8.5.2025 – MAL
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto järjesti ennen korona-aikaa vuosittain jäsenten opintomatkan johonkin mielenkiintoiseen ja toivottuun kohteeseen Euroopassa. Yhteiset opintomatkamme olivat todella suosittuja ja niitä on toivottu lisää. Parin viime vuoden aikana olemme jo tehneet pienimuotoisia Tallinnan laivamatkoja ja ne on otettu hyvin vastaan. Tänä kesänä pääsemmekin pitkästä aikaa hieman pidemmälle opintomatkalle.
Viikinkien jalanjäljissä - Ruotsi 21. - 24.8.2025
Matkasuunnitelma:
lähtö torstaina 21.8. tilauslinja-autolla
(lähtökellonajat vahvistuvat, kun tiedämme miten matkan varrelta tulee osallistujia kyytiin). Osallistuja voi tulla myös itsenäisesti Naantaliin.
- Helsinki
- Lohja
- Salo
- Turku
- Naantali
torstai 21.8. matkapäivä laivassa - tutustumista ja vapaata
klo 8.45 saapuminen Naantaliin, jossa siirtyminen linja-autosta laivaan "Finnsirius" . Matkustus laivassa Stellar Loungessa (tarjolla kesäkauden virvoitusjuomat). Loungessa wifi ja säilytyslokerot.
klo 9.30 Mickes brunssibuffet (kattaus päättyy klo 12)
klo 10 laiva lähtee. Matkan aikana voimme tutustua ja viettää omaa aikaa.
klo 17.45 laiva saapuu Kappellskäriin (Ruotsin aikaan), josta tilauslinja-autolla Norrtäljeen. Majoittuminen hotelli Roslagen (2 hh) ja illallinen noutopöydästä.
perjantai 22.8. Storholmen ja Skokloster
Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Siirtyminen linja-autoon.
Opastettu käynti Storholmenin Viikinkikeskuksessa. Opastuskieli ruotsi tai englanti. Opastuksen jälkeen päiväkahvit ja n. 1,5 tunnin ajomatka Skoklosterin linnaan, jossa lounas klo 14 ja opastettu linnakierros. Opastuskieli ruotsi tai englanti. Linna suljetaan klo 17.
Päiväohjelma sisältää aamiaisen, päiväkahvin ja lounaan.
Ajo Uppsalaan, jossa majoittuminen Scandic Upplandia hotelliin.
lauantai 23.8. Uppsala
Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus.
Uppsalan museokohteita (kohteet täsmentyvät myöhemmin, mutta museoita tai muita kulttuuriperintökohteita) tai omatoimista tutustumista Uppsalaan.
klo 17.30 Lähtö linja-autolla kohti Tukholmaa
klo 18.45 Saapuminen Stadsgårdenin satamaan, Viking Glory, yöpyminen seaside-hyteissä (2 hh)
klo 20:00 Laiva lähtee. MALn ryhmälle on varattu yhteinen illallinen laivan Kobba ravintolasta. Yhteinen opintomatkan päätösillallinen sisältyy matkan hintaan.
sunnuntai 24.8. paluu
klo 7.35 saapuminen Turkuun, josta linja-autokuljetus Helsinkiin (ja pysähdyspaikat matkan varrella). Meriaamiainen sisältyy hintaan.
Opintomatkan jäsenhinta
Jäsenen omavastuuhinta yllä mainitulle kokonaisuudelle on 395 euroa (majoittuminen 2 hh). Matkan toteutuminen vaatii minimiosallistujamäärän. Mikäli haluaisit mukaasi ystävän tai ei-jäsenkollegan, voi hän ilmoittautua mukaan (mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin kiintiössä tilaa, pääsee mukaan ensisijaisesti MALn jäsenet. Ei-jäsenen hinta on 708 e).
Lähde kanssamme Ruotsin opintomatkalle!
Ilmoittautumiset toivotaan toukokuun loppuun mennessä, matkan vahvistaminen tapahtuu kesäkuun alussa. Pienet muutokset ohjelmassa mahdollisia.
Kysy lisää:
toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, katariina.makela@malry.fi, 040 7747 620.
Ajankohtaista
MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.
Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.
Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.
Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta
Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.
Neuvottelukierros etenee
Ammattiliittojen tärkein tehtävä eli työehtosopimuksista neuvotteleminen työnantajaliittojen kanssa on parhaillaan käynnissä. Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona 9.3. ja seuraavat neuvottelupäivät ovat torstai ja perjantai.
Yksityisille museoille neuvottelutulos
Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta on saatu 8.3.2022. Tulos on vielä hallintojen käsittelyssä.
UUSI ETU: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!
Tarjoamme jäsenistöllemme Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelun keväälle 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.
Lakonuhka Rovaniemen ja Jyväskylän kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari sanoo.
Valtiolle määräajassa uusi virka- ja työehtosopimus
Valtion henkilöstölle saavutettiin julkisen sektorin ensimmäinen neuvottelutulos määräajassa 28.2.2022. Palkkaratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Perhevapaissa edettiin.
- « Edellinen
- 1
- …
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- …
- 29
- Seuraava »