Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kun mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista koko työyhteisön näkökulmasta? Mitä vaaditaan esihenkilöiltä ja johtamiselta, mitä työyhteisön kaikilta jäseniltä?
MALn etkot Museopäivillä kokosivat toistakymmentä osallistujaa pohtimaan hyvän työyhteisön rakennuspalikoita. Osallistujia oli eri puolilta Suomea, erilaisista tehtävistä ja työyhteisöistä. Etkojen tavoitteena oli pohtia yhdessä, miten voisimme kannustaa museo- ja kulttuuriperintöalan työpaikkoja, ja etenkin työyhteisöjä, parhaaseen mahdolliseen työhyvinvointiin.
Mikä haastaa tämän päivän työyhteisöjä?
Koronaepidemian ja erilaisten sulkujen ja säädösten jälkeen etätyö, läsnätyö ja hybridityö nousi keskusteluissa suurimmaksi haasteeksi työyhteisöjen näkökulmasta. Etätyö on tullut jäädäkseen eikä paluuta menneeseen enää ole.
Mutta miten erilaiset toimenkuvat, työyhteisöt ja johtaminen saadaan sovitettua yhteen niin, että kaikki kokevat olevansa osa yhteisöä ja kaikkien ääni kuullaan? Hybridityö haastaa työyhteisöt ja niissä toimimisen sekä johtamisen ihan uudella tavalla.
Mistä hyvä työyhteisö muodostuu?
Toimiva työyhteisö on työssä viihtymisen ja pysymisen edellytys. Työyhteisöllä on merkitystä myös työn sujuvuuteen ja laatuun. Omaa työyhteisöään voi aina kehittää ja tehdä paremmaksi.
MALn toimisto oli kerännyt etukäteen keskustelun tueksi kolmen A4-arkin verran avainsanoja, jotka kuvaavat hyvää työyhteisöä sekä työyhteisötaitoja, joita jokaisella olisi hyvä olla tai joihin kannattaa kiinnittää huomiota ja kehittää. Sanoja tai väittämiä oli yhteensä 66 ja niistä sai valita 5–8 kpl omasta mielestään tärkeimpiä.
Hyvässä työyhteisössä on:
”Vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön ja työyhteisön toimintaan”.
Tämä väittämä sai eniten rasteja kaikista väittämistä.
Lisäksi hyvä työyhteisö on myös tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, työn kuormitus ja mitoitus on kunnossa, ja jossa sitoutuminen, työn johtaminen, ryhmään kuulumisen tunne ja vuorovaikutus ovat kunnossa. Myös arjen kohtaamisen merkitys ja (rakentava) huumori valittiin tärkeiksi tekijöiksi.
Hyvää työyhteisö nähtiin myös kannustavana; sellaisena, jossa tieto kulkee ja kaikkia arvostetaan. Hyvät työolosuhteet, ammattitaitoiset ja osaavat tekijät ja luottamus nostettiin myös sanoista ja väittämistä esiin.
Ammattietiikka, työstä annetaan ja saadaan palautetta ja kiitosta, kunnioitetaan yhteisiä toimintatapoja ja toimitaan reilusti ja oikeudenmukaisesti. Kaikki työyhteisön jäsenet ovat tervetulleita, eikä juoruilla. Muutokset nähtiin myös mahdollisuuksina oppia.
Yksittäisinä nostoina korostuivat vielä erilaisuuden hyväksyminen, luova, avoin ja yhdenvertainen työyhteisö sekä yhteiset arvot tai arvojen kunnioittaminen. Työhyvinvointia tukee myös se, että työterveyshuoltoon pääsee matalalla kynnyksellä ja tukea saa muutenkin.
Hyvässä työyhteisössä tukea myös annetaan toisille. Hyvässä työyhteisössä työpaikalla on selkeät tavoitteet, työntekijöiden vaihtuvuus on pientä, kaikki tulevat mielellään töihin. Työpaikka on kaikilta osin turvallinen ja kaikilla on vastuu yhteisestä tekemisestä.
”Vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön ja työyhteisön toimintaan”.
Hyviä työyhteisötaitoja:
Hyvän työyhteisön määrittelemisen lisäksi avainsanoissa oli kirjattu myös hyviä työyhteisötaitoja.
Kärkeen työyhteisötaidoissa nousi tervehtiminen. Eli niinkin pienellä eleellä kuin työkaverin moikkaamisella (tai moikkaamatta jättämisellä!) on vaikutus työyhteisön hyvinvointiin.
Myös myönteinen suhtautuminen asioihin ja ihmisiin ja pois negatiivisuudesta - ei vellota vaikeuksissa sekä ratkaisukeskeisyys nousivat kärkeen työyhteisötaidoissa. Lisäksi henkilö, jolla on hyvät työyhteisötaidot, antaa toisille tilaa tehdä oma työnsä, jakaa osaamistaan sekä pyytää apua ja vastaanottaa apua. Jokainen pystyy myös omalla toiminnallaan parantamaan työyhteisön ilmapiiriä, kun kunnioittaa asioiden käsittelyn oikeaa aikaa, paikkaa ja tapaa, on valmis muuttamaan omaa toimintaansa ja tekee myös itsearviointia, varmistaa, että on ymmärtänyt oikein sekä osaa vaihtaa näkökulmaa.
Kärkeen työyhteisötaidoissa nousi tervehtiminen. Eli niinkin pienellä eleellä kuin työkaverin moikkaamisella (tai moikkaamatta jättämisellä!) on vaikutus työyhteisön hyvinvointiin.
Etkoillamme oli valmiita sanoja ja väittämiä edellä mainittujen ja osallistujien valitsemien lisäksi paljon muitakin, ja niitä kaikkia tarvitaan hyvän työyhteisön rakentamisessa ja ylläpitämisessä.
Miksi työyhteisöllä on niin suuri merkitys?
Hyvässä työyhteisössä on edellä mainittujen asioiden lisäksi myös sosiaalinen pääoma korkealla. Sosiaalinen pääoma koostuu ryhmään kuulumisen tunteesta, luottamuksesta, yhteisistä arvoista sekä vastavuoroisuudesta. Lääketieteen lisensiaatti Tuula Oksanen on selvittänyt väitöskirjassaan sosiaalisen pääoman terveysvaikutuksia työyhteisössä.
Sosiaalinen pääoma edistää terveyttä: Työntekijät kokevat terveytensä paremmaksi, jos työpaikalla on paljon sosiaalista pääomaa. Terveyden huononemisen riski on jopa 80 % suurempi niillä, joiden työyhteisössä sosiaalista pääomaa ei juuri ole.
(Turun yliopisto, Workplace Social Capital and Employee Health Oksanen, Tuula (2009-11-07).
Tulevaisuudessa työyhteisön toimivuus ja ilmapiiri ovat erityisen tärkeitä, jotta työpaikka pystyy houkuttelemaan parhaat mahdolliset osaajat, jotka myös voivat hyvin ja pysyvät työssä.
Kiitos kaikille MALn etkoille osallistuneille hyvästä keskustelusta! Jatkamme työtä museo- ja kulttuuriperintöalan työpaikkojen työhyvinvoinnin kehittämisessä. Syksyllä on luvassa myös etätyökyselymme tuloksia.
Ajankohtaista
Kunta-alalle neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen
Kunta-alalla alkaa neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen.
Toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton koko kuntajäsenistöä. AEn jäsenkirje asiasta lähetetty 12.4.
MALn projektityöntekijänä on aloittanut Maija Talja
Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.
Jäsenistömme lakkoon Tampereella ja Kuopiossa palkkaohjelman puolesta
Kunta-alan lakot Tampereella ja Kuopiossa alkavat. Akavan Erityisalojen jäsenistö kirjastoissa, museoissa, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa osallistuvat lakkoon, samoin osin suuhygienistijäsenistä.
Yksilötyönohjausta jäsenhinnalla
Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!
Ylös palkkakuopasta – oikeutta kunta-alan ammattilaisille! Palkkapäivä-tapahtuma!
– Mitä me haluamme?
– Oikeudenmukaisen palkan!
– Milloin me haluamme?
– NYT!
Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina
Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.
Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.
Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty
Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.
Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla
Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.
Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!
- « Edellinen
- 1
- …
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- …
- 29
- Seuraava »