Olen koulutukseltani kuvataiteen maisteri ja työskennellyt museoalalla nyt neljä vuotta. Tehtävissäni toimin vaihtelevasti sekä asiakaspalvelussa, näyttelyvalvojana, oppaana, näyttelyiden rakennus- ja purkutehtävissä, teoskäsittelijänä ja erilaisissa monipuolissa avustavissa tehtävissä niin näyttelypäällikön, amanuenssien ja kokoelmapäällikön alaisuudessa. Teen parhaillaan myös oppisopimuskoulutusta museomestarin erikoisammattitutkintopätevyyden saamiseksi.

Olen työntekijänä monipuolinen, sekä edustustaitoinen että laajat kädentaidot osaava, taidehistoriaa tunteva kulttuuriammattilainen, jonka koulutus- ja kokemustausta on ehdottomasti eduksi työnantajalle.

Museoala tuo toiminnallaan esiin ihmisen itseymmärrykselle täysin elimellistä tietoa, kokemuksia ja keskustelua. Tämä koskee niin yksilöä suhteessa maailmaan kuin eri yhteisöjä suhteessa itseensä ja muihin. Monipuolisten kulttuurikokemusten saavutettavuus kulkee käsi kädessä sen kanssa, että jokaisella on mahdollisuus nähdä itsensä toisaalta osana historian jatkumoa ja toisaalta yksilöllisenä, reagoivana, elävänä ja mieltymystensä kautta kehittyvänä olentona, jolle maailma avautuu monisyisenä sisäisten tutkimusmatkojen kenttänä. Museot ovat osa tätä matkaa.

Monipuolisten kulttuurikokemusten saavutettavuus kulkee käsi kädessä sen kanssa, että jokaisella on mahdollisuus nähdä itsensä toisaalta osana historian jatkumoa ja toisaalta yksilöllisenä, reagoivana, elävänä ja mieltymystensä kautta kehittyvänä olentona, jolle maailma avautuu monisyisenä sisäisten tutkimusmatkojen kenttänä.

Koen valtavaa kiitollisuudenvelkaa menneille ja nykyisille sukupolville systemaattisesta työskentelystä inhimillisten ja mielekkäiden työolojen puolesta. Näkemykseni on, että koko suomalainen yhteiskunta on saanut myönteiset piirteensä pääsääntöisesti työntekijäjärjestöjen sinnikkään toiminnan ansiosta, sekä suoraan ammattiliittojen vaatimusten että niiden lukemattomien kerrannaisseurausten kautta. Liike-elämän alueella ja julkistalouden ulkopuolella tuntuu olevan valitettavan vähän ymmärrystä siitä, miten juuri tasapainoinen ja palkollisia tukeva työelämän säännöstö luo myös taloudellisesti kukoistavia, joustavia, elinvoimaisia ja kyvykkäitä yhteisöjä.

 

Sanni Saarenpää

Kirjoittaja on kuntasektorilla työskentelevä museoalan ammattilainen

Museo- ja kulttuuriperintöalan asiantuntija, auta meitä saamaan näkyvyyttä museoalalle kertomalla meille miksi osallistut lakkoon tai miksi tuet lakkoa. Voit jakaa tarinasi joko nimelläsi tai anonyymisti. Vastaa kyselyyn täällä.

Ajankohtaista

Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!

Kirjoittajalta MAL | 7.9.2023

Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.

Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista

Kirjoittajalta MAL | 6.9.2023

Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!

Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2023

Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Elokuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 31.8.2023

Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 14.7.2023

MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Uutisissa: Työntekijät jäivät pulaan

Kirjoittajalta MAL | 11.7.2023

– Nyt kaupungilla on todellinen kasvun paikka: palkanmaksu on saatava kuntoon, toteaa MALn toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Helsingin Uutisten mielipidepalstalla.

Ammattiliitto tukenasi – liity jäseneksi tai suosittele jäsenyyttä!

Kirjoittajalta MAL | 22.6.2023

Kesäkampanja: Oletko museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilainen? Tai alalle opiskeleva tai jo opiskellut? Olemme ammattiliitto juuri Sinua varten! Tai oletko jo jäsen? Myös suosittelemalla jäsenyyttä, voit osallistua ja voittaa.

Vieraskynä: Ammattiliiton jäsenyyden merkitys korostuu lähivuosina

Kirjoittajalta MAL | 21.6.2023

Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa.

Kirjoittaja Amalia Poutanen on kattojärjestömme Akavan Erityisalojen yksityissektorin neuvottelupäällikkö.

Kesän 2023 kulttuuriliput jaettu MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 19.6.2023

MALn jäsenten kesälippujen hakuaika päättyi eilen ja tänään liput on jaettu kaikkien halukkaiden kesken! Jäseniämme pääsee nauttimaan kesästä Porin Jazzissa, Helsingin Flowssa, Turun Ruisrockissa, Joensuun Ilosaarirockissa, Savonlinnan oopperajuhlilla, Kaustisen kansanmusiikkifestareilla sekä huvipuistoissa Helsingin Linnanmäellä, Tampereen Särkänniemessä ja Kouvolan Tykkimäessä.

Mistä on hyvä työyhteisö tehty? -MALn etkoilla Museopäivillä keskusteltiin tärkeästä aiheesta

Kirjoittajalta Katariina | 14.6.2023

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kun mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista koko työyhteisön näkökulmasta? Mitä vaaditaan esihenkilöiltä ja johtamiselta, mitä työyhteisön kaikilta jäseniltä?

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakko2022 lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala museolehtori neuvottelu palkkakuoppa palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopimus tes