen kuntapalveluna on taattava
Museoista yli puolet on kuntien omistamia ja kunnat ovat tärkeitä tukijoita myös yksityisille museoille. SOTE-uudistuksen jälkeen kunnilla ja alueilla on entistä keskeisempi rooli museotoiminnan turvaajina; niin ylläpitäjinä, tukijoina kuin kehittäjinä
Taustalta näkyväksi – osaavat museoalan ammattilaiset
Kunnat ovat merkittäviä työnantajia museo-, kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa. Yhteisessä kampanjassa Akavan Erityisalojen kanssa nostamme kuntavaalien alla esiin ammattilaisia, jotka luovat kuntien laadukkaita palveluita.
Jäsen, muistathan palvelusi – uutta suuntaa uravalmennuksesta!
Oletko hakemassa työtä tai pohditko uutta suuntaa urallesi? Maksuttomista urapalveluista saat tukea työnhakuun, apua urasuunnitteluun ja omassa työssä kehittymiseen sekä vahvistusta työhyvinvointiin. Tavattavissasi on myös työpsykologi.
- « Edellinen
- 1
- …
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- …
- 29
- Seuraava »