Haluatko lähteä mukaan museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilaisten edunvalvontaan – ja tuoda opiskelijoiden ääntä kuuluville? Nyt tähän on hyvä mahdollisuus, sillä MAL:n hallitukseen etsitään opiskelijaedustajaa ja tämän varajäsentä kaudelle 2026–2027.

Millainen on MALn hallituksen opiskelijaedustajan rooli?

Monet aloittavat museo- ja kulttuuriperintöalalla työskentelyn jo opintojensa aikana esimerkiksi harjoittelijoina tai opintojensa ohella. Opiskelijoiden työpanos on alalla merkittävä – ja tämän vuoksi MALn hallituksessa on myös opiskelijaedustaja ja tämän varajäsen. Heidän toivotaan tuovan opiskelijan näkökulmaa esimerkiksi alan harjoitteluja, uran alkuvaiheen työsuhteita ja koulutuspolitikkaa koskevaan edunvalvontatyöhön. Opiskelijaedustajat voivat lisäksi halutessaan osallistua myös MALn järjestökoordinaattorin kanssa opiskelijatoiminnan kehittämiseen, webinaarimuotoisten opiskelijailtojen järjestämiseen, opiskelijatapahtumiin tai vaikkapa blogikirjoitusten kirjoittamiseen. Paljon on siis omista toiveistasi ja aktiivisuudestasi kiinni!

MAL hakee hallitukseen kahta opiskelijaedustajaa: opiskelijaedustajaa sekä tämän varajäsentä. Molemmat opiskelijaedustajat nimetään hakemuksen perusteella hallitukseen kaksivuotiskaudelle. Nyt haettavissa oleva kausi alkaa vuoden 2026 alussa ja kestää vuoden 2027 loppuun asti. Huomaathan, että voit hakea opiskelijaedustajaksi, vaikka opintosi saattaisivat päättyä jo ennen kaksivuotiskauden loppua - kerro arvioimasi valmistumisajankohta hakemuksessasi!

Opiskelijaedustajana voi toimia enintään kaksi kautta. Opiskelijaedustajalla on hallituksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Opiskelijaedustajien, kuten muidenkin hallituksen jäsenten, tulee olla MALn jäseniä. Mikäli olet kiinnostunut opiskelijaedustajan tehtävästä, mutta et ole vielä MALn jäsen, liitythän jäseneksi viimeistään, kun haet tehtävään. Liity jäseneksi!

Opiskelijaedustajan tulee olla päätoiminen, museo- ja kulttuuriperintöalalle valmentavan opintolinjan korkeakouluopiskelija. Ammattikorkeakouluissa museo- ja kulttuuriperintöalan opintolinjoja ovat konservointi (konservaattori AMK+YAMK) ja restaurointi (artenomi AMK). Yliopistossa alalle suuntaavat opiskelevat usein esimerkiksi historia-aineita, kulttuurien tai taiteiden tutkimusta, museologiaa tai arkeologiaa. Yliopistossa alalle on kuitenkin mahdollista suuntautua monenlaisilla oppiaineyhdistelmillä – hae siis rohkeasti opiskelijaedustajaksi, vaikka opintopolkusi ei olisikaan tavanomainen!

Opiskelijaedustajaksi valittavan henkilön toivotaan osallistuvan hallituksen kokouksiin mahdollisimman usein. Kokouksista maksetaan kokouspalkkiot ja matkakorvaukset korvataan julkisen liikenteen mukaisesti. Jos opiskelijaedustajaksi valittu henkilö ei pysty osallistumaan hallituksen kokoukseen, hänen sijastaan kokoukseen voi osallistua hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Varajäsen voi halutessaan osallistua hallituksen etäkokouksiin myös silloin, kun ns. varsinainen opiskelijaedustaja on paikalla, mutta tuolloin varajäsenelle ei makseta kokouspalkkiota.

Mitä MALn hallitus tekee?

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n hallitus vastaa yhdistyksen toiminnasta ja strategian kehittämisestä. Hallitus päättää esimerkiksi MALn edunvalvonnan tavoitteista sekä luo suunnan jäsenpalvelujen kehittämiselle.

Opiskelijaedustajan ja tämän varajäsenen lisäksi hallituksessa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä kuusi jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Hallituksen kokoonpanossa on huomioitu museoalan eri ammattikuntia, työllistymissektoreita sekä alueellisuutta.

Hallitus kokoontuu kahdeksasta kymmeneen kertaa vuodessa. Noin puolet kokouksista pidetään lähtökohtaisesti kasvotusten (useimmiten Helsingissä) ja puolet etäkokouksina Teams-alustalla. Opiskelijaedustajille ei aiheudu kustannuksia kokouksiin osallistumisesta, sillä mahdolliset matkakulut korvataan kuittia vastaan (valtion matkustussäännön mukaisesti) ja kokouksista maksetaan kokouspalkkio.

Mitä opiskelijaedustajan tehtävä tarjoaa minulle?

Opiskelijaedustajana pääset seuraamaan ammattijärjestön toimintaa hyvin läheltä sekä antamaan siihen myös oman näkemyksesi. Opiskelijaedustajana toimiminen valmentaa hyvin myös museo- ja kulttuuriperintöalan työelämää ajatellen: pääset tutustumaan laajasti alan ajankohtaisiin kysymyksiin ja työelämään vaikuttaviin rakenteisiin sekä opit tuntemaan alan verkostoja. Yleisestikin järjestötoiminta kehittää monia tärkeitä taitoja, kuten yhteistyö- ja vaikuttamistaitoja.

Lisätiedot hausta

Hakijoiden joukosta valitaan sekä hallituksen opiskelijaedustaja että hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Hakuaika on 30.10.-30.11.2025.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton hallitus päättää opiskelijaedustajasta ja hänen varajäsenestään kokouksessaan 9.12.2025. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä viimeistään 15.12.2025.

Edustaja sekä tämän varajäsen perehdytetään tehtävään tammikuussa järjestettävässä tilaisuudessa. Perehdytyksen ajankohta sovitaan valitun edustajan sekä varajäsenen kanssa erikseen.

Opiskelijaedustajana toimisesta ja edustajaksi hakemisesta kerrotaan lisää MALn marraskuun opiskelijaillassa 4.11.2025. Voit lisäksi tutustua opiskelijaedustaja Jenna Mutasen blogikirjoitukseen opiskelijaedustajana toimimisesta.

Jäikö mieleesi kysyttävää? Ota yhteyttä MALn opiskelijatoimintaa koordinoivaan järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuoreen!

 

Lisätietoja:

Tuulia-Tuulia Tummavuori

Järjestökoordinaattori

puh. 040 554 7983

tuulia-tuulia.tummavuori@malry.fi

Ajankohtaista

MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!

Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.

Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2022

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.

Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 11.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.

Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta

Kirjoittajalta MAL | 10.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Neuvottelukierros etenee

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2022

Ammattiliittojen tärkein tehtävä eli työehtosopimuksista neuvotteleminen työnantajaliittojen kanssa on parhaillaan käynnissä. Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona 9.3. ja seuraavat neuvottelupäivät ovat torstai ja perjantai.

Yksityisille museoille neuvottelutulos

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2022

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta on saatu 8.3.2022. Tulos on vielä hallintojen käsittelyssä.

UUSI ETU: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2022

Tarjoamme jäsenistöllemme Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelun keväälle 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.

Lakonuhka Rovaniemen ja Jyväskylän kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2022

Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari sanoo.

Valtiolle määräajassa uusi virka- ja työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 4.3.2022

Valtion henkilöstölle saavutettiin julkisen sektorin ensimmäinen neuvottelutulos määräajassa 28.2.2022. Palkkaratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Perhevapaissa edettiin.

hallitus jäsenyys opiskelija opiskelijaedustaja opiskelijat työelämä vaikuttaminen yhteisö