Suomi tarvitsee antiikintutkimustaan

Helsingin yliopiston suunnitelmat lakkauttaa antiikin kulttuurin opetus on johtanut alkuvuoden aikana antiikintutkijoiden laajamittaiseen järjestäytymiseen, jonka yhtenä näkyvänä tuloksena on aktiivinen ja monitieteinen Antiikintutkimuksen verkosto. Verkosto perustettiin alun perin jo vuonna 2023 Turun yliopiston klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin professuurin lakkauttamisuhan tuoksinassa. Se toimii antiikin ja sen jälkivaikutuksen tutkijoiden sekä alan muiden toimijoiden yhdyssiteenä. Verkoston tavoitteena on aikakauden tutkimuksen edistäminen sekä tutkimuksen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisääminen Suomessa.

Turun osalta antiikintutkijat (ja sivistys) saivat merkittävän erävoiton, ja alalle tärkeän professuurin lakkauttaminen peruttiin. Joukkovoima yhdistyi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Samalla antiikintutkijat toivat näkyviin aktiivisella lehtikirjoittelulla alalle sekä sen luonteelle ja tarkoitukselle erinomaista näkyvyyttä.

Se ei valitettavasti riittänyt pohjoisimpaan humanistiseen tiedekuntaan Oulun yliopistossa, joka lopetti syksyllä 2023 kaikessa hiljaisuudessa Antiikin kielet ja kulttuuri -oppiaineen, jota oli tarjottu opiskelijoille perusopintotasolta aineopintotasolle. Oppiaine kattoi erilliset latinan ja muinaiskreikan oppiaineet niihin liittyvine kulttuureineen. Antiikintutkimuksen alasajo alkoi Oulun yliopistossa 2014, kun klassillisen arkeologian oppiaine lakkautettiin.

Antiikintutkijat kaikissa alan opetusta tarjoavissa yliopistoissa ovat joutuneet puolustamaan ja perustelemaan olemassaoloaan. Sen antiikintutkimus on onnistunut hienosti tekemäänkin kaikilla mittapuilla. Alasajo on saavuttanut nyt Helsingin yliopiston antiikin kulttuurin opetuksen, johon ovat sisältyneet antiikin materiaalisen kulttuurin ja antiikin Rooman ja Kreikan arkeologian ainealueet. Antiikin kulttuurin opintokokonaisuuden on voinut suorittaa 15 tai 30 opintopisteen laajuisena. Kokonaisuus on saanut rahoitusta esimerkiksi Suomen Akatemialta, jonka rahoitus on kuitenkin päättynyt.

Syitä yliopistojen intoon ajaa alas arvokasta antiikin kulttuuriperinnön tutkimusta Suomessa saa hakea vuoden 2010 yliopistolaista, jonka tarkoituksena oli, että yliopistot voisivat reagoida riittävän nopeasti jatkuvasti muuttuvaan toimintaympäristöön. Koska esityksessä jäi täsmentämättä ne konkreettiset muutokset, jotka nimenomaan vaatisivat ehdotetun kaltaista uudistusta, alettiin painottaa, että yliopistojen olisi jatkossa palveltava entistä tehokkaammin yliopiston ulkopuolista yhteiskuntaa, erityisesti taloudellista kasvua. Vastaavanlainen reformi toteutettiin Japanissa, missä kaikkien yliopistojen humanistiset tiedekunnat olivat lakkautusuhan alla.

Tarvetta perusteluille ei siis yliopistojen muutetussa taloudellisessa toimintaympäristössä herättäisi ihmetystä, ellei tietäisi antiikin materiaalisen kulttuurin olevan eräs kaikkein vanhimpia ja kansainvälisesti menestyneimpiä akateemisia oppiaineita suomalaisessa yliopistohistoriassa. Antiikin materiaalisen kulttuurin opetus on alkanut Suomessa 1780-luvulla. Sen voi katsoa omalla tieteenalallaan omassa kontekstissaan luoneen juuri yliopistolaissa haettuja innovaatioita, joista suomalaiset tutkijat maailmalla tunnetaan jo useassa polvessa. On siten käsittämätöntä, että Helsingin yliopistossa ei nähdä pienen oppiaineen valtavaa potentiaalia suomalaisen tutkimuksen kansainvälistymiselle, alan varsin toimivaa ja kovatasoista työelämärelevanssia eikä kunnianhimoista tavoitetta tuottaa huippututkimusta eurooppalaisittain varsin perinteisellä tieteenalalla, joka on kenties näkyvämpi kuin koskaan ennen.

Suomalaisen antiikintutkimuksen näyttävimmät laakerinlehdet lepäävät maineikkaiden kansainvälisten tutkimusinstituuttiemme päällä Roomassa ja Ateenassa. Vaikka keskeisin Suomen Rooman-instituutin ja Suomen Ateenan-instituutin päämääristä on tehdä tutkimusta ja kouluttaa tutkijoita – missä ne ovat pärjänneet erinomaisesti vuosikymmeniä - ne tekevät myös äärimmäisen tärkeää työtä luomalla alan yhteistyöverkostoja paikan päällä kohdemaissaan samalla pitäen yllä tutkijoiden mahdollisuuksia kansainvälistyä. Instituutit ovat kursseillaan kouluttaneet tuhansia opettajia, jotka taas ovat perehdyttäneet kymmeniä tuhansia oppilaitaan eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen kreikkalais-roomalaisiin juuriin. Vuosikymmenten pitkäjänteisen työn tuloksena antiikintutkimuksen alalla on suorat mahdollisuudet verkostoitua kansainvälisesti ja kehittää ammattitaitojaan monitieteisesti suoraan antiikin lähteillä. Tämä oli yksi lukuisista hyvistä syistä, johon perustuen valitsin itse antiikintutkimuksen historian opintojeni suuntauksena.

Opiskelu ja tutkimustyö suomalaisissa tiedeinstituuteissa on tuonut yhteen eri yliopistojen antiikkiin erikoistuneet eri tieteenalojen opiskelijat aina 1950-luvun lopulta alkaen. Opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden mahdollisuudet perehtyä antiikin lähteisiin, tärkeimpiin museoihin ja kansainväliseen tutkimukseen instituuttien kautta ovat myös luoneet sen vankan pohjan, jolle Antiikintutkimuksen verkostokin nyt rakentuu. Väitän, että nämä yhteydet kantavat pidemmälle kuin nyt toteutettava lyhytnäköinen koulutuspolitiikka.

Lyhyellä katsannolla näyttää myös sille, että maailman kulttuurien tutkimuksesta valmistuneet, joihin antiikintutkimuskin Helsingin yliopistossa lukeutuu, sijoittuvat varsin laaja-alaisesti erilaisiin tutkimuksen, hallinnon, opetuksen ja kasvatuksen, median ja kansainvälisyyden tehtäviin. Museoille antiikkiin erikoistuneet ovat tärkeä voimavara.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry asettuu tukemaan Antiikintutkimuksen verkoston ja Helsingin yliopiston antiikintutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n tavoitetta säilyttää antiikin materiaalisen kulttuurin opetus Suomessa. Talouden ehdoille rakentuvassa yhteiskunnassamme kaiken suomalaisen humanistisen osaamisen rooli kasvaa – tarvitsemme edelleen ikkunoita eurooppalaiseen sivistykseen ja kulttuuriin ja sen mahdollistavaa opetusta Suomessa.

Uula Neitola on Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien viestinnän asiantuntija, joka suoritti maisterintutkinnon Oulun yliopiston historiatieteistä erikoistuen roomalaiseen historiografiaan ja historialliseen kuvatutkimukseen. Neitola on myös Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n hallituksen jäsen.

Lähteet

Antiikintutkimuksen verkosto (https://antiikintutkimus.fi/)

Eeva-Maria Viitanen: Modernin arkeologian anti antiikintutkimukselle (https://journal.fi/tt/article/view/58725)

Juha Sihvola: Mihin suomalainen antiikintutkimus on menossa? (https://journal.fi/tt/article/view/58723)

Jukka Kekkonen: Miksi demokratia ajettiin alas yliopistoissa? (https://yliopisto2020.fi/miksi-demokratia-ajettiin-alas-yliopistoissa/)

Laura Nissin & Ville Vuolanto: Suomessa ajetaan alas antiikin kulttuurin opetusta ja tutkimusta (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010129607.html)

Paavo Castrén: Suomen Rooman-instituutti ja antiikintutkimuksen uudet tuulet (https://journal.fi/tt/article/view/8989/6544;?acceptCookies=1)

Töissä.fi: Maailman kulttuurien tutkimus: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? (https://toissa.fi/fi_FI/sijoittuminen-tyoelamaan/show/maailman-kulttuurien-tutkimus)

Varpu Kiviranta: Helsingin yliopisto aikoo lopettaa antiikin kulttuurin opetusta (https://yle.fi/a/74-20070575)