Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. antamassa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jäseniä työskentelee mm. kaupungin kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa.
Museoalan ammattiliitto ja Akavan Erityisalat tukevat neuvottelujärjestö JUKOn esitystä kunta-alan kattavasta palkkaohjelmasta ja ovat mukana kunta-alan laajassa lakonuhassa, jolla pyritään vauhdittamaan helmikuun lopussa keskeytyneitä kuntaneuvotteluja.
– Tulevaan sopimukseen tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jotta kunnat saavat pidettyä parhaat asiantuntijat tuottamaan ihmisten tarvitsemat kuntapalvelut. Tämä on naisvaltaisille palkkakuopassa oleville kuntajäsenillemme äärimmäisen tärkeä tavoite, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.
Akavan Erityisalat edustaa useita alipalkattuja ammattiryhmiä kuntasektorilla.
– Kuntien palkkalistoilla olevan korkeakoulutetun kirjastonhoitajan kokonaisansio on keskimäärin 2 757 euroa ja museoamanuenssin 2 832 euroa. AMK-tutkinnon suorittaneen nuoriso-ohjaajan 2 547 euroa kuukaudessa ja kulttuurituottajan 2 828 euroa kuukaudessa. Nämä palkat eivät ole missään suhteessa työn vaativuuteen, edellytettyihin vastuisiin ja koulutukseen. Kunta-alan palkansaajien kokonaisansiot olivat keskimäärin 3 372 euroa kuukaudessa.*)
*) Viimeisimmät palkkatilastot vuodelta 2020: www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot
– Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen ja jaksavat tehdä työnsä laadukkaasti, Korpisaari sanoo.
– Puhumme paljon siitä, miten sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti katsoen oikein ja kansantaloudellisesti kannattavaa. Päättäjien tulee muistaa, että asiantuntevilla kirjasto-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisopalveluilla on valtava huono-osaisuutta torjuva vaikutus.
Vaikka hyvinvointialueet nyt syntyvät, kuntiin jää olennaisen tärkeitä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja.
Akavan Erityisaloilla on noin 5 000 jäsentä kunta-alalla. Jäsenistöä kunta- ja sote-alan tammikuussa alkaneissa työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry.
Kunta-alan lakonuhasta tarkemmin JUKOn sivuilta.
> Lue Akavan Erityisalojen kuntasektorin uutiskirje 15.3.2022
Lisätietoja:
Neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari, Akavan Erityisalat, puh. 040 777 9422
Ajankohtaista
MALn jäsenille uusi jäsenetu: Yksilötyönohjaus
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Lakonuhka Turun ja Oulun kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 15.3. annetussa lakkovaroituksessa Turkuun ja Ouluun. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon.
Kuntajäsenet uuteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee työsopimussuhteisia jäseniämme kunta-alalla.
Lakonuhka Tampereen ja Kuopion kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Museoalan ammattiliiton ja kaikkien muiden Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn 11.3. annetussa lakkovaroituksessa Tampereelle ja Kuopioon. Jo aeimmin on annettu lakkovaroitus Jyväskylään ja Rovaniemelle.
Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta
Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla. Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.
Neuvottelukierros etenee
Ammattiliittojen tärkein tehtävä eli työehtosopimuksista neuvotteleminen työnantajaliittojen kanssa on parhaillaan käynnissä. Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat valtakunnansovittelijan luona 9.3. ja seuraavat neuvottelupäivät ovat torstai ja perjantai.
Yksityisille museoille neuvottelutulos
Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta on saatu 8.3.2022. Tulos on vielä hallintojen käsittelyssä.
UUSI ETU: Paranna digitaitojasi Eduhousen koulutuksilla!
Tarjoamme jäsenistöllemme Eduhousen Digitaidot-koulutuspalvelun keväälle 2022. Tarjolla on tutuimpien O365-sovellusten lisäksi mm. Excel-, Power BI -, some- sekä julkaisu- ja kuvankäsittelyaiheiden koulutukset käytännönläheisesti.
Lakonuhka Rovaniemen ja Jyväskylän kirjasto-, museo-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluihin
Viime kerralla neuvoteltiin pandemian, nyt sotauutisten varjossa. Tällaisessa tilanteessa kuntapalveluiden merkitys korostuu, sillä ne rakentavat arjen perusturvaa, hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja sivistystä. On aivan välttämätöntä, että tämän turvaverkon tekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari sanoo.
Valtiolle määräajassa uusi virka- ja työehtosopimus
Valtion henkilöstölle saavutettiin julkisen sektorin ensimmäinen neuvottelutulos määräajassa 28.2.2022. Palkkaratkaisu noudattaa yleistä linjaa. Perhevapaissa edettiin.
- « Edellinen
- 1
- …
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- …
- 29
- Seuraava »