Museoalan ammattiliitolta pyydetään tasaisin väliajoin kannanottoa vapaaehtoistyöhön. Julkaisemme uudestaan kannanottomme, joka on alunperin julkistu kesäkuussa 2017. Kirjauksen pääkohdat ovat yhä ajankohtaisia.

On totta, että moni museo syntyi vapaaehtoisten kiinnostuksesta ja intohimosta säilyttää ja esittää arvokasta kulttuuriperintöä oman aikansa ihmisille ja tuleville sukupolville. Museotyö ei ole ollut kuitenkaan irrallaan yleisestä yhteiskunnassa tapahtuneesta ammatillisesta ja eri osaamisalojen eriytymisestä. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on koulutettu jo useita sukupolvia, jotka ovat johtaneet ja hoitaneet museoita. Ja näin täytyy jatkossakin olla.

Tällä hetkellä yhteiskunnassa ja Museopoliittisessa ohjelmaehdotuksessakin painotetaan eri toimijoiden ja yksilöiden osallistamisen tärkeyttä. Museoalan ammattiliitto on tästä täysin samaa mieltä. Museot onnistuvat työssään, kun yhteisöt toimivat niissä ja kokevat ne omikseen. Tämä kehitys ei kuitenkaan saa vähentää museoalan vähäisiä työpaikkoja.

Yhteistoimintalait edellyttävät, että työnantaja käy yhteistoimintaneuvotteluissa läpi periaatteet, joita työhönotossa noudatetaan sekä työsuhteiden periaatteet. Myös vapaaehtoistoiminta täytyy lain hengen mukaan kuulua tähän yhteiseen käsittelyyn. Hyvää työnantajapolitiikkaa noudattava johtaminen ei polje kenenkään etuja eikä synnytä eriarvoisia henkilöstöryhmiä työpaikoille. Niin ikään työnantajan tulisi paikallisesti sopia, milloin vapaaehtoistoiminta on sellaista, että sen voi myös henkilöstö työpaikoilla hyväksyä.

On huomattava, että vapaaehtoistoiminnan tulee olla ohjattua, eikä se saa syrjäyttää alan ammattilaisia tai aiheuttaa työvuorojen menetyksiä.

Museoalan ammattiliitto kehottaakin museoita laatimaan selkeät säännöt ja yhteistyösopimukset vapaaehtoistoimintaa varten. Vapaaehtoiset on perehdytettävä sovittuihin tehtäviin, työyhteisön yleisiin käytäntöihin ja työturvallisuuteen. On huomattava, että vapaaehtoistoiminnan tulee olla ohjattua, eikä se saa syrjäyttää alan ammattilaisia tai aiheuttaa työvuorojen menetyksiä.

Lisäksi on tärkeää erottaa alan opiskelijoiden harjoittelu vapaaehtoistyöstä. Museoammattilaiseksi opiskeleva tarvitsee työkokemusta, johon liittyy asianmukainen palkka. Työtön museoammattilainen ei myöskään ole vapaaehtoistyöntekijä. Jos museossa tarvitaan museoammattilaisen työpanosta, on huolehdittava tarvittavasta rahoituksesta. Vapaaehtoistyö ei saa vääristää työmarkkinoita.

Jos museossa tarvitaan museoammattilaisen työpanosta, on huolehdittava tarvittavasta rahoituksesta. Vapaaehtoistyö ei saa vääristää työmarkkinoita.

Riittävästi resursoitu ja sopimuksia noudattava vapaaehtoistyö tuo lisäarvoa niin museolle, yleisölle kuin tekijällekin. Museopoliittisessa ohjelmaehdotuksessa mainitut museoalan arvot 2030: yhteisöllisyys ja vuorovaikutteisuus toteutuvat, kun säännöistä ja toimintatavoista sovitaan avoimesti.

Erityisen tärkeää on, että vapaaehtoistoiminnan hyödyllä ei ratsasteta siten, että sillä kierretään museoiden liian pienet toimintaresurssit.

Julkaistu 29.6.2017

Ajankohtaista

Amos Rexin tapaus herättää huolta museoalan henkilöstöpolitiikan suunnasta

Kirjoittajalta MAL | 9.10.2025

Amos Rexin tilanne on mediatietojen perusteella arvioituna poikkeuksellinen suomalaisella museo- ja kulttuuriperintöalalla. Tapaus nostaa esiin vakavia kysymyksiä työntekijöiden kohtelusta, henkilöstöpolitiikasta ja alan osaamisen turvaamisesta tulevaisuudessa.
– Kulttuuriperintöalalle ei tarvita irtisanoutumispaketteihin nojaavaa henkilöstöpolitiikkaa.

Museologian merkitys museoammattilaisille

Kirjoittajalta MAL | 23.9.2025

Museologian tulevaisuus -seminaarissa Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:n toiminnanjohtaja Katariina Mäkelän puheessa luotiin katsaus museologian oppiaineeseen Suomessa ja sen merkitykseen alan ammattilaisille. MAL on yksi Jyväskylän yliopiston museologian apulaisprofessuurin taloudellisista tukijoista.

Kokoelmien parissa työskentelevä, hae syksyn työnohjausryhmään — tarjoamme vertaistukea ja oppimisen iloa!

Kirjoittajalta MAL | 8.9.2025

Kokoelman parissa työskentelevä, kaipaatko vertaistukea ja vertaisoppimista? Hae jäsenistämme koottavaan kokoelma-ammattilaisten työnohjausryhmään syksyllä 2025.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Sanomissa: Historian käsittely ei ole ongelmatonta Suomessakaan

Kirjoittajalta MAL | 2.9.2025

Demokraattisessa yhteiskunnassa on tärkeä huolehtia siitä, että museoihin ja historiantutkijoihin ei kohdistu poliittista painostusta eikä tutkimusrahoitusta ohjata poliittisin perustein, kirjoittavat MAL:n järjestökoordinaattori Tuulia-Tuulia Tummavuori ja Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen pääsihteeri Heta Hedman.

Mielipidekirjoituksemme Aamulehteen: Kulttuuripalvelujen vaikutus ihmisten arkeen on valtava – Ne synnyttävät hyvinvointia

Kirjoittajalta MAL | 29.8.2025

Tampereen yt-neuvottelut eivät saa vaarantaa peruspalvelua, kirjoittavat toiminnanjohtajat Jussi Näri, Nea Leo ja Katariina Mäkelä.

Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Kansalaisten hyvinvoinnista ei pidä enää leikata

Kirjoittajalta MAL | 28.8.2025

Akavan Erityisalat vaatii budjettiriihen päätöksiltä tasapuolisuutta. Kansalaisten sivistys- ja hyvinvointipalveluja uhkaavia lisäleikkauksia ei tule toteuttaa.

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä 

Kirjoittajalta MAL | 20.8.2025

Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on huolissaan Gazassa yhä jatkuvasta kriisistä

Pitkittynyt kriisi on äärettömän epäinhimillinen. Väkivalta ja raakuudet täytyy saada loppumaan. Inhimillisen hädän lisäksi olemme huolissamme kulttuuriperinnön tilasta.

Kannanotto: Vaikeata historiaa pitää voida käsitellä museoissa

Kirjoittajalta MAL | 18.8.2025

Museoita koskeva poliittinen ohjaus on noussut keskusteluun presidentti Trumpin hallinnon ilmoitettua USAn julkisia museoita koskevista ”puhdistuksista”.
– Uutiset Yhdysvalloista pöyristyttävät. On varmistettava, etteivät vastaavat museoita koskevat sensuuripyrkimykset leviä Suomeen.

Lausuntomme hallituksen esitykseen työsopimuslain muuttamisesta

Kirjoittajalta MAL | 13.8.2025

Museoviraston julkaiseman museotilaston mukaan noin 15 prosenttia kokoaikaisesta museoammatillisesta henkilöstöstä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Huomionarvoista on, että meidän alallamme on jo nyt ollut huomattavasti enemmän määräaikaisuuksien ketjuttamisia kuin muilla korkeasti koulutetuilla verrokkialoilla.

Työsuojeluverkosto: Liukuva työaika ja saldokäytännöt? Kysely, käy vastaamassa!

Kirjoittajalta MAL | 30.6.2025

Museoalan työsuojeluverkoston pieni kesäkysely kartoittaa alan käytäntöjä liukuvan työajan ja saldokäytäntöjen suhteen. Käy vastaamassa!

palkka työelama vapaaehtoistyo