2.6.2021 – Heta Hedman
Museoalalla on eletty haastavia aikoja koronan mainingeissa, ja epävarmuudesta ovat kärsineet niin ammattilaiset kuin opiskelijat. Ammattijärjestön merkitys on korostunut vaikeana aikana, kirjoittaa Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori Heta Hedman. Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden ainejärjestö Nefa-Helsingin blogissa.
Museoalan ammattilaiset ovat eläneet reilun vuoden päivät jatkuvassa epävarmuudessa: museoita on suljettu ja avattu epidemiatilanteesta riippuen lyhyelläkin varoitusajalla, ja oman työn jatkuvuutta on monelle ollut mahdotonta ennustaa. Ensimmäisen museoiden sulun aikaan keväällä ja kesällä 2020 toteutimme Museoalan ammattiliitossa alan ammattilaisille kyselyn, jonka vastaukset puhuvat puolestaan: kesäkuun alussa 2020 työttömiä jäseniämme oli 50 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna samaan aikaan.
Museoiden sulut ovat toistuneet ja jatkuneet näihin päiviin saakka, joten henkilöstön lomautukset ja työn keskeytykset ovat valitettavasti edelleenkin toimineet tapana karsia lipputuloja menettäneiden museoiden kuluja. Tämä siitäkin huolimatta, että merkittävä osa museotyöstä tehdään yleisölle näkymättömissä.
Museoalan opiskelijat hankalassa asemassa
Työelämässä olevien lisäksi myös alamme opiskelijat ovat kärsineet koronasta. Olemme nostaneet esille, että museoalan harjoittelupaikkoja on ollut korona-aikoina selvästi aiempaa vähemmän tarjolla ja harjoittelutehtävien kirjo on osittain kaventunut. Positiivista on toki se, että osa museoista on tilanteesta huolimatta tarjonnut mietittyjä ja mielekkäitä harjoittelukokonaisuuksia.
Akavan Erityisalojen viimeaikaisen opiskelijakyselyn mukaan reilusti yli puolet vastaajista pelkäsi oman jaksamisensa puolesta ja samoin yli puolet koki, että koronakriisi on syönyt pohjaa heidän tulevaisuudeltaan. Huomionarvoista on, että iso osa vastaajista oli humanististen ja kulttuurialojen opiskelijoita, eli myös tulevia museoalan ammattilaisia.
Harjoitteluiden puute on erityisen hankalaa museoalalla, jossa käytännön taitojen opettelu harjoittelun muodossa on usein ehto alan työpaikan löytymiselle. Ei siis ole ihme, että opiskelijat kantavat huolta omasta työllistymisestään.
Työelämässä ei tarvitse jäädä yksin
Opiskelijana tai vastavalmistuneena voi olla vaikea hahmottaa omia oikeuksiaan työelämässä, eikä erilaisten työehtosopimusjärjestelmien tai työlainsäädännön koukeroita ole maallikkona helppoa ymmärtää. Puhumattakaan poikkeusolojen aikaan, kun esimerkiksi lomautusten ja työttömyysturvan säännöksiä on muutettu useampaan otteeseen.
Työelämässä ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Ammattijärjestöt tarjoavat monenlaisia palveluita niin opiskelijan kuin pidempään työelämässä olleen tueksi. Oletko tutustunut ammattiliittojen keskusjärjestöjen yhteiseen Kesäduunari-infoon, joka auttaa kesätyöntekijöitä maksutta, myös WhatsAppin välityksellä?
Tiesitkö myös, että oman alan ammattijärjestöön voit liittyä jo opiskelijana? Monet ammattijärjestöt tarjoavat opiskelijoille ilmaisen tai alennetun jäsenyysmaksun. Ammattijärjestöstä saat tukea kun esimerkiksi haluat tarkistuttaa työsopimuksesi, pohdit sopivaa palkkatoivetta tai mietit mitkä ovat oikeutesi jos sovittu työsuhde perutaan koronan varjolla.
Kohti yhä reilumpaa työelämää
Ammattijärjestöillä on henkilökohtaisen tuen lisäksi merkittävä rooli työelämän asiantuntijoina ja vaikuttajina. Tämä tarkoittaa sitä, että ammattijärjestö seuraa alansa ajankohtaisia asioita, vaikuttaa alan kehitykseen sekä tuottaa tietoa alasta.
Koronapandemiasta toipuessa ammattijärjestöt toimivat merkittävässä roolissa reilun siirtymän ja uusien toimintatapojen rakentajina.
Nyt kun museot alkavat hiljalleen avautua, me Museoalan ammattiliitossa olemme keskittyneet edistämään alan ja ammattilaisten toimintaedellytyksiä jatkossakin. Haluamme parantaa museo-oppaiden työmarkkinatilannetta (jonka haasteet ovat pandemian aikana nousseet jälleen esiin), kehittää muun muassa kyselyjen avulla museoalan harjoitteluita sekä turvata museoalan rahoitus jatkossakin.
Haastavina aikoina ammattijärjestön merkitys korostuu entisestään. Museoalan opiskelija, älä jää yksin työelämässä vaan tule mukaan alasi yhteisöön!
Museoalalle suuntaava opiskelija, tutustu alasi ammattijärjestöön. Jäsenyytemme on opiskelijajäsenelle ilmainen silloin kun et saa palkkatuloja. Kun saat palkkatuloja, on jäsenmaksu 1,3 % kuukausittaisista palkkatuloista. Samalla summalla voit myös kuulua Työttömyyskassa Erkoon ja kerryttää ansiosidonnaista työttömyysturvaa vaikkapa kesätyöansioista. Muistathan, että työttömyysturvaa ei voi kerryttää takautuvasti.
Kesätöiden aikaan on mainio hetki liittyä jäseneksi. Tervetuloa yhteisöömme!
Heta Hedman
Kirjoittaja on Museoalan ammattiliiton järjestökoordinaattori.
Ajankohtaista
Kirjasto-, museo-, kulttuuri- ja nuorisoalan asiantuntijat räikeän alipalkattuja
Kunta-alan naisvaltaisten ammattien alipalkkaus tulee korjata palkkaohjelmalla, sanoo kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan akavalaisia edustava Akavan Erityisalat.
Olen antirasisti -kampanja jatkuu 2022
Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Haastamme jäsenemme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.
Urapalvelumme löytyvät nyt Coollasta
Jäsenillämme on mahdollisuus saada asiantuntevaa uravalmennusta työnhakua ja oman uran suunnittelua varten.
MALn Joulukalenteri 2021
Julkaisimme joulukalenterin, jossa muistelemme kuluneen vuoden tapahtumia ja esittelemme toimintaamme. Tervetuloa tutustumaan!
Konservaattori, hae kevään työnohjausryhmään!
Konservaattori, kaipaatko vertaistukea oman työsi kehittämiseksi? Hae keväällä 2022 jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Kerro meistä kaverille tai liity jäseneksi – voita 200 € lahjakortti!
Kun liityt 31.1.2022 mennessä Museoalan ammattiliiton jäseneksi, osallistut K-ryhmän 200 € lahjakortin arvontaan. Sama koskee jäsentä, jonka suosituksen perusteella uusi jäsen liittyy meihin!
Toimistomme on suljettu joulun ajaksi 23.12.-7.1.
Toimistomme on joulun vietossa 23.12.2021-7.1.2022 välisen ajan. Myös Akavan Erityisalojen toimisto ja palvelut ovat suljettuna viikon 52 ajan. Joulumuistamisiin tarkoitetut varat lahjoitamme UN Women Suomen työhön Afganistanin naisten puolesta.
Olemme muuttaneet!
Uusi toimistomme sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, osoitteessa Ratavartijankatu 2 A, 7. kerros. Toimiston kanssamme jakavat tuttuun tapaan kollegajärjestöt Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry sekä Kieliasiantuntijat ry.
Näkymätön asiantuntija? — Museo-oppaiden kyselyn tuloksia
Museoalan ammattiliitto MAL ry ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry tekivät marraskuussa 2020 kyselyn, jossa kartoitettiin museo-oppaiden työolosuhteita. Nyt kyselyn tulokset on julkaistu raporttina.
Näkymätön asiantuntija? — Tervetuloa keskustelutilaisuuteen museo-oppaiden työoloista 13.12.
Museoalan ammattiliitto MAL kutsuu kaikki museo-oppaiden työolojen kehittämisestä kiinnostuneet verkossa järjestettävään keskustelutilaisuuteen 13.12. klo 17.30-19.
- « Edellinen
- 1
- …
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- …
- 29
- Seuraava »