Akavan Erityisalojen ja siten Museoalan ammattiliiton kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3.2022. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto MAL ry tukee neuvottelujärjestö JUKOn esitystä kunta-alan kattavasta palkkaohjelmasta ja on mukana kunta-alan laajassa lakonuhassa, jolla pyritään vauhdittamaan helmikuun lopussa keskeytyneitä kuntaneuvotteluja.
– Tulevaan sopimukseen tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisten tarvitsemat kuntapalvelut. Tämä on naisvaltaisille palkkakuopassa oleville kuntajäsenillemme äärimmäisen tärkeä tavoite, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.
– Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen ja jaksavat tehdä työnsä laadukkaasti, Korpisaari sanoo.
Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus.
– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus. Vaikka hyvinvointialueet nyt syntyvät, kuntiin jää olennaisen tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.
Akavan Erityisalat edustaa useita alipalkattuja ammattiryhmiä kuntasektorilla.
– Kuntien palkkalistoilla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan kokonaisansio on keskimäärin 2 757 euroa ja museoamanuenssin 2 832 euroa. AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 547 euroa kuukaudessa ja kulttuurituottajan 2 828 euroa kuukaudessa. Nämä palkat eivät ole missään suhteessa työn vaativuuteen, edellytettyihin vastuisiin ja koulutukseen. Kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 372 euroa kuukaudessa.*)
*)Viimeisimmät palkkatilastot vuodelta 2020: www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot
Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla, joista Museoalan ammattiliiton jäseninä yli 500 jäsentä. Jäsenistöämme kunta- ja sote-alan tammikuussa alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.
Lisätietoja:
Ajankohtaista
Merjan muistoa kunnioittaen
Museoalan ammattiliiton entinen puheenjohtaja Merja Herranen nukkui pois 21.3.2021. Merja toimi MALn puheenjohtajana vuodet 2001 – 2014. Kiitämme Merja Herrasta ansiokkaasta elämäntyöstä museoalan hyväksi ja otamme osaa omaisten ja läheisten suruun.
MAL Ilta-Sanomien kulttuuriliitteessä 27.3. : Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa kunnan viihtyvyyttä
Vaikuttamistyömme yhdessä Akavan Erityisalojen, Kuntien asiantuntijat Kumula ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa oli esillä Ilta-Sanomien kulttuuriliitteessä 27.3.2021. Muistutimme kulttuuripalvelujen merkityksestä kuntien elinvoimaisuudelle.
”Opastyö on ja pysyy niin pitkään kuin olen työelämässä”
Mirja Nevalainen on työskennellyt museo-oppaana jo 25 vuotta. ”Jotkut saattavat pitää työtä ohimenevänä työuran ilmiönä. Minulla se on ja pysyy, niin pitkään, kun työtä teen”, hän kertoo. Museoalalle Mirja päätyi alun perin teatteritieteiden opintojen kautta.
Päivittyvät COVID19-uutiset
Olemme saaneet paljon yhteydenottoja jäseniltä koronavirustilanteeseen liittyyen. Tänne päivitetään viimeisin tiedotuksemme ja ohjeistus koronaan liittyen.
”Parasta museoalalla on, että saa tehdä työtä, josta nauttii”
Jaakko Ervasti on maisterivaiheen arkeologian opiskelija, joka on lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Ensimmäiset alan työkokemukset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että museotyö on se oikea suunta työelämässä.
Insinööritoimistosta museoalalle: kulttuuriympäristötyö vei Katariinan mukanaan
Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa. Aiempi työ insinööritoimistossa vaihtui museotyöhön, kun museolain uudistus avasi uusia haasteita museokentältä.
Pysyvyyttä ja ylisukupolvisuutta – museoalalla työ on aidosti merkityksellistä
Annika Utriainen työskentelee asiakaspalvelusta ja -kokemuksesta vastavana kehittämispäällikkönä Merikeskus Vellamossa. Työssään hän luo kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille.
Museoalalle vetää monipuoliset työtehtävät ja jatkuva uuden oppiminen
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Jarmo Korhonen on luomassa Pohjois-Pohjanmaan ensimmäistä rakennettua pyhiinvaellusreittiä. Korhoselle museoalalla työskentely mahdollistaa jatkuvaa uuden oppimista.
Hae mukaan kevään 2021 ryhmätyönohjaukseen!
Kaipaatko tilaisuutta keskustellaksesi omasta työstäsi? Pohditko työssäsi motivaatiota, työssä jaksamista, omaa ajankäyttöäsi? Hae MALn työnohjausryhmään, jossa pääset keskustelemaan muiden alan ammattilaisten kesken sekä työnohjaajan johdolla.
Vuoden 2021 koulutustuki haetaan sähköisesti
Myönnämme hakemuksen perusteella jäsenillemme koulutustukea vuosittain max. 300 e/ hlö. Koulutus voi olla järjestetty esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, täydennyskoulutuskeskuksessa tai ammattikorkeakoulussa.
- « Edellinen
- 1
- …
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- Seuraava »