Haluatko oppia löytämään uusia tulorahoituksen mahdollisuuksia museollesi? Haluatko verkostoitua potentiaalisten yrityskumppaneiden kanssa? Tule mukaan rakentamaan museoiden uutta yritysyhteistyötä!  

Suomen museoliitossa tammikuussa 2026 käynnistyneessä ESR+ rahoitteisessa hankkeessa Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet (2026–2027) kehitämme museoammattilaisille sellaista osaamista, jonka avulla museot voivat innovoida, tuotteistaa ja pilotoida uusia palvelukonsepteja yrityksille. Tällaisen osaamisen avulla lisäämme museoiden kykyä omaan tulonmuodostukseen muuttuvassa rahoitusympäristössä. Kyse ei kuitenkaan ole vain lisärahoituksesta, vaan osaamisen, rohkeuden ja uusien kumppanuuksien rakentamisesta.

Rakennetaan yhdessä museoille uusia, kestäviä ja vaikuttavia tapoja toimia yritysten kanssa.

 

Museoalalla piilee paljon uudenlaisia, innovatiivisia ja luovia mahdollisuuksia omaan tulonmuodostukseen. Nyt sinulla on mahdollisuus tutkia niitä tuetusti, vahvistaa museoiden osaamista ja rakentaa kestäviä kumppanuuksia yritysten kanssa valtakunnallisesti. Hanke järjestää syksyllä kaikille museoammattilaisille suunnattuja avoimia koulutuksia, sekä yritystapahtuman.

 

Kolme tapaa liittyä mukaan:

 

Innosta koko museosi mukaan hankkeeseen! Toivomme mukaan museoita eri puolilta Suomea ja erilaisista toimintaympäristöistä. Mitä monipuolisempi joukko, sitä vahvempi lopputulos. Rakennetaan yhdessä museoille uusia, kestäviä ja vaikuttavia tapoja toimia yritysten kanssa.

Museoliitto toteuttaa Museoiden yritysyhteistyö: uudet mahdollisuudet -hankkeen ESR+ rahoituksella yhteistyössä Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton MAL ry:n kanssa.

Lisätiedot:
Hankekoordinaattori Monika Keisala monika.keisala@museoliitto.fi,
+358 44 4300 700

 

Ajankohtaista

Museotyön suolaa on vaihtelevuus

Kirjoittajalta MAL | 20.1.2021

Elina Pylsy-Komppa työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Tutkijana hänen työhönsä kuuluu päätösten tekeminen siitä, mitä kuva- ja asiakirjakokoelmiin otetaan. Elinaa työssään innostaa päivien vaihtelevuus sekä hyvä työyhteisö.

MALn lausunto: Koronatilanne tammikuussa 2021 ja museoalan lisäresurssitarpeet

Kirjoittajalta MAL | 15.1.2021

Koronaepidemiasta johtuvat museoiden sulkutilanteet ovat vaikuttaneet museoiden talouteen. Museoalalla on pelkona, että koronaepidemian aiheuttamien seurausten vuoksi museot joutuvat tulevaisuudessa säästökuurille.

Myönsimme apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin

Kirjoittajalta MAL | 14.1.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2020 apurahaa myönnettiin muun muassa erityispedagogiikan ja aluetieteen opintoihin, kirjansidontakurssille sekä museoalan opinnäytetöihin.

KUMUsta kuuluu! -podcastissa monimuotoinen museoala: haastattelussa MALn Heta Hedman

Kirjoittajalta MAL | 4.12.2020

Järjestökoordinaattorimme Heta Hedman vieraili Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman KUMUsta kuuluu! -podcastissa kertomassa museoalan kuulumisista.

Museoalan ammattiliiton lausunto kulttuurialan eettisestä toimielimestä

Kirjoittajalta MAL | 25.11.2020

Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan ja siten kehitetään alan eettistä toimintaa freelance-, valtio-, kunta- ja säätiöpuolella. Keskeistä on toimintakulttuurin tervehdyttäminen hyvän johtamiskulttuurin kautta.

Rovaniemeläinen Tuire Eilittä jatkaa Akavan Erityisalojen puheenjohtajana, myös MALn puheenjohtaja jatkaa hallituksessa

Kirjoittajalta MAL | 16.11.2020

Tuire Eilittä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. – Naisvaltaisten alojemme osaajia tulee arvostaa enemmän ja tämän on näyttävä myös palkassa, Tuire Eilittä sanoo.

Kysely museo-oppaille 2020

Kirjoittajalta MAL | 16.11.2020

Haluamme kartoittaa museo-oppaiden nykytilannetta ja saada eväitä opastyön edunvalvontaan, jotta voimme kehittää alan työoloja. Kyselymme on suunnattu museo-oppaille, jotka opastavat tällä hetkellä tai joilla on viimeaikaista opastuskokemusta museokentältä.

Kuntavaaliteemat Akavan Erityisaloilta: Hyvän hallinnon ja kulttuuripalvelujen merkitys esiin

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2020

Asiantuntevasti tuotetut kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja hallintopalvelut parantavat kuntalaisten hyvinvointia ja elämänhallintaa.

Museoalan ammattiliitto osallistui kulttuuriministerin pyöreän pöydän keskusteluun

Kirjoittajalta MAL | 6.10.2020

MAL kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä. Korostimme erityisesti museoalan lyhyen ja pitkän aikavälin lisärahoitustarpeita.

MALn vuosikokous valitsi uudet luottamushenkilöt 2020 – 2022

Kirjoittajalta MAL | 24.9.2020

MALn sääntömääräinen vuosikokous 23.9.2020 vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen ja taseen, ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous hyväksyi vuoden 2021 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kokous myös päätti jäsenmaksun vuodelle 2021.

ammattilainen esr hanke mal moniosaaja museoala työkalut työyhteisö uudetmahdollisuudet yhteistyo yritysyhteistyo