Haluatko lähteä mukaan museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten edunvalvontaan – ja tuoda opiskelijoiden ääntä kuuluville? Nyt tähän on hyvä mahdollisuus, sillä MAL:n hallitukseen etsitään opiskelijaedustajaa ja tämän varajäsentä kaudelle 2024–2026.
Mitä MAL:n hallitus tekee?
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n hallitus vastaa yhdistyksen toiminnasta ja strategian kehittämisestä. Hallitus päättää esimerkiksi MAL:n edunvalvonnan tavoitteista sekä luo suunnan jäsenpalvelujen kehittämiselle.
Hallitus koostuu kuudesta jäsenestä henkilökohtaisine varajäsenineen sekä puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta. Hallituksen kokoonpanossa on huomioitu museoalan eri ammattikuntia, työllistymissektoreita sekä alueellisuutta.
Hallitus kokoontuu kahdeksasta kymmeneen kertaa vuodessa. Noin puolet kokouksista pidetään lähtökohtaisesti kasvotusten (useimmiten Helsingissä) ja puolet etäkokouksina Teams-alustalla.
Entä mikä on opiskelijaedustajan rooli?
Monet aloittavat museo- ja kulttuuriperintöalalla työskentelyn jo opintojensa aikana esimerkiksi harjoittelijoina tai opintojensa ohella. Opiskelijoiden työpanos on alalla merkittävä – ja tämän vuoksi MAL:n hallituksessa on myös opiskelijaedustaja ja tämän varajäsen. Heidän toivotaan tuovan opiskelijan näkökulmaa esimerkiksi alan harjoitteluja, uran alkuvaiheen työsuhteita ja koulutuspolitikkaa koskevaan edunvalvontatyöhön. Opiskelijaedustaja voi lisäksi halutessaan osallistua myös MAL:n järjestökoordinaattorin kanssa opiskelijatoiminnan kehittämiseen, webinaarimuotoisten opiskelijailtojen järjestämiseen, opiskelijatapahtumiin tai vaikkapa blogikirjoitusten kirjoittamiseen. Paljon on siis omista toiveistasi ja aktiivisuudestasi kiinni!
Opiskelijaedustaja sekä tämän varajäsen nimetään hakemuksen perusteella hallitukseen kaksivuotiskaudelle. Nyt haettavissa oleva kausi on 2024-2025. Opiskelijaedustajana voi toimia maksimissaan kaksi kautta. Opiskelijaedustajalla on hallituksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Opiskelijaedustajan, kuten muidenkin hallituksen jäsenten, tulee olla MAL:n jäsen. Mikäli olet kiinnostunut opiskelijaedustajan tehtävästä, mutta et ole vielä MAL:n jäsen, liitythän jäseneksi viimeistään kun haet tehtävään. Liity jäseneksi!
Edustajan tulee myös olla päätoiminen, museo- ja kulttuuriperintöalalle valmentavan opintolinjan korkeakouluopiskelija. Ammattikorkeakouluissa museo- ja kulttuuriperintöalan opintolinjoja ovat konservointi (konservaattori AMK+YAMK) ja restaurointi (artenomi AMK). Yliopistossa alalle suuntaavat opiskelevat usein esimerkiksi historia-aineita, kulttuurien tai taiteiden tutkimusta, museologiaa tai arkeologiaa. Yliopistossa alalle on kuitenkin mahdollista suuntautua monenlaisilla oppiaineyhdistelmillä – hae siis rohkeasti opiskelijaedustajaksi, vaikka opintopolkusi ei olisikaan tavanomainen!
Opiskelijaedustajan toivotaan osallistuvan hallituksen kokouksiin mahdollisimman usein. Jos et kuitenkaan pääse ihan jokaiseen kokoukseen, opiskelijaedustajan varajäsen voi osallistua kokoukseen opiskelijajäsenen sijaan.
Mitä opiskelijaedustajan tehtävä tarjoaa minulle?
Opiskelijaedustajana pääset seuraamaan ammattijärjestön toimintaa hyvin läheltä sekä antamaan siihen myös oman näkemyksesi. Opiskelijaedustajana toimiminen valmentaa hyvin museo- ja kulttuuriperintöalan työelämää ajatellen: pääset tutustumaan laajasti alan ajankohtaisiin kysymyksiin ja opit tuntemaan alan verkostoja. Yleisestikin järjestötoiminta kehittää monia tärkeitä taitoja, kuten yhteistyö- ja vaikuttamistaitoja.
Hallituksen jäsenelle ei aiheudu kustannuksia kokouksiin osallistumisesta, sillä mahdolliset matkakulut korvataan kuittia vastaan (valtion matkustussäännön mukaisesti). Kokouksista maksetaan kokouspalkkio.
Lisätiedot hausta
Hakijoiden joukosta valitaan sekä hallituksen opiskelijaedustaja että hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Hakuaika on 1.-30.11.2023.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton hallitus päättää opiskelijaedustajasta ja hänen varajäsenestään kokouksessaan 13.12.2023. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä torstaina 14.12.2023.
Edustaja sekä tämän varajäsen perehdytetään tehtävään tammikuussa järjestettävässä tilaisuudessa. Perehdytyksen ajankohta sovitaan valitun edustajan sekä varajäsenen kanssa erikseen.
Jäikö mieleesi kysyttävää? Opiskelijaedustajana toimisesta ja edustajaksi hakemisesta kerrotaan lisää MAL:n marraskuun opiskelijaillassa 7.11.2023.
Lisätietoja:
Tuulia-Tuulia Tummavuori
Järjestökoordinaattori
puh. 040 554 7983
Ajankohtaista
Marraskuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa
Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.
Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta
Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.
Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi
Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!
Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen
Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.
Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen
Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.
Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!
Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.
Lokakuun uutiskirje julkaistu!
Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.
Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!
Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!
- « Edellinen
- 1
- …
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- …
- 29
- Seuraava »