Museoihin kohdistuva poliittinen painostus on valitettavan yleistä Euroopassa. Kirjoitimme yhdessä Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen kanssa Helsngin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa käsiteltiin museoihin ja historiantutkijoihin kohdistuvaa poliittista painostusta niin maailmalla kuin Suomessa. Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 2.9.2025.
Mediassa on viime viikkoina käyty keskustelua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin pyrkimyksestä varmistaa museoihin kohdistuvilla tarkastuksilla, että maan museoissa käsiteltäisiin historiaa presidentille mieluisalla tavalla.
Suomalaisilla museokävijöillä on vahva luottamus museoiden tarjoamaan tietoon, minkä vuoksi ajatus museoihin tai historiantutkimukseen kohdistuvasta sensuurista voi täältä katsottuna tuntua kaukaiselta. Kuitenkin niin Slovakiassa kuin muuallakin Euroopassa museoihin kohdistuu poliittista painostusta (HS 13.8.).
Eurooppalaisten museo-organisaatioiden verkoston (Nemo) vuonna 2024 teettämän kyselyn mukaan museoihin Euroopassa kohdistuva poliittinen painostus on valitettavan yleistä: useampaan kuin joka toiseen kyselyyn vastanneista museoista oli kohdistunut poliittista painostusta, ja kansallisista museo-organisaatioista painostusta oli kohdistunut yli 76 prosenttiin.
Tilanne on hankala myös esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, jossa kulttuurialan ammattiliitto DIK:n kyselyn mukaan useampi kuin joka kymmenes museotyöntekijä on kokenut poliittista painostusta vuonna 2019.
Historian käsittely ei ole ongelmatonta myöskään Suomessa – etenkään, jos kyse on vaikeista aiheista, joihin liittyy esimerkiksi inhimillisen kärsimyksen käsittelyä tai historiapoliittista mielenkiintoa.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto (Mal) ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys tekivät vuonna 2024 kyselytutkimuksen, jolla selvitettiin museoammattilaisten ja historiantutkijoiden kokemuksia vaikean historian parissa työskentelystä. Useampi kuin joka toinen vastaaja kertoi kokevansa kuormitusta työssään ja muutamat vastaajat kertoivat joutuneensa maalituksen kohteiksi. Osa museoammattilaisista kertoi lisäksi kokeneensa poliittista painostusta tai väkivallan uhkaa liittyen museoiden käsittelemään vaikeaan historiaan.
Uhkana on, että työn aiheuttama kuormitus, ammattilaisiin kohdistuva häirintä tai poliittinen painostus johtavat siihen, että vaikeasta historiasta vaietaan. Vaikean historian kyselyyn vastanneista historiantutkijoista osa kertoi jo nyt rajaavansa sensitiivisten aiheiden käsittelyä työssään. Myös museoammattilaiset kertoivat vaikeiden aiheiden välttelystä tai käsittelyn rajaamisesta museoissa.
Museoiden ja historiantutkijoiden vapaus käsitellä historiaa syvällisesti ja monipuolisesti ei ole itsestäänselvyys. Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein.
Lisäksi on tärkeää turvata museoiden vakaa rahoitus, jotta museoilla on riittävät resurssit käsitellä vaikeaakin historiaa huolehtien samalla työntekijöidensä jaksamisesta ja työturvallisuudesta.
Tuulia-Tuulia Tummavuori
järjestökoordinaattori
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto Mal ry
Heta Hedman
pääsihteeri
Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys
Ajankohtaista
Museoalan ammattiliitto vaatii museoalan palkkatason korjaamista harjoittelupalkoista alkaen
Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.
Kesäkuun uutiskirje julkaistu!
Kesäkuun jäsentiedote on kilahtanut juuri äsken jäsenten sähköposteihin. Nyt kannattaa lukea: aiheina mm. etätyökysely ja kesän kulttuuriliput!
Huomio yhdenvertaisuuteen työelämässä
Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sukupuoli, ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai muu vakaumus, mielipide, vamma, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan henkilöön liittyvä syy ei tee meistä eriarvoisia eikä oikeuta muita huonompaan kohteluun. Syrjintäperusteet on kirjattu myös lakiin.
Kunta-alalle hyvätasoinen sopimus
Kunta-alalle on allekirjoitettu uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset ja viiden vuoden palkkaohjelma. Sopimuksissa ovat mukana työnantaja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty). Sote ry (Tehy ja Super) ei ole mukana sopimuksessa.
Lakkotarinoita-kampanja antoi äänen museotyön asiantuntijoille
MAL julkaisi touko-kesäkuun aikana seitsemän lakkotarinaa, joissa museoammattilaiset kertoivat, miksi osallistuivat tai tukivat kunta-alan lakkoa. Tarinoiden näkökulmat olivat monilta osin yhtenevät. Kulttuuriperinnön asiantuntijat ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään arvokkaasta työstä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan etätyökysely käynnissä
Viime vuosina työn tekemisen murros on uudistanut tapaa tehdä töitä kaikilla aloilla. Uudet työn tekemisen mallit ovat alkaneet vakiinnuttaa paikkaansa myös museoalalla. Tässä kyselyssä kartoitamme etä- ja hybridityön nykytilaa ja tulevaisuutta museo- ja kulttuuriperintöalan tehtävissä. Toivomme kyselyyn vastauksia monipuolisesti alan eri työkentillä ja eri asemissa työskenteleviltä henkilöiltä.
Kunta-alalle neuvottelutulos
JUKO, JAU ja KT ovat saavuttaneet kunta-alan neuvottelutuloksen. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, jos kaikkien järjestöjen hallinnot hyväksyvät neuvottelutuloksen. JUKOn neuvottelukunnat ja hallitus kokoontuvat tiistaina 7. kesäkuuta. Akavan Erityisalojen hallinto käsittelee neuvottelutulosta osaltaan tänään maanantaina.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”On todella tärkeää taistella misinformaatiota vastaan ja tuottaa oikeaa tietoa”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Lakkotarinoita-kampanja 2022: ”Konservaattori asiantuntijana ja museotyön moniosaajana”
Korkeasti koulutettu museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija ansaitsee oikeudenmukaisen palkan. Jotta alalla olisi jatkossakin tekijöitä, jotta kulttuuriperintömme ei tulisi uhatuksi. Julkaisemme keräämiämme lakkotarinoita.
Tärkeä osa minua -kampanja kertoo ammatti-identiteetin merkityksestä
Tärkeä osa minua -kampanjassa Akava jäsenjärjestöineen etsi ja jakoi tarinoita ammatti-identiteetin muodostumisesta ja merkityksestä.
- « Edellinen
- 1
- …
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- …
- 29
- Seuraava »