Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että ehdotettu Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan.
VN/3618/2020-OKM-1
Lausunto kulttuurialan eettisestä toimielimestä
Museoalaa eivät ole ravistelleet samanlaiset väärinkäytökset kuin elokuva- tai teatterialaa, sillä toiminnan rajat ovat selkeämmät, valtasuhteet eivät ole niin räikeitä kuin esittävän taiteen puolella ja museoalalla työntekijöitä suojaa paremmin työehtosopimukset ja työlainsäädäntö. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö alalla olisi epäasiallista kohtelua.
Alalla on paljon pätkätöitä ja työntekijät ovat aina enemmän tai vähemmän valtariippuvaisessa asemassa suhteessa johtoon. Siksi Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että Kulttuurialan eettinen neuvosto perustetaan ja siten kehitetään alan eettistä toimintaa freelance-, valtio-, kunta- ja säätiöpuolella. Keskeistä on toimintakulttuurin tervehdyttäminen hyvän johtamiskulttuurin kautta. Museoalan ammattiliiton mielestä alan johtajien tulee osallistua koulutukseen, jossa käydään läpi eettisiä periaatteita ja keskeistä lainsäädäntöä.
Museoalan ammattiliitto esittää toimielimen oikeudelliseksi muodoksi julkista viranomaista palkatun henkilöstön osalta. Eettisen neuvottelukunnan tulisi edustaa laajasti koko kulttuurialaa ja toimielimen perustaisi opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen keskeisiä tehtäviä ovat ennaltaehkäisy, koulutus, lausunnot sekä epäeettiseksi koettujen toimien jälkikäteinen tutkinta. Kulttuurialan eettisen neuvoston rahoitus tulisi järjestää opetus- ja kulttuuriministeriön kautta valtion talousarviosta myönnettävällä määrärahalla. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä rahoituksella toimielimellä olisi näin ennaltaehkäisevää vaikutusta alan toimintaan.
Koska epäasiallisen kohtelun haitat yksilöille ovat raskaat ja vaikuttavat henkilön terveyteen, työkykyyn ja tulevaisuuteen työelämässä, Museoalan ammattiliitto pitää tärkeänä, että toimielimen toiminta alkaa niin pian kuin mahdollista. Hallinnollisesti toimielin voi olla Taiteenedistämiskeskuksen yhteydessä, mutta sen tulisi olla muutoin itsenäinen.
Epäasiallisesta kohtelusta tulee voida ilmoittaa nimettömänä, koska epäasiallisesta kohtelusta ilmoittava voi joutua väärintekijän rankaisun tai koston kohteeksi. Uhria tulee kyetä suojaamaan ja siihen toimielimen tulisi myös paneutua. Tulee selvittää, mitä teknisiä keinoja on nimettömään ilmiantoon perinteisten keinojen rinnalla. Kulttuurialan eettisen neuvoston olisi hyvä tehdä yhteistyötä yhteiskunnassa muiden vastaavien toimijoiden kanssa ja järjestää koulutusta sekä valvoa, että olemassa olevia syrjintää ehkäiseviä lainsäädäntöjä noudatetaan aidosti. Pääpainon työryhmässä ei tule olla juridisissa kysymyksissä, vaan alan toimijoiden suojelemisessa epäasialliselta käytökseltä ja sillä, että epäasialliselle kohtelulle saadaan aikaan nollatoleranssi siivoamalla alan johtamis- ja toimintakulttuuria.
Museoalan ammattiliitto MAL ry
Susanna Sääskilahti Katariina Mäkelä
puheenjohtaja toiminnanjohtaja
Ajankohtaista
Museologian seminaariin haetaan puhujia!
Museologian seminaari järjestetään 20. – 21.4.2023 Jyväskylässä teemalla Tulevaisuuden museota rakentamassa. Seminaariin haetaan puhujia kulttuuriperintöalan ammattilaisista ja opiskelijoista – hae puhujaksi 1.3.2023 mennessä!
Mielipidekirjoituksemme: Hakeeko Turun yliopisto säästöjä kulttuuriperinnöstämme?
Museoiden menestys pohjaa koulutettuun ja osaavaan henkilöstöön, mutta vakaista työllisyysnäkymistä huolimatta kulttuuriperintöalan oppiaineisiin kohdistuu säästöpaineita. Tämä on näkynyt täytettyjen professuurien vähentymisenä ja opetushenkilökunnan osa-aikaisuuksina useissa yliopistoissa.
Tammi-helmikuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!
MALn vuoden ensimmäinen jäsentiedote on lähetetty 31.1. Käy lukemassa ja osallistu ajankohtaisiin tapahtumiimme joko etänä tai paikan päällä.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto: Etnologian professuuri Turun yliopistossa säilytettävä
Saamiemme tietojen mukaan Turun yliopisto suunnittelee mittavia leikkauksia etnologian oppiaineeseen. Pahimmillaan tämä ajaisi Turussa alas koko arvostetun etnologian oppiaineen.
Vapaaehtoistyö ei saa vääristää työmarkkinoita
Museoalan ammattiliitolta kysytään säännöllisin väliajoin ohjeistusta museoissa tehtävään vapaaehtoistyöhön. Julkaisemme uudestaan MALn kannanoton vapaaehtoistyöstä.
Joulukuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!
MALn vuoden viimeinen jäsentiedote on lähetetty jäsenille sähköpostiin 23.12.2022. Rauhallista joulun aikaa!
Jäsenmaksut 2023 – prosentti laskee!
Museoalan ammattiliiton vuoden 2023 jäsenmaksut. Prosentuaalinen jäsenmaksumme laskee!
Toimistomme on suljettu joulun ajaksi 22.12.-5.1.
Toimistomme on joulun vietossa 22.12.2022-5.1.2023 välisen ajan. Myös Akavan Erityisalojen toimisto on suljettu 23.12. sekä viikon 52. Jäsenpalvelun chat ja tyosuhdeneuvonta@akavanerityisalat.fi toimivat tänäkin aikana.
Suosittele jäsenyyttä
Suosittele MALn jäsenyyttä kollegallesi ja saatte molemmat lahjakortit! Kampanja-aika 27.12.22 – 31.1.23.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto: Kulttuuriperintöalan koulutus Turussa ja Porissa turvattava
Kulttuuriperintöalan koulutuksen tulevaisuus Turussa ja Porissa huolestuttaa Museoalan ammattiliitoa. – Pelkäämme, että leikkuri iskee museo- ja kulttuuriperintöalalle elintärkeisiin koulutusohjelmiin Turun yliopiston muutosneuvotteluissa.
- « Edellinen
- 1
- …
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- …
- 29
- Seuraava »