2.5.2024 – MALn Jäsenblogi 1/2024
MALn jäsenblogissa jäsenemme kirjoittavat ajankohtaisista havainnoistaan ja ajatuksistaan työelämästä. Ensimmäisen jäsenblogin kirjoittaja pohtii sukupuolta ja siihen liittyviä ennakkoluuloja ja asenteita museoalalla.
Kannanottoni on spin-off Akavan Erityisalojen kirjoitussarjasta, joka käsittelee seksuaalista häirintää. Julkaisualustaksi avautui MALn sivusto, mistä kiitän. Museoalaan sovellettu, yksityisestä yleiseen avartuva puheenvuoroni on sarjaa seuraillen anonyymi, mutta yhteystietojani voi pyytää MALn välityksellä. Kokemuksieni raamittamalta tarinalta puuttuu museologinen perusta, ja osin se saattaa olla vanhentunut. Kertomukseni rohkaiseekin vain keskustelemaan osallisten oikeuksista, rooleista ja peloista museossa.
Perheettömyys sosiaalisena sukupuolena
Tein työrupeamani museoalalla 1980-luvulta 2020-luvulle. Hahmotan museon horisontaalisena, vuorovaikutteisesti oppivana prosessina, joka ei ole palvelu ja jossa ei ole asiantuntijaa eikä asiakasta. En kokenut seksuaalista häirintää, mutta jouduin pohtimaan, käsiteltiinkö minua ja annettiinko minulle palautetta tavanomaista estottomammin, kun kerran olen perheetön – ja sitä miehenä.
Välttelin kahvihuonetta, sillä ikinä ei voinut tietää, millaisia yleistyksiä siellä esitetään ja millaisille vitseille siellä kuuluu nauraa.
Välttelin kahvihuonetta, sillä ikinä ei voinut tietää, millaisia yleistyksiä siellä esitetään ja millaisille vitseille siellä kuuluu nauraa. Perheettömänä koin altistuvani katteettomille spekulaatioille, tungetteleville kysymyksille ja henkilööni käyville letkautuksille. Kuulin, että alusvaatteitten ostoa varten on vaimo, koska mies tuntisi itsensä homoksi sellaisessa toimituksessa. Televisiottomana olin sukupuoleton keskustelija, sillä enhän tiennyt, miltä kannalta kytkeytyä aamujen moraaliseen närkästykseen. Kulutustottumukseni eivät antaneet mahdollisuutta osallistua perhemallista kumpuavaan puntarointiin. Kun olin nuorehko, minulle vieläpä tarjottiin hyväntahtoista apua kumppanin löytämiseksi. Kuittasin olevani aktiivinen. Illat ja viikonloput istun kotona ja odotan, että ovikello soi.
Naamioituva arkisovinismi
Voisi kuvitella, että museoalalla ei säikähdetä erilaisuuksia. Kaikkien kukkien annettaisiin kukkia, eikä työntekijöiltä odotettaisi tiettyä perhemallia tai valtavirtaista elämäntapaa. Oma kokemukseni ei ole kaikilta osiltaan tällainen, niin kosolti kuin olen saanutkin tuntea esihenkilöitteni, työtoverieni ja kontaktiryhmieni takaamaa turvallisuutta sekä eläytymistä arvoihini ja odotuksiini.
Heti harjoittelijana sain taivastella todellisuutta. Poikana minut tuota pikaa integroitiin käytännön säpinään. Pääsin työkäynneille ja pidin auki erikoismuseota, samalla kun kädentaidoilleni oli tuon tuostakin kysyntää. Harjoittelijatoverini oli tyttö, joten hänetpä huomaamatta unohdettiin luettelointikopin ankeuteen, missä nolona kävin häntä silloin tällöin piristämässä ja tarjoamassa pastillin. Olin hänen puolestaan loukkaantuneempi kuin hän itse. Tyttöä kaiketi vain varjeltiin – muka niin hauraana, ettei hänelle voitu uskoa muuta kuin pikkuesineitten luettelointia. Poika kukaties miellettiin kimmoisammaksi, mikä mahtoi ilmetä suorempana palautteenakin. Se vähän oudostutti, sillä silloin vielä luulin, että kaikkia arvioidaan samoin.
Koen olevani sitä sukupuolta, joka minulle on alkuaan merkitty. Tunnistan silti itsessäni valtavirtaisuuden vastavirettä. Käytännön syistä en pukeudu kuin herra. En näet autoile, vaan pyöräilen joka paikkaan tai kuljen linja-autolla. Kumma kyllä, miehinen identiteettini ei ole tästä rapistunut. Vaistoan silti, ettei minua aina kohdata siten kuin herraskaisesti pukeutuva henkilö kohdataan vaikkapa museossa. Pikkusovinistinen kohteluni on enää huvittavaa ja jopa ylpeydenaihe.
Valtavirtaisuus ja beesailu ovat aina tuntuneet ärsyttäviltä, sillä koen ne älylliseksi poroporvarillisuudeksi. Tämä sai minut ammatissani puhumaan myös niiden puolesta, jotka eivät ole sukupuoleltaan valtavirtaisia. En tunne heitä, mutta aihepiiri on avautunut ohjelmista ja artikkeleista. Kun olen tullut tietoiseksi erilaisista sukupuolista, niin vainuan monikasvoista sovinismia entistä kärkkäämmin. Koenhan sukupuoli-sanan osatkin sovinistisiksi.
Ikäsukupuolinen sensitiivisyys ei vielä ole totta
Ikäsukupuolinen on oma ja mahdollisesti erheellinen suomennokseni ulkomaisesta etnologisesta sanastosta, mutta se on inspiroiva ja mahdollistava. Esimerkkinä voidaan kuvitella museossa laadittua kyselyä. Kuinka tylsästi kaavake tapaakaan käynnistyä iän ja sukupuolen utelemisella!
Kannattaa huomata, että ikäsukupuolisesti sensitiiviset, käytännönläheiset avaukset näyttävät olevan ominaisia kotiseutumuseoille ja pikku gallerioille. Läpäisyperiaatteella toteutuva, ikäsukupuolisesti sensitiivinen toimintatapa olisi välttämätön ammatillisellakin museoalalla. Alalta vain on pitkään puuttunut sitouttava vertaisarviointi, mikä on viivyttänyt tarvittavia toimia.
Ajatellaanpa ihmisen integriteettiä. Yhä edelleen ja oikeastaan asiattomasti museokävijä pannaan ottamaan kantaa sukupuoleensa – ihan jo vessaa etsiessään. Sama pätee museon henkilökuntaan, jonka täytyy joko pohtia tai pyydellä anteeksi sukupuoltaan vaikkapa pukuhuoneen valinnassa.
Museoissa tehdään dokumentointi-, lausunto- ja viranomaistyötä, jonka sukupuolihegemonia saattaa toimia kasvualustana kyseenalaisille käytänteille. Nämä toimintatavat voivat johtaa virheellisiin päätelmiin ja vaikuttaa vinouttavasti tulevaisuuteenkin. Järjestelmissä, luokituksissa ja asiasanoituksissa voi näet edelleen pesiä aikansa eläneitä sukupuolinäkemyksiä. Museotyön välineistä piirtyy jämähtänyt polarisaatio joko miesten tai naisten käyttämiksi ajateltuihin työkaluihin. Sukupuolittunut välineistö puolestaan voi aiheuttaa rekrytointiin ulottuvan polkuriippuvuuden.
Museoissa on tapana sukupuolittaa kansalaisia viittaamalla vaikkapa äsken soittaneeseen naiseen tai tiskin luona pyörähtäneeseen mieheen. Mistähän voidaan olla tietävinään, minkä sukupuolisiksi nämä henkilöt itsensä kokevat? Mielestäni oli ikäsukupuolista asiattomuutta ja kollegiaalista huomaamattomuutta, kun museoprosessien osallisista puhuttiin työntekijöiden kesken mummeleina ja papparaisina. Kun olin saavuttamaisillani eläkeiän, pohdin, oliko se vihjaus. Silloinkaan ei juolahtanut mieleeni ikäsukupuolinen tytöttely.
Taidetta tosissaan – kulttuurihistoriaa leikisti?
Museo- ja gallerianäyttely on kollektiivinen ja julkinen tilanne. Ollako passiivisen neutraali vai aktiivisesti hienovarainen sekä ennakkoon selkokielinen silloin, kun sukupuolinen sisältö ei ehkä vaikuta hallittavalta? Museotyöntekijät voivat joutua perustelemaan aika karskiakin antia, ja toiset heistä saavat vastaanottaa ensipalautteen valinnoista, joiden tekemisestä heidät on syrjäytetty. Museossa taide vaikuttaa olevan monisukupuolista todellisuutta, kun taas kulttuurihistoria ydinperheen kotileikkiä. En muista minkään museon selkokielisesti täsmentäneen, että näyttelyssä on vain leikisti koti, leikisti kauppa tai leikisti koulu. Tiede- ja luontomuseoitten esitystavat ovat toki analyyttisyydessään selkeämpiä, mutta saattavat kompastua empiirisyyteensä.
Yläkoululuokan vierailtua varsin kursailemattomassa taidenäyttelyssä kävi niin, että opettaja edellytti ylimääräistä erityisopastusta kahdelle oppilaalle ja itselleen. Opastukseni jälkeen vaistosin, että umpisolmu oli auennut, kun taidelaitoksen edustajana olin uskaltanut ottaa minulta odotetun fasilitoijan roolin. Olin tavattoman epävarma, ja keinoni perin vaatimattomat. Niitä olivat arkeistus ja kontekstointi sekä formaalinen arviointi. Luulenpa, että eniten olikin kaivattu rauhoittavaa vertaispuhetta.
Sukupuolisuuksiin pohjautuva museo- ja gallerianäyttely on tavallisesti houkutellut poikkeuksellisen suuren vierailijakunnan sekä osoittautunut media- ja somemenestykseksi. Näyttelyn vastustus on voinut olla valtakunnallista, avajaisten aikana on osoitettu mieltä, ja paikkakunnalle on povattu yliluonnollista rangaistusta. Vaikka olenkin kokenut sukupuolisuuksiin kytkeytyneet tuotannot jopa stereotypioita pönkittäviksi, niin hankkeilla on ollut merkitystä sukupuolisen moninaisuuden tunnetuksi tekemiselle ja iskostettujen myyttien purkamiselle. Museo- ja näyttelytoimijoitten valinnat ovat edellyttäneet sekä henkilökohtaista riskinottoa että erehtymisen sietokykyä.
Vuonna 2006 avautui vaasalaisen Pohjanmaan museon perusnäyttely, joka käsikirjoitettiin ja toteutettiin läpikäyvän naisnäkökulman kautta. Sporadinen museoaineisto antoi kuin antoikin edellytykset pohjalaisen naisen muotokuvalle noitavainoista prostituutioon sekä miehen ja lasten profilointiin naisen kautta. Ehkä on jo olemassa seuraavan sukupolven sukupuolineutraali perusnäyttely.
*******************
Kirjoitus kuuluu MALn jäsenblogi -sarjaan. Blogikirjoitukset ovat itsenäisiä tekstejä eivätkä täten edusta MALn virallista näkemystä tai kantaa.
Kirjoitus julkaistaan anonyymina, mutta kirjoittajan tiedot ovat MALn tiedossa.
Haluatko sinä kirjoittaa Jäsenblogiin? Lue lisää täältä.
Ajankohtaista
Museotyön suolaa on vaihtelevuus
Elina Pylsy-Komppa työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Tutkijana hänen työhönsä kuuluu päätösten tekeminen siitä, mitä kuva- ja asiakirjakokoelmiin otetaan. Elinaa työssään innostaa päivien vaihtelevuus sekä hyvä työyhteisö.
MALn lausunto: Koronatilanne tammikuussa 2021 ja museoalan lisäresurssitarpeet
Koronaepidemiasta johtuvat museoiden sulkutilanteet ovat vaikuttaneet museoiden talouteen. Museoalalla on pelkona, että koronaepidemian aiheuttamien seurausten vuoksi museot joutuvat tulevaisuudessa säästökuurille.
Myönsimme apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin
Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2020 apurahaa myönnettiin muun muassa erityispedagogiikan ja aluetieteen opintoihin, kirjansidontakurssille sekä museoalan opinnäytetöihin.
KUMUsta kuuluu! -podcastissa monimuotoinen museoala: haastattelussa MALn Heta Hedman
Järjestökoordinaattorimme Heta Hedman vieraili Jyväskylän yliopiston Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelman KUMUsta kuuluu! -podcastissa kertomassa museoalan kuulumisista.
Museoalan ammattiliiton lausunto kulttuurialan eettisestä toimielimestä
Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan ja siten kehitetään alan eettistä toimintaa freelance-, valtio-, kunta- ja säätiöpuolella. Keskeistä on toimintakulttuurin tervehdyttäminen hyvän johtamiskulttuurin kautta.
Rovaniemeläinen Tuire Eilittä jatkaa Akavan Erityisalojen puheenjohtajana, myös MALn puheenjohtaja jatkaa hallituksessa
Tuire Eilittä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. – Naisvaltaisten alojemme osaajia tulee arvostaa enemmän ja tämän on näyttävä myös palkassa, Tuire Eilittä sanoo.
Kysely museo-oppaille 2020
Haluamme kartoittaa museo-oppaiden nykytilannetta ja saada eväitä opastyön edunvalvontaan, jotta voimme kehittää alan työoloja. Kyselymme on suunnattu museo-oppaille, jotka opastavat tällä hetkellä tai joilla on viimeaikaista opastuskokemusta museokentältä.
Kuntavaaliteemat Akavan Erityisaloilta: Hyvän hallinnon ja kulttuuripalvelujen merkitys esiin
Asiantuntevasti tuotetut kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- ja hallintopalvelut parantavat kuntalaisten hyvinvointia ja elämänhallintaa.
Museoalan ammattiliitto osallistui kulttuuriministerin pyöreän pöydän keskusteluun
MAL kutsuttiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon pyöreän pöydän ääreen 16.9.2020 keskustelemaan taide- ja kulttuurialan tulevaisuuden näkymistä. Korostimme erityisesti museoalan lyhyen ja pitkän aikavälin lisärahoitustarpeita.
MALn vuosikokous valitsi uudet luottamushenkilöt 2020 – 2022
MALn sääntömääräinen vuosikokous 23.9.2020 vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen ja taseen, ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Kokous hyväksyi vuoden 2021 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kokous myös päätti jäsenmaksun vuodelle 2021.
- « Edellinen
- 1
- …
- 26
- 27
- 28
- 29
- Seuraava »