Museoalan ammattiliiton ja koko Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet ovat mukana neuvottelujärjestö JUKOn lakkovaroituksessa Rovaniemelle ja Jyväskylään. Lakkovaroitus annettiin 7.3. Samana päivänä alkoi jäseniämme koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorilla.

Ovathan jäsentietosi kunnossa?

Kuntasektorin jäsenet saavat nyt tiedotteita sekä Akavan Erityisaloista että Museoalan ammattiliitosta. Siksi on tärkeää, että omat tietosi (myös työnantajatiedot) ovat rekisterissä oikein. Käy tarkistamassa verkkoasioinnista tai päivitä lomakkeella.

Jäsenviestintää tehdään sähköisesti eli sähköpostiyhteystiedollasi on merkitystä. Omiin jäsentietoihin kannattaa päivittää sellainen pysyvä sähköposti, jota seuraat aktiivisesti. Mutta ei työpaikan tai opiskelupaikan sähköpostiosoitetta.

"... on tärkeää, että omat tietosi (myös työnantajatiedot) ovat rekisterissä oikein."

Ole aktiivinen ja seuraa neuvotteluviestintää

Neuvottelutilanteet muuttuvat välillä nopeastikin - ole siis aktiivinen ja seuraa tilannetta! Meidän some-kanavien ja kotisivujen lisäksi kannattaa seurata Akavan Erityisalojen ja JUKOn viestintäkanavia.

Akavan Erityisalat on koonnut useimmin kysyttyjä kysymyksiä koskien lakkovaroitusta ja ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa. Löydä vastaus omaan kysymykseesi tai ole yhteydessä neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaareen.

Useimmin kysytyt kysymykset kuntasektorin lakosta

Linkit vievät Akavan Erityisalojen sivuille:

Mikä ero on lakolla ja työnsululla (työsulku normaalissa kielenkäytössä)?
Miten lakkorajat määritellään?
Onko lakko laillinen?
Mitä tarkoitetaan suojelutyöllä?
Miten suojelutyö määritellään?
Voiko esihenkilö osallistua lakkoon, vaikka hän olisi työnantajan edustaja?
Mitä jos työnantaja kysyy, että aionko osallistua lakkoon?
Pitääkö minunkin mennä lakkoon, vaikka en haluaisi? Mitä hyötyä minulle on työtaistelusta?
Mikä on luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun asema lakon aikana?
Kuka on lakonrikkoja eli rikkuri?
Mitkä ovat lakkovahdin tehtävät?
Mikä on järjestäytymättömien ja muiden liittojen jäsenten asema lakossa?
Saako työnantaja painostaa lakkolaisia?
Kuinka lakko vaikuttaa määräaikaiseen palvelussuhteeseen?
Koeajalla olevan työntekijän tilanne työtaistelun aikana?
Mikä on lakkoavustus ja miten sitä maksetaan?
Miten palkkasaatavat erääntyvät lakon aikana?
Voiko lakon aikana työskennellä toisen työnantajan palveluksessa tai tehdä työtä yrittäjänä?
Kuinka käy luontaisetujen ja työvälineiden lakon aikana?
Miten käy työntekijän/viranhaltijan vapaiden lakon aikana?
Miten käy äitiysvapaan palkan lakon aikana?
Miten lakko vaikuttaa vuosilomaan?
Miten lakko vaikuttaa vuosiloman kertymiseen?
Miten lakko vaikuttaa talvilomaan?
Mitä jos työnantaja ei myönnä lomaa maaliskuulle 2022 mahdollisen lakon vuoksi?
Miten käy sairausloman lakon aikana?
Miten lakko vaikuttaa tulevaan vuorotteluvapaaseen?
Miten lakko vaikuttaa opinto-, työ- tai virkavapaisiin?
Saako koulutukseen osallistua lakon aikana?
Miten lakko vaikuttaa tulevaan eläkkeeseen?
Miten lakko vaikuttaa osa-aikaeläkkeen jatkumiseen?
Miten varaudun lakkoon, miten toimin lakon aikana ja lakon päätyttyä?
Työtaistelun perustermejä

Kuntasektorin keskuslakkotoimikunnan järjestöryhmä 17.1.2022

Kunta-alalla työskentelevä jäsenemme:

Ajankohtaista

Marraskuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 17.11.2021

Aiheina muun muassa lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä opinnäytetöiden apurahat, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä syksyn loput jäsentapaamiset. Jäsen, uutiskirje on lähetetty 12.11. ja löydät sen sähköpostistasi.

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa

Kirjoittajalta MAL | 15.11.2021

Urapalveluidemme tarjoaja vaihtuu 1.1.2022. Nykyisen tarjoajan Up Partnersin uraportaali on käytettävissä 31.12.2021 saakka. Vuoden alusta alkaen tilalle tulevat Coollan vastaavat palvelut.

Mitä museo-oppaille kuuluu – Kohti parempaa tulevaisuutta

Kirjoittajalta MAL | 2.11.2021

Selvitimme museo-oppaiden työskentelyolosuhteita yhdessä TAKU ry:n kanssa. Perkaamme kirjoitussarjassamme oppaiden kokemuksia. Viimeisessä kirjoituksessa pohdimme millaisilla keinoilla oppaiden työelämästä voidaan tehdä parempi.

Hae apurahaa museoalan jatko- ja täydennysopintoihin sekä opinnäytetöihin 6.12. mennessä

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Myönnämme kerran vuodessa haettavaa apurahaa jäsenille täydennys- ja jatkokoulutukseen sekä opinnäytetyöhön. Vuonna 2021 apurahaa myönnetään yhteensä 5000 € (yksi apuraha á 500 €). Hae apurahaa 6.12. mennessä.

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Kirjoittajalta MAL | 1.11.2021

Verkkoasiointi ja liittymislomake pois käytöstä teknisen ongelman vuoksi

Tarvittaessa voit käyttää korvaavaa liittymislomaketta. Pahoittelemme tilannetta!

Museoalan ammattiliiton lausunto tekijänoikeuslain muutosesitykseen

Kirjoittajalta MAL | 29.10.2021

Kulttuurilaitosten on edellytetty kasvattavan omarahoitusosuuttaan kuluneena vuosikymmenenä. Koska pykälästä aiheutuu taloudellisia menetyksiä vuosittain, tulee se myös huomioida jatkossa kulttuurilaitosten rahoituksessa.

Kylmää kyytiä kulttuurille – rahapelituottojen vähenemisen vaikutukset taiteen ja kulttuurin valtionrahoitukseen

Kirjoittajalta Katariina | 12.10.2021

Kulttuurialaa on koetellut korona. Nyt myös Veikkauksen tuottojen väheneminen ja pelihaittojen ehkäisy iskee alan talouteen entistä voimakkaammin. Kulttuuriministeriön aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin Veikkausvoittovarojen vähenemisen vaikutuksista ja leikkauslistoista.

Museoalan osaaja, liity alasi yhteisöön — voita 200 € lahjakortti!

Kirjoittajalta MAL | 5.10.2021

Liity meihin ja pääset osaksi alan osaajien yhteisöä. Saat meiltä tukea ja neuvontaa työelämään sekä alakohtaisia etuja. Kun liityt jäseneksi tai suosittelet jäsenyyttä tutullesi 15.11. mennessä, olet mukana 200 € lahjakortin arvonnassa.

Lokakuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 4.10.2021

Aiheina muun muassa Akava-kalenterin tilaus, opiskelijaedustajan haku hallitukseen sekä selkokielen koulutuskokonaisuus ja muut ajankohtaiset koulutukset. Jäsen, uutiskirjeen löydät sähköpostistasi.

Haemme opiskelijaedustajaa MALn hallitukseen — tule mukaan vaikuttamaan ja verkostoitumaan!

Kirjoittajalta MAL | 28.9.2021

Hae opiskelijaedustajaksi MALn hallitukseen kaudelle 2022-2023. Opiskelijaedustajana tuot hallituksen työhön tärkeää opiskelijan näkökulmaa, ja pääset vaikuttamaan museoalan edunvalvontaan. Hallituksessa olet tiivis osa museoammattilaisten yhteisöä!

ae akavanerityisalat alanarvostus alipalkkaus amk ammattikorkea ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm juko korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö kuntatyö lakko maisteri mal moniosaaja museoala neuvottelu palkkaohjelma silpputyö sopimus tes ukk vuoronvaihtokielto ylityökielto