Keskiviikkona 24. elokuuta kansainvälinen museoneuvosto ICOM hyväksyi yleiskokouksessaan Prahassa historiallisesti uuden museomääritelmän. ICOMin edellinen yleiskokous 2019 Kiotossa päättyi kiihkeään keskusteluun kiistanalaisesta luonnoksesta, joka ei lopulta onnistunut lämmittämään kansallisten, saati tieteellisten komiteoiden jäseniä.

 

Kiotossa ICOMin jäsenet osoittivat selvästi, etteivät olleet tyytyväisiä ehdotukseen: yli 70 % äänesti uuden museomääritelmästä tehdyn päätöksen lykkäämistä seuraavaan yleiskokoukseen. Tuolloinen puheenjohtaja Suay Aksoy kutsui päätöstä "yhdeksi demokraattisimmista ICOM:n historiassa", mutta siitä huolimatta kulissien takana syntyi paljon levottomuutta ja tyytymättömyyttä.

Tuosta tyytymättömyydestä ei enää ollut Prahassa jälkeäkään. Yleiskokouksessa esitellyn uuden museomääritelmäehdotuksen kannalle kääntyi huimat 487 kansallista ja tieteellistä komiteaa (92 % kaikista äänistä). Ilmapiiri yleiskokouksessa oli silminnähden helpottunut.

"Uusi museomääritelmä on sopusoinnussa museoiden roolissa tapahtuvien muutosten kanssa ja sillä tunnustetaan inklusiivisuuden, yhteisön osallistumisen ja kestävyyden merkitys", ICOM:n puheenjohtaja Alberto Garlandini luonnehti pian äänestystuloksen jälkeen.

"Uusi museomääritelmä on sopusoinnussa museoiden roolissa tapahtuvien muutosten kanssa ja sillä tunnustetaan inklusiivisuuden, yhteisön osallistumisen ja kestävyyden merkitys"

 

Itse koin määritelmän kattavana, yhteisöllisyyteen ja monimuotoisuuteen tähtäävänä ja ennen kaikkea kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisena. Vastasin ICOM Suomen hallituksen jäsenenä määritelmätyön toteutumista Suomessa ja suomalaisten museoammattilaisten sitouttamisesta osaksi määritelmätyötä. Sain siis nähdä prosessin toteutumisen aitiopaikalta.

Prahaan päättyi eräällä tapaa myös museomaailman kolme vuotta kestänyt identiteettikriisi.

Mielestäni 18 kuukautta kestänyt määritelmäprosessi oli kokonaisuudessaan kiehtova. Päämääränä oli sellaisen määritelmän laatiminen, joka kattaisi kaikkien maailman museoiden edut ja arvot – eli kerrassaan valtava tehtävä!

Kymmenet museoalan ammattilaiset auttoivat meitä tarjoamaan Suomen kontribuution museomääritelmäprosessin etenemisessä ja muodostamaan yhteisen äänen. Prosessi toteutettiin avoimesti työpajoissa, avoimilla vastauksilla, ICOMin omien kysymyksenasettelujen sekä kansainvälisen ICOM Define -komitean konsultaationa.

Vaikka prosessi ylsi lopulta läpinäkyvyydessään ja demokraattisuudessaan huippusuoritukseen, Prahassa olin henkisesti valmistautunut jopa vähän kriittisempään keskusteluun. Näyttää siltä, ​​että olemme kaikesta huolimatta onnistuneet muodostamaan keskinäisen ymmärryksen pitkän ja kattavan maailmanlaajuisen kuulemisprosessin jälkeen, mistä olen oikein iloinen ja tyytyväinen.

Yksi vuonna 2019 ehdotetun määritelmän ilmaan roikkumaan jääneistä kysymyksistä oli tiettyjen arvojen lisääminen kuvaukseen: muun muassa demokraattisuuden, osallistamisen ja moniäänisyyden. Samalla Kiotosta liikkeelle lähtenyt prosessi toi esille konkreettisesti eron kabinettipäätösten ja toisaalta läpinäkyvästi saatujen tulosten välillä.

Vaikka uusi museomääritelmä on nyt hyväksytty, työ ei todellakaan ole ohi. Nyt meidän on käännettävä teksti suomeksi ja pohdittava tarkkaan jokaista sanaa vuorollaan. Jos määritelmäprosessi on jotain opettanut, kenties tähdellisimpänä sen, että avoimuudessa on ratkaisu; todennäköisesti mahdollisimman monen museon sitouttaminen mukaan käännöstyöhön voisi tuottaa jälleen parhaan tuloksen.

Tässäkään prosessissa ei olisi pärjätty ilman museoammattilaisten asiantuntevaa, tinkimätöntä ja itsereflektoivaa asennetta omaan työhönsä ja toimintaympäristönsä problematisointiin.

 

Ehdotus A (hylättiin Kioton yleiskokouksessa)

Museums are democratising, inclusive and polyphonic spaces for critical dialogue about the pasts and the futures. Acknowledging and addressing the conflicts and challenges of the present, they hold artefacts and specimens in trust for society, safeguard diverse memories for future generations and guarantee equal rights and equal access to heritage for all people.   Museums are not for profit. They are participatory and transparent, and work in active partnership with and for diverse communities to collect, preserve, research, interpret, exhibit, and enhance understandings of the world, aiming to contribute to human dignity and social justice, global equality and planetary wellbeing.

 

Ehdotus B (hyväksyttiin Prahan yleiskokouksessa)

A museum is a not-for-profit, permanent institution in the service of society that researches, collects, conserves, interprets and exhibits tangible and intangible heritage. Open to the public, accessible and inclusive, museums foster diversity and sustainability. They operate and communicate ethically, professionally and with the participation of communities, offering varied experiences for education, enjoyment, reflection and knowledge sharing.

 

**Päivitys: Korjattu ehdotus A:n tekstimuoto oikeaksi 5.9.22 klo 13.00

Uula Neitola

Kirjoittaja Uula Neitola on Museoalan ammattiliiton hallituksen jäsen

Ajankohtaista

MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!

Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 15.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.

Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2022

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.

Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 11.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.

Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta

Kirjoittajalta MAL | 10.3.2022

Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Neuvottelukierros etenee

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2022

Ammattiliittojen tärkein tehtävä eli työehtosopimuksista neuvotteleminen työnantajaliittojen kanssa on parhaillaan käynnissä. Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona 9.3. ja seuraavat neuvottelupäivät ovat torstai ja perjantai.

Yksityisille museoille neuvottelutulos

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2022

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta on saatu 8.3.2022. Tulos on vielä hallintojen käsittelyssä.

UUSI ETU: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!

Kirjoittajalta MAL | 8.3.2022

Tarjoamme jäsenistöllemme Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelun keväälle 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.

Lakonuhka Rovaniemen ja Jyväskylän kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2022

Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari sanoo.

Valtiolle määräajassa uusi virka- ja työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 4.3.2022

Valtion henkilöstölle saavutettiin julkisen sektorin ensimmäinen neuvottelutulos määräajassa 28.2.2022. Palkkaratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Perhevapaissa edettiin.

alanarvostus ammattilainen arvoaasiantuntijalle icom koulutettu kulttuuriperintö mal moniosaaja museoala museomaaritelma neuvottelu sopimus