Museoala tarvitsee kriisirahoitusta selviytyäkseen lippu- ja myyntitulojen menetyksestä. Museorakennukset suljettiin yleisöltä koronakriisin vuoksi. Tämä ei saa estää museotyön jatkumista, sanovat Museoalan ammattiliitto, Suomen museoliitto ja Akavan Erityisalat kehysriihikannanotossaan.
Museot tarvitsevat kriisirahoitusta
Museoala tarvitsee rahoitusta selviytyäkseen talousahdingosta, joka aiheutuu museorakennusten sulkemisesta yleisöltä koronaviruspandemian takia, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Museoalan ammattiliitosta.
- Pääsymaksu- ja myyntituottojen väheneminen on vaikeuttanut ensimmäisenä toimintaa yksityisissä museoissa, joissa omarahoitusosuus on normaalioloissa jopa 30 prosenttia. Myös valtion ja kuntien museoissa tuottojen vähentyminen tulee kompensoida, jotta vältytään leikkauksilta kuluvana ja ensi vuonna, toteaa pääsihteeri Kimmo Levä Suomen Museoliitosta.
-Yksityisillä museoilla ei ole taloudellisia puskureita selviytyä lippu- ja myyntitulojen ehtymisestä, sillä normaalioloissakin kaikki museoiden tulo on käytetty museotoiminnan ylläpitoon eli kiinteistö-, kokoelma- ja henkilöstökustannuksiin, Mäkelä ja Levä muistuttavat.
- Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan koronatilanteesta aiheutuva museoiden sulkeminen ei vaikuta vuoden 2020 valtionosuuksien määrään. Valtionosuuksia ei siis peritä takaisin, vaikka museon toiminta olisi supistunut. Tämä on helpottava tieto, mutta lipputulojen vajausta ei tällä paikata.
- Esitämme hankerahoituksen osoittamista museoille kompensoimaan lippu- ja muita tuloja. Rahoitus tukisi museotyönantajia yksityisellä, valtion ja kuntasektorilla, etteivät ne nyt lomauttaisi museoiden henkilöstöä ja keskeyttäisi arvokasta museotyötä.
Lomautukset lyhytnäköisiä
Museorakennusten sulkeminen on saanut osan museoista jo panikoimaan ja lomauttamaan henkilöstöään. Ennakkotiedot Museoalan ammattiliiton kyselystä kertovat, että jotkut museot ovat sulkeneet ovensa kaikilta työntekijöiltä ja lomautuksia on perusteltu sillä, että töitä ei ole.
- Tämä on todella lyhytnäköinen tie, sillä 70 prosenttia museotyöstä tehdään kulisseissa. Asiakaspalvelun ja näyttelytyön osuus on vain 30 prosenttia, sanoo Katariina Mäkelä.
- Korkeatasoisten museopalvelujen taustalla on pitkäjänteinen suunnittelu- ja valmistelutyö. Se on usein asiakkaille näkymätöntä näyttelyjen suunnittelua ja toteuttamista, aineiston dokumentointia ja konservointia, tilojen ja palvelujen uudelleenorganisointia, toimipisteiden huolto- ja ylläpitotöitä.
- Myös asiakaskohtaamiset jatkuvat ja poikkeusaika tulee nyt käyttää hyväksi innovoimalla uusia tapoja palvella asiakkaita. Esimerkiksi verkkomateriaalia voidaan ottaa vielä aktiivisemmin käyttöön, kokoelmia esitellään verkossa ja näyttelyjäkin toteutetaan ja niissä opastetaan virtuaalisesti. Myös hankkeet koulujen tukemiseksi etäopetuksessa ovat nyt kannatettavia. Kriisirahaa voisi suunnata näihin palveluinnovaatioihin, Mäkelä luettelee.
- On myös muistettava, että kulttuuriomaisuutta ja -perintöä tulee jo kansainvälisten yleissopimusten perusteella suojella kriisioloissa. Museoille kriittistä henkilökuntaa tulee voida pitää töissä huolehtimassa kokoelmista ja museorakennuksia tulee valvoa niin tekniikan häiriöiden kuin mahdollisen ilkivallan varalta.
- Koronakriisissä punnitaan työnantajan vastuullisuus. Kyselymme museoammattilaisille kertoo, että monessa museossa henkilökuntaa on siirretty sujuvasti etätöihin. Usein on pystytty tekemään myös töiden uudelleenjärjestelyitä ja siten turvaamaan asiakaspalvelussakin työskentelevien mahdollisuus tehdä työtä.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto, puh. 040 774 7620.
pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen Museoliitto, puh. 040 166 2816.
Ajankohtaista
Marraskuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.
Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!
Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen
Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.
Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen
Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.
Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!
Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.
Lokakuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.
Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!
Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!
- « Edellinen
- 1
- …
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- …
- 29
- Seuraava »