Työterveyslaitoksen verkkouutinen 7.12.2023
Museoalalle on julkaistu ensi kertaa opas, joka tarjoaa ohjeita turvalliseen työskentelyyn erilaisissa museotyöympäristöjen altistavissa työtehtävissä ja -ympäristöissä. Turvallinen museotyö -opas auttaa museotyön ammattilaisia ja opiskelijoita tunnistamaan ja vähentämään kemiallisia ja biologisia vaaratekijöitä. Se tukee myös työterveyshuoltoa työperäisen altistumisen arvioinnissa.
Kaikissa museoissa esiintyy kemiallisia vaaratekijöitä ja biologisetkin vaaratekijät, kuten homeet, ovat tavallisia. Vaaratekijät voivat liittyä esimerkiksi museokokoelmiin, vanhoihin museorakennuksiin, epäasianmukaisiin säilytystiloihin tai työpaikalla suoritettaviin työtehtäviin, kuten puun työstöön tai konservointi-, siivous- tai muiden kemikaalien käsittelyyn.
Museotyön vaaratekijöistä on käyty keskustelua Suomen museokentällä kuitenkin vasta verrattain lyhyen aikaa, eikä tarjolla ole ollut suomenkielistä tai suomalaisia museotyöympäristöjä koskevaa kirjallista materiaalia työpaikkojen tarpeisiin.
Nyt julkaistu Turvallinen museotyö -opas tarjoaa museoille konkreettiset ohjeet työturvallisuuden parantamiseen. Se keskittyy ennen kaikkea biologisiin ja kemiallisiin vaaratekijöihin ja niiden hallintaan. Opas nostaa myös esiin museoita koskevia lakisääteisiä velvollisuuksia, jotka edistävät työturvallisuutta työpaikoilla. Tarkistuslista työnantajalle ja perehdytyspassi eli perehdyttämisen tarkistuslista täydentävät oppaan ohjeita.
– Opas esittelee ensi kertaa paitsi keskeisimmät velvoitteet myös antaa neuvoja turvalliseen työskentelyyn erilaisissa museotyötehtävissä ja -ympäristöissä, kertoo tutkija Henna Sinisalo Työterveyslaitoksesta.
Kaikissa museoissa esiintyy kemiallisia vaaratekijöitä ja biologisetkin vaaratekijät, kuten homeet, ovat tavallisia. Vaaratekijät voivat liittyä esimerkiksi museokokoelmiin, vanhoihin museorakennuksiin, epäasianmukaisiin säilytystiloihin tai työpaikalla suoritettaviin työtehtäviin, kuten puun työstöön tai konservointi-, siivous- tai muiden kemikaalien käsittelyyn.
Museotyön vaaratekijöistä on käyty keskustelua Suomen museokentällä kuitenkin vasta verrattain lyhyen aikaa, eikä tarjolla ole ollut suomenkielistä tai suomalaisia museotyöympäristöjä koskevaa kirjallista materiaalia työpaikkojen tarpeisiin.
Nyt julkaistu Turvallinen museotyö -opas tarjoaa museoille konkreettiset ohjeet työturvallisuuden parantamiseen. Se keskittyy ennen kaikkea biologisiin ja kemiallisiin vaaratekijöihin ja niiden hallintaan. Opas nostaa myös esiin museoita koskevia lakisääteisiä velvollisuuksia, jotka edistävät työturvallisuutta työpaikoilla. Tarkistuslista työnantajalle ja perehdytyspassi eli perehdyttämisen tarkistuslista täydentävät oppaan ohjeita.
– Opas esittelee ensi kertaa paitsi keskeisimmät velvoitteet myös antaa neuvoja turvalliseen työskentelyyn erilaisissa museotyötehtävissä ja -ympäristöissä, kertoo tutkija Henna Sinisalo Työterveyslaitoksesta.
Oppaan keskiössä on työntekijöiden suojeleminen museotyöympäristöissä esiintyviltä kemiallisilta ja biologisilta altisteilta. Museokävijöihin ja museoiden muihin asiakkaisiin kohdistuvat riskit ovat erittäin vähäiset, sillä heidän mahdollinen altistumisensa on yleensä lyhytaikaista ja kertaluontoista.
Altistumisriskiä voi vähentää yksinkertaisin menetelmin
Terveysriskien tunnistaminen on edellytys sille, että museo pystyy suunnittelemaan tehokkaimmat mahdolliset toimenpiteet riskien poistamiseksi ja vähentämiseksi. Mikäli vaaratekijät ja riskit ovat tiedossa, työntekijöiden altistumista voidaan monissa tapauksissa vähentää varsin yksinkertaisinkin menetelmin.
Helpoimmat ja halvimmat, mutta silti tehokkaat vinkit altistumisriskin vähentämiseen ovat useimmissa tapauksissa asianmukaisten suojakäsineiden käyttö, hyvä käsihygienia ja tilojen säännöllinen siivous.
– Yksi konkreettinen vinkki koskee puuvillahansikkaista luopumista. Museoissa on perinteisesti totuttu käyttämään puuvillahansikkaita aineistoja käsitellessä, mutta tästä tavasta olisi tärkeää luopua, sillä suurin osa altistumisesta tapahtuu museoissa todennäköisesti nimenomaan likaisten käsien välityksellä joko ruoansulatuskanavan kautta tai ihon läpi, kertoo Henna Sinisalo.
Raskauden aikaisen altistumisen ennaltaehkäisy on tärkeää. Museoissa esiintyy varsin yleisesti sellaisia kemiallisia altisteita, esimerkiksi lyijy, arseeni ja formaldehydi, joille ei tule altistua raskauden aikana.
Tutustu oppaaseen ja ota turvalliset työtavat käyttöön:
Sinisalo, Henna; Ylinen, Katriina; Santonen, Tiina; Parshintsev, Evgeny (2023)
Opas on suunnattu museoalan ammattilaisille ja opiskelijoille sekä työterveyshuolloille ja työhygieenikoille avuksi museotyöympäristöihin, -kokoelmiin ja -työtehtäviin liittyvien kemiallisten ja biologisten vaaratekijöiden tunnistamiseen ja työperäisen altistumisen arviointiin. Opasta voidaan hyödyntää myös näiden alojen ammattilaisten koulutuksessa.
Oppaasta ilmestyy ruotsinkielinen käännös alkuvuonna 2024.
Lue lisää tutkimushankkeesta
- Opas on laadittu osana Työterveyslaitoksen toteuttamaa ja Työsuojelurahaston rahoittamaa hanketta Suomalaisten museotyöympäristöjen koetut ja mitatut vaaratekijät – MUHA | Työterveyslaitos (ttl.fi)
- Hankkeen loppuwebinaari järjestetään 25.3.2024 klo 13–14, jolloin myös hankkeen loppuraportti julkaistaan.
Lisätietoja:
Tutkija Henna Sinisalo, Työterveyslaitos, henna.sinisalo@ttl.fi, puh. +358304743320
Tuotepäällikkö Evgeny Parshintsev, Työterveyslaitos, evgeny.parshintsev@ttl.fi, puh. +358304742198
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry on ollut yksi hankkeen yhteistyökumppaneista.
Ajankohtaista
”Opastyö on ja pysyy niin pitkään kuin olen työelämässä”
Mirja Nevalainen on työskennellyt museo-oppaana jo 25 vuotta. ”Jotkut saattavat pitää työtä ohimenevänä työuran ilmiönä. Minulla se on ja pysyy, niin pitkään, kun työtä teen”, hän kertoo. Museoalalle Mirja päätyi alun perin teatteritieteiden opintojen kautta.
Lue lisääPäivittyvät COVID19-uutiset
Olemme saaneet paljon yhteydenottoja jäseniltä koronavirustilanteeseen liittyyen. Tänne päivitetään viimeisin tiedotuksemme ja ohjeistus koronaan liittyen.
Lue lisää”Parasta museoalalla on, että saa tehdä työtä, josta nauttii”
Jaakko Ervasti on maisterivaiheen arkeologian opiskelija, joka on lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Ensimmäiset alan työkokemukset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että museotyö on se oikea suunta työelämässä.
Lue lisääInsinööritoimistosta museoalalle: kulttuuriympäristötyö vei Katariinan mukanaan
Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa. Aiempi työ insinööritoimistossa vaihtui museotyöhön, kun museolain uudistus avasi uusia haasteita museokentältä.
Lue lisääPysyvyyttä ja ylisukupolvisuutta – museoalalla työ on aidosti merkityksellistä
Annika Utriainen työskentelee asiakaspalvelusta ja -kokemuksesta vastavana kehittämispäällikkönä Merikeskus Vellamossa. Työssään hän luo kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille.
Lue lisääMuseoalalle vetää monipuoliset työtehtävät ja jatkuva uuden oppiminen
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Jarmo Korhonen on luomassa Pohjois-Pohjanmaan ensimmäistä rakennettua pyhiinvaellusreittiä. Korhoselle museoalalla työskentely mahdollistaa jatkuvaa uuden oppimista.
Lue lisääHae mukaan kevään 2021 ryhmätyönohjaukseen!
Kaipaatko tilaisuutta keskustellaksesi omasta työstäsi? Pohditko työssäsi motivaatiota, työssä jaksamista, omaa ajankäyttöäsi? Hae MALn työnohjausryhmään, jossa pääset keskustelemaan muiden alan ammattilaisten kesken sekä työnohjaajan johdolla.
Lue lisääVuoden 2021 koulutustuki haetaan sähköisesti
Myönnämme hakemuksen perusteella jäsenillemme koulutustukea vuosittain max. 300 e/ hlö. Koulutus voi olla järjestetty esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, täydennyskoulutuskeskuksessa tai ammattikorkeakoulussa.
Lue lisääMuseotyön suolaa on vaihtelevuus
Elina Pylsy-Komppa työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Tutkijana hänen työhönsä kuuluu päätösten tekeminen siitä, mitä kuva- ja asiakirjakokoelmiin otetaan. Elinaa työssään innostaa päivien vaihtelevuus sekä hyvä työyhteisö.
Lue lisääMALn lausunto: Koronatilanne tammikuussa 2021 ja museoalan lisäresurssitarpeet
Koronaepidemiasta johtuvat museoiden sulkutilanteet ovat vaikuttaneet museoiden talouteen. Museoalalla on pelkona, että koronaepidemian aiheuttamien seurausten vuoksi museot joutuvat tulevaisuudessa säästökuurille.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- Seuraava »