Tuire Eilittä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. - Naisvaltaisten alojemme osaajia tulee arvostaa enemmän ja tämän on näyttävä myös palkassa, Tuire Eilittä sanoo. Myös MALn puheenjohtaja jatkaa hallituksessa.
Rovaniemeläinen Tuire Eilittä jatkaa uudelle kaksivuotiskaudelle 27 000 jäsentä edustavan kattojärjestömme Akavan Erityisalojen (AE) puheenjohtajana.
Kokoomaliittoon kuuluu 22 itsenäistä jäsenyhdistystä, joiden jäsenet työskentelevät kulttuurin, hallinnon, viestinnän ja hyvinvoinnin esihenkilöinä ja asiantuntijoina kaikilla työnantajasektoreilla. AE edustaa monia alipalkattuja naisvaltaisia ammattialoja.
– Ensisijaisia arvojani ovat työelämän oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Mielestäni työnantajien tulee arvostaa nykyistä enemmän osaamista ja sen tulisi näkyä myös palkkauksessa. Näin ei ole monellakaan edustamistamme naisvaltaisista aloista, nyt toiselle kaudelleen valittu Tuire Eilittä sanoo.
– Tulevalla kaksivuotiskaudella tavoitteeni on saada jäsentemme ääni paremmin kuuluviin työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa. Akavan Erityisalojen ja sen jäsenyhdistysten yhteisenä ponnistuksena on tuoda esille jäsentemme osaamista ja työn merkitystä.
Puheenjohtajan valinta tehtiin Akavan Erityisalojen syysliittokokouksessa Helsingissä 14.11.
Hallitukseen kokemusta ja uusia kasvoja
Akavan Erityisalojen hallitukseen kaudelle 2020–2021 valittiin seuraavat jäsenet ja varajäsenet (suluissa):
Pasi Hario, Specia (Annukka Sakkinen, Specia)
Tuula-Maria Mattila, Specia (Niklas Honkalehto, Sure),
Eeva Viljanen, Specia (Erja Nuutinen, SSHL),
Juha Isotalo, Taku (Viivi Koljonen, Taku),
Suvi Seikkula, Kieliasiantuntijat (Ian Mac Eochagáin, Kieliasiantuntijat),
Salla Palmi-Felin, Kumula, (Sonja Peschkow, Kumula),
Susanna Sääskilahti, MAL (Sonja Lipponen, TAAY),
Kristiina Halme, Aito HSO, 1.1.2021 alkaen Skilla (Heli Huurtomaa, Aito HSO, 1.1.2021 alkaen Skilla),
Anu von Lode Valkeajärvi, Viesti (Mari Tuokko, Viesti),
Mika Pietilä, Nuoli (Riitta Lautamäki, SVT).
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Tuire Eilittä, Akavan Erityisalat, puh. 040 512 7483.
Ajankohtaista
Perinteinen jäsenetu: Taskukalenteri 2026 – tilaa omasi ajoissa!
Nyt on hyvä aika luoda katse tulevaan ja tilata jäsenetuna taskukalenteri 2026. Kalenteri on maksuton MALn jäsenille, mutta se pitää tilata. Voit tilata kalenterin ennakkoon 30.9.2025 mennessä. Kalenterit postitetaan loppusyksystä. Toimi ajoissa – älä unohda!
Yksityisten museoiden TES 2025 – 2028
Työehtosopimus on voimassa 8.5.2025 – 28.2.2028. Osapuolet korostavat, että opastyötä tai muuta osa-aikaista työtä tekeviin toimihenkilöihin ei voida perusteetta soveltaa epäedullisempia ehtoja kuin muihin museon palveluksessa oleviin toimihenkilöihin.
Suojattu: MALn jäsenetu: Matkustaja- ja tapaturmavakuutus
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Kesän 2025 kulttuurilippuja MALn jäsenille
MAL hankki kiintiön lippuja kesän kulttuuritapahtumiin eri puolille Suomea. Perinteiseen tapaan liput jaetaan kiinnostuneiden kesken, mutta mikäli halukkaita on enemmän, arvotaan liput kyseisestä tapahtumasta kiinnostuneiden kesken. Jäsen, esitä toiveesi 15.6. mennessä.
Tutustu vähimmäispalkkasuosituksiin
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on mukana vähimmäispalkkasuosituksissa (Historian, kirjallisuuden, kulttuuriaineiden ja vieraiden kielten FM-tutkinnon ja HuK-tutkinnon suorittaneet). Vähimmäispalkkasuosituksia voi käyttää tukena palkkaneuvotteluissa.
Työyhteisöstä voimaa – minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?
MALn etkoilla Porissa pohdittiin työyhteisöjä otsikolla: Työyhteisöstä voimaa. Minkälainen on hyvä työyhteisö ja miten työyhteisöstä pidetään huolta?
Tulossa: MALn jäsenten opintomatka Ruotsiin
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton suosittu opintomatka tulee taas! Tällä kertaa matkaamme laivalla Ruotsiin, jossa matka jatkuu viikinkien jalanjäljissä oman linja-auton kyydissä. Matkamme ajankohta on 21. – 24.8.2025.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous 13.5.2025
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään hybridikokouksena tiistaina 13. toukokuuta klo 16.00 alkaen. Jäsen, ilmoittauduthan kokoukseen 6.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!
Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.
Mielenilmaus kokosi HAMn Lokki-lipan alle ison porukan
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL järjesti Akavan Erityisalojen ja HAM Helsingin taidemuseon henkilöstön kanssa keskiviikkoaamuna mielenilmauksen työehtojen heikennyksiä vastaan.
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- …
- 29
- Seuraava »