Myönnämme kerran vuodessa apurahaa jäsenillemme täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä korkeakoulujen perustutkintojen opinnäytetöiden tekemiseen. Jaettavien apurahojen suuruus on 500 euroa / jäsen. Hae apurahaa viimeistään 30.11.2023.

Vuonna 2023 apurahoja myönnetään enintään kymmenelle hakijalle – yhteensä siis 5 000 euroa. Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliiton hallitus päättää apurahakohteista joulukuun kokouksessa. Tiedotamme kokouksen jälkeen kaikkia hakeneita päätöksistä.

HUOM! Hakijoiden tulee olla MALn jäseniä. Etkö ole jäsen? Liity meihin! 

Apuraha täydennys- ja jatkokoulutukseen

Apuraha voidaan myöntää jäsenelle työhön liittyvään koulutukseen tai muuhun ammatilliseen kehittymiseen (esimerkiksi työelämään tutustumiseen) kotimaassa tai ulkomailla, tai osallistumiseen opintomatkaan tai opiskelijavaihtoon silloin, kun kuluja ei maksa työpaikka tai oppilaitos.

Apurahaa ei makseta jo muutoin tuettuihin matkoihin, kuten MAL:n opintomatkalle tai vuosikokoukseen.

Hakemukseen on liitettävä tositteet mahdollisista maksetuista kustannuksista sekä selvitys apurahan käytöstä.

Apurahakohdetta voidaan esitellä MAL:n viestinnässä tai tapahtumissa.

Hae apurahaa jatko- ja täydennyskoulutukseen viimeistään 30.11.2023!

Apuraha opiskelijan opinnäytetyöhön

Apuraha voidaan myöntää opiskelijajäsenelle korkeakoulun perustutkinnon opinnäytetyön tekemiseen. Opinnäytetyön tulee olla aiheeltaan museo- ja kulttuuriperintöalaa edistävää (uutta ja avartavaa). Apurahaa voidaan hakea jo työn aloitusvaiheessa tutkimussuunnitelman perusteella. Tuen saanut on velvollinen tekemään tuen käyttöselvityksen eli kertomaan mihin tuki on käytetty.

Apurahan saanutta opinnäytetyötä tai sen tuloksia voidaan esitellä MAL:n viestinnässä tai tapahtumissa.

Hae apurahaa opiskelijan opinnäytetyöhön viimeistään 30.11.2023!

 

Lisätiedot:

Tuulia-Tuulia Tummavuori

Järjestökoordinaattori

puh. 044 502 2248

tuulia-tuulia.tummavuori@museoalanammattiliitto.fi

Ajankohtaista

Museotyön suolaa on vaihtelevuus

Kirjoittajalta MAL | 20.1.2021

Elina Pylsy-Komppa työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Tutkijana hänen työhönsä kuuluu päätösten tekeminen siitä, mitä kuva- ja asiakirjakokoelmiin otetaan. Elinaa työssään innostaa päivien vaihtelevuus sekä hyvä työyhteisö.

MALn lausunto: Koronatilanne tammikuussa 2021 ja museoalan lisäresurssitarpeet

Kirjoittajalta MAL | 15.1.2021

Koronaepidemiasta johtuvat museoiden sulkutilanteet ovat vaikuttaneet museoiden talouteen. Museoalalla on pelkona, että koronaepidemian aiheuttamien seurausten vuoksi museot joutuvat tulevaisuudessa säästökuurille.

Myönsimme apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin

Kirjoittajalta MAL | 14.1.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2020 apurahaa myönnettiin muun muassa erityispedagogiikan ja aluetieteen opintoihin, kirjansidontakurssille sekä museoalan opinnäytetöihin.

KUMUsta kuuluu! -podcastissa monimuotoinen museoala: haastattelussa MALn Heta Hedman

Kirjoittajalta MAL | 4.12.2020

Järjestökoordinaattorimme Heta Hedman vieraili Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman KUMUsta kuuluu! -podcastissa kertomassa museoalan kuulumisista.

Museoalan ammattiliiton lausunto kulttuurialan eettisestä toimielimestä

Kirjoittajalta MAL | 25.11.2020

Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan ja siten kehitetään alan eettistä toimintaa freelance-, valtio-, kunta- ja säätiöpuolella. Keskeistä on toimintakulttuurin tervehdyttäminen hyvän johtamiskulttuurin kautta.

Rovaniemeläinen Tuire Eilittä jatkaa Akavan Erityisalojen puheenjohtajana, myös MALn puheenjohtaja jatkaa hallituksessa

Kirjoittajalta MAL | 16.11.2020

Tuire Eilittä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. – Naisvaltaisten alojemme osaajia tulee arvostaa enemmän ja tämän on näyttävä myös palkassa, Tuire Eilittä sanoo.

Kysely museo-oppaille 2020

Kirjoittajalta MAL | 16.11.2020

Haluamme kartoittaa museo-oppaiden nykytilannetta ja saada eväitä opastyön edunvalvontaan, jotta voimme kehittää alan työoloja. Kyselymme on suunnattu museo-oppaille, jotka opastavat tällä hetkellä tai joilla on viimeaikaista opastuskokemusta museokentältä.

Kuntavaaliteemat Akavan Erityisaloilta: Hyvän hallinnon ja kulttuuripalvelujen merkitys esiin

Kirjoittajalta MAL | 11.11.2020

Asiantuntevasti tuotetut kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja hallintopalvelut parantavat kuntalaisten hyvinvointia ja elämänhallintaa.

Museoalan ammattiliitto osallistui kulttuuriministerin pyöreän pöydän keskusteluun

Kirjoittajalta MAL | 6.10.2020

MAL kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä. Korostimme erityisesti museoalan lyhyen ja pitkän aikavälin lisärahoitustarpeita.

MALn vuosikokous valitsi uudet luottamushenkilöt 2020 – 2022

Kirjoittajalta MAL | 24.9.2020

MALn sääntömääräinen vuosikokous 23.9.2020 vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen ja taseen, ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous hyväksyi vuoden 2021 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kokous myös päätti jäsenmaksun vuodelle 2021.

apuraha jäsenetu jatko-opinnot koulutus opinnäytetyö opiskelija täydennysopinnot