Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava kattojärjestömme Akavan Erityisalat.
Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja
– Kuntaneuvotteluissa on kyse monien räikeästi alipalkattujen ammattiryhmien palkkauksesta. Kannatamme ratkaisuksi kattavaa palkkaohjelmaa, sanoo Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.

– Pitkittynyt korona-aika viimeistään todisti sen, että voidakseen hyvin kuntalaiset tarvitsevat myös kirjastoja, kulttuuria, nuoriso- ja liikuntapalveluja. Laadukkaat palvelut edellyttävät korkeakoulutettuja asiantuntijoita, joiden palkan tulee vastata työn vaativuutta ja sen edellyttämää koulutusta.
– Kuntien palkkalistoilla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan kokonaisansio on keskimäärin 2 757 euroa ja museoamanuenssin 2 832 euroa. AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 547 euroa kuukaudessa ja kulttuurituottajan 2 828 euroa kuukaudessa. Nämä palkat eivät ole missään suhteessa työn vaativuuteen, edellytettyihin vastuisiin ja koulutukseen. Kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 372 euroa kuukaudessa.*)
"Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus."
– Hyvin alkaneissa kunta-alan sopimusneuvotteluissa on otettava vakavasti huoli kunta-ammattien kiinnostavuudesta. Akavan Erityisalat tukee neuvottelujärjestö JUKOn esitystä palkkaohjelmasta. Tulevaan sopimukseen tarvitaan kattava palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisen hyvään elämään tarvittavat julkiset palvelut, Korpisaari sanoo.
– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus. Vaikka hyvinvointialueet nyt syntyvät, kuntiin jää olennaisen tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.
– Ehkäisevä työ on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.
*) Viimeisimmät palkkatilastot vuodelta 2020: www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot
Suomalaiset arvostavat vankkumatta kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita – palkassa arvostus ei näy
Suomalaiset arvostavat kirjasto- ja kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja ja haluavat, että oma kotikunta panostaa niihin kunnolla. Tämä tulos tulee esiin toimeksiannostamme tehtävässä Kantar TNS:n mielipidemittauksessa vuosi toisensa jälkeen.
Yli puolet kansalaisista kuitenkin näkee, että kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan asiantuntijoiden huono palkkaus on osoitus päättäjien huonosta arvostuksesta.
– Juhlapuheissa arvostetaan ja osataan jo hyvin hyödyntää kulttuuria ja vapaa-ajan palveluja alueiden elinvoiman lähteenä. Palkkauksessa tämä arvostus ei näy. Jäsenemme kipuilevat tätä ristiriitaa vuodesta toiseen, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari.
Viimeisimmässä, vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa 80 prosenttia ajattelee, että ”hyvät kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelut lisäävät hyvinvointia”. Kun väitettiin, että ”kulttuuripalveluita on tuotettava tasapuolisesti eri ikä- ja väestöryhmille”, melkein yhdeksän kymmenestä (87 %) oli vähintään jossain määrin tätä mieltä. Selkeä enemmistö (76 %) pitää kulttuuria kansalaisen peruspalveluna.
Suomalaiset edellyttävät myös, että nuorten syrjäytymistä ehkäistään panostamalla nuorisopalveluihin. Täysin tai jokseenkin tätä mieltä oli saman tutkimuksen mukaan 89 prosenttia kansalaisista.

***
Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla. Jäsenistöämme kunta- ja sote-alan tammikuussa alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. Museoalan ammattiliitto MAL ry on Akavan Erityisalojen jäsenliitto.
Tiedotteen liitteenä graafeja Kantar TNS:n tutkimuksesta "Kansalaisten käsitykset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluista sekä hyvästä hallinnosta 2021". Tutkimusta tehdään Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Lisätietoja:
Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422
Ajankohtaista
MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.
Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.
Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.
Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta
Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.
Neuvottelukierros etenee
Ammattiliittojen tärkein tehtävä eli työehtosopimuksista neuvotteleminen työnantajaliittojen kanssa on parhaillaan käynnissä. Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona 9.3. ja seuraavat neuvottelupäivät ovat torstai ja perjantai.
Yksityisille museoille neuvottelutulos
Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta on saatu 8.3.2022. Tulos on vielä hallintojen käsittelyssä.
UUSI ETU: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!
Tarjoamme jäsenistöllemme Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelun keväälle 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.
Lakonuhka Rovaniemen ja Jyväskylän kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari sanoo.
Valtiolle määräajassa uusi virka- ja työehtosopimus
Valtion henkilöstölle saavutettiin julkisen sektorin ensimmäinen neuvottelutulos määräajassa 28.2.2022. Palkkaratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Perhevapaissa edettiin.
- « Edellinen
- 1
- …
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- …
- 29
- Seuraava »