13.2.2025 – MAL
Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli 200 000 euroa lahjoituksia museologian apulaisprofessuurin tehtävään.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Keskitien säätiö, Museoliitto-konserni ja Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry ovat lahjoituksillaan varmistaneet täysimääräisen museologian tieteenalan säilymisen ja kehittämisen Suomessa. Toimijoiden lahjoitus kohdennetaan humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa museologian apulaisprofessorin tehtävään.
Professuuri on merkittävä askel museologian alalle Suomessa. Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on iloinen lahjoituksista ja näkee museologian apulaisprofessuurin tukevan alan laadukasta tutkimusta ja koulutusta.
-On hienoa, kuinka laajasti museologian kehittäminen kiinnostaa. Saadun tuen avulla voimme vahvistaa alan koulutusta ja tutkimusta ja siten koko museoalan tulevaisuutta Suomessa, Ojala kommentoi.
Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Mika Lähteenmäki kiittää lahjoittajia merkittävästä panoksesta, joka tukee museologian tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä tiedekunnassa.
- Lahjoitukset ovat osoitus museologian yhteiskunnallisesta tärkeydestä ja vahvistavat alan työelämäyhteyksiä sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Apulaisprofessorin tehtävä vankentaa entisestään humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan valtakunnallista asemaa museologian tutkimuksessa ja koulutuksessa ja avaa uusia mahdollisuuksia myös alan kansainväliselle yhteistyölle, Lähteenmäki kertoo.
Jenny ja Antti Wihurin rahastolta 100 000 euroa
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on lahjoittanut 100 000 euroa museologian tutkimukselle.
- Museot kiinnostavat yhä enemmän, ja museoammattilaiset tekevät pitkäjänteistä työtä monenlaisten yleisöjen palvelemiseksi. Museologian tutkimukseen ja koulutukseen panostaminen on tärkeää suomalaisen kulttuurin ja koko museoalan tulevaisuuden kannalta, kommentoi Wihurin rahaston asiamies Arto Mäenmaa.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on riippumaton yleishyödyllinen suomalainen säätiö, joka rakentaa hyvinvoivan yhteiskunnan perusedellytyksiä mahdollistamalla tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa. Vuonna 2024 säätiö tuki tiedettä, taidetta ja yhteiskunnallista toimintaa yli 15 miljoonalla eurolla.
Keskitien säätiöltä 100 000 euroa
Keskitien säätiö on lahjoittanut 100 000 euroa. Keskitien säätiön tarkoituksena on edistää maaseudun ja asutuskeskusten väestöryhmien keskinäistä ymmärtämystä ja sovinnollista yhteistyötä. Tämä avustussumma on normaalia avustuslinjaa korkeampi, mutta tällä lahjoituspäätöksellään säätiö haluaa korostaa kaikille suomalaisille yhteisen juurevan kulttuuriperintömme merkitystä myös nykyajan ihmisille.
Museoliitto-konsernilta 25 000 euroa
Museoliitto-konserni on lahjoittanut tänä vuonna yliopistolle 25 000 euroa. Konserni tukee museologian apulaisprofessuuria myös tulevina vuosina.
-Museoliitto näkee museologian akateemisen professuurin strategisesti tärkeäksi alan kehityksen kannalta. Akateeminen opetus ja tutkimus vie alaa eteenpäin ja tukee laadukasta johtamista sekä asiantuntijatyötä museoissa, sanoo Museoliiton toimitusjohtaja Petra Havu.
Professuurilla on tärkeä tehtävä alan korkeakoulutuksessa, mutta myös alan tutkimuksen kehittämisessä.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry:ltä 10 000 euroa
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto on lahjoittanut museologian apulaisprofessuurin tehtävään 10 000 euroa. MAL ry on järjestö, joka valvoo museo- ja kulttuuriperintöalalla toimivien ammattilaisten ja alalle opiskelevien etuja ja oikeuksia.
-Professuurilla on tärkeä tehtävä alan korkeakoulutuksessa, mutta myös alan tutkimuksen kehittämisessä. MAL haluaa mahdollistaa tämän alalle ja sen kehittämiselle keskeisen työn jatkumisen Suomessa, toteaa MAL ry:n puheenjohtaja Riina Linna.
Esitys museologian apulaisprofessuurin tehtävään valittavasta henkilöstä käsitellään humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 19.2.2025, minkä jälkeen yliopiston rehtori tekee asiasta päätöksen.
Lisätietoja:
Heini Huhtinen, viestintäasiantuntija, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, puh. 044 7914526
Hannu Kallio, asiamies, Keskitien säätiö, puh. 050 527 1875
Miisa Pulkkinen, viestintäjohtaja, Museoliitto-konserni, puh. 040 523 9984
Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry, 040 7747 620, katariina.makela@malry.fi
Ajankohtaista
Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!
Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.
Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista
Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!
Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!
Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.
Elokuun uutiskirje julkaistu!
Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.
Kesän palveluajat
MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.
Mielipidekirjoituksemme Helsingin Uutisissa: Työntekijät jäivät pulaan
– Nyt kaupungilla on todellinen kasvun paikka: palkanmaksu on saatava kuntoon, toteaa MALn toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Helsingin Uutisten mielipidepalstalla.
Ammattiliitto tukenasi – liity jäseneksi tai suosittele jäsenyyttä!
Kesäkampanja: Oletko museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilainen? Tai alalle opiskeleva tai jo opiskellut? Olemme ammattiliitto juuri Sinua varten! Tai oletko jo jäsen? Myös suosittelemalla jäsenyyttä, voit osallistua ja voittaa.
Vieraskynä: Ammattiliiton jäsenyyden merkitys korostuu lähivuosina
Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa.
Kirjoittaja Amalia Poutanen on kattojärjestömme Akavan Erityisalojen yksityissektorin neuvottelupäällikkö.
Kesän 2023 kulttuuriliput jaettu MALn jäsenille
MALn jäsenten kesälippujen hakuaika päättyi eilen ja tänään liput on jaettu kaikkien halukkaiden kesken! Jäseniämme pääsee nauttimaan kesästä Porin Jazzissa, Helsingin Flowssa, Turun Ruisrockissa, Joensuun Ilosaarirockissa, Savonlinnan oopperajuhlilla, Kaustisen kansanmusiikkifestareilla sekä huvipuistoissa Helsingin Linnanmäellä, Tampereen Särkänniemessä ja Kouvolan Tykkimäessä.
Mistä on hyvä työyhteisö tehty? -MALn etkoilla Museopäivillä keskusteltiin tärkeästä aiheesta
Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kun mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista koko työyhteisön näkökulmasta? Mitä vaaditaan esihenkilöiltä ja johtamiselta, mitä työyhteisön kaikilta jäseniltä?
- « Edellinen
- 1
- …
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- 29
- Seuraava »