Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa. Kirjoittajana Amalia Poutanen, yksityissektorin neuvottelupäällikkö, Akavan Erityisaloista.

 

Viime perjantaina (16.6.) julkaistiin maan hallitusohjelma. Hallitusohjelmassa on useita työelämää koskevia kirjauksia ja näyttää siltä, että hallituksen tavoitteena onkin muuttaa työelämän lainsäädäntöä ja myös sosiaaliturvaa monin eri tavoin.

Palkansaajien näkökulmasta nyt esille tuodut mahdolliset muutokset eivät vaikuta valoisilta. Esimerkiksi työntekijän henkilöperusteista irtisanomista halutaan helpottaa niin, että jatkossa irtisanomiseen riittäisi asiallinen syy (vrt. nyt: painava ja asiallinen syy), vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen ei enää tarvittaisi perustetta (vrt. nyt: työsopimus on tehtävä toistaiseksi voimassa olevaksi, jos perustetta määräaikaisuudelle ei ole) ja ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, ellei työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa ole toisin sovittu. Lisäksi lakko-oikeutta halutaan rajata. Edellä mainittujen lisäksi hallitusohjelmakirjauksissa on monia muita työelämäkirjauksia.

Onkin jo todettu, että palkansaajien näkökulmasta hallitusohjelman työelämäkirjaukset vaikuttavat siltä, että työntekijän asemaa heikennettäisiin merkittävästi suhteessa työnantajaan ja myös laajemmin yhteiskunnassa.

Ammattiliiton jäsenyys on aina ollut sekä yksilölle turvaa tuova tekijä että yhteiskuntaa vakauttava voima.

Ammattiliiton jäsenyys on aina ollut sekä yksilölle turvaa tuova tekijä että yhteiskuntaa vakauttava voima. Kattava ja laadukas jäsenistön edunvalvonta on ammattiliittona toimintamme ydin. Vuoden 2022 aikana työsuhdeneuvontaamme tuli lähes 7000 käsiteltävää asiaa. Jäsenten yhteydenottojen määrä oli korkeampi, sillä yhteen asiaan saattoi kuulua useita asioita. Olemme edunvalvontatiimissämme huomanneet, että jäsenistön työelämäkysymykset ovat monimuotoistuneet: niitä on tarkasteltava useista eri näkökulmista neuvontaa annettaessa. Uuden hallitusohjelman ja mahdollisten työelämäuudistusten myötä kysymykset eivät varmasti muutu yksiselitteisimmiksi. Neuvontaa ja apua tarvittaneen työelämäasioissa jatkossa nykyistä enemmän.  Ilman ammattiliiton jäsenyyden tuomaa turvaa, on työntekijä jatkossa entistä enemmän yksin, kun aletaan esimerkiksi hakea tulkintaa siitä, mikä on ”asiallinen syy” irtisanomiselle.

Ilman ammattiliiton jäsenyyden tuomaa turvaa, on työntekijä jatkossa entistä enemmän yksin, kun aletaan esimerkiksi hakea tulkintaa siitä, mikä on ”asiallinen syy” irtisanomiselle.

Huomionarvoista myös on, että ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset takaavat lakia paremmat työehdot. Hallitusohjelmassa todetaan, että ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, ellei työehtosopimuksessa ole toisin sovittu – toisin sanoen lainsäädäntöä heikennettäessä ammattiliittojen neuvottelemien työehtosopimusten merkitys hyvien työehtojen turvaajana korostuu.

Suomen työmarkkinoiden neuvottelutoiminta rakentuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestö ILO:n periaatteille, joiden mukaan työelämää kehitetään kolmikantaisesti työnantajien, palkansaajien ja maan hallituksen kesken. Yhteisen työelämän kehittämisen nähdään tuovan vakautta ja tuottavuutta yhteiskuntaan. Keskusjärjestömme Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa, että yhdessä kehittämisen ja sopimisen kulttuuri näyttää unohtuneen hallitusohjelman tekijöiltä.

Jos hallitusohjelmaan nostetut työelämäuudistukset eivät tunnu hyviltä, on syytä pohtia omia vaikuttamismahdollisuuksiaan. Ammattiliitto tarjoaa jäsenilleen kanavan vaikuttaa ja toimia paremman työelämän eteen. Jäsen voi esimerkiksi ottaa yhteyttä liiton asiantuntijoihin ja kertoa työelämän havainnoistaan ja näitä havaintoja hyödynnetään vaikuttamistyössä. Akavan Erityisalat jäsenyhdistyksineen tarjoaa myös monia vapaaehtoistoiminnan muotoja, kuten neuvottelu- ja toimikuntatyöskentelyn, jossa liiton aktiivit suunnittelevat ja kehittävät liiton toimintaa.

Huomionarvoista myös on, että ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset takaavat lakia paremmat työehdot.

On hyvä muistaa, että jo pelkkä jäsenyys on tapa vaikuttaa: ammattiliiton jäsenyys on kannanotto työelämää koskevien oikeuksien puolesta. Muuttuvan työelämän haasteissa ammattiliitto on myös asiantunteva kumppani ja avun tarjoaja.

Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Amalia Poutanen
Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Amalia Poutanen

Ajankohtaista

Suojattu: MALn vuosikokous – hallitushakijat esittelyssä!

Kirjoittajalta MAL | 6.4.2023

Otetta ei näytetä, koska artikkeli on suojattu.

Lausuntomme: Aineettoman kulttuuriperinnön toimenpideohjelma 2023-2028

Kirjoittajalta MAL | 3.4.2023

Osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön keräämiseen ja tallentamiseen mahdollistuu, kun eri yhteisöillä on tietoa, ja siten myös keinoja, tuoda elävää perintöä näkyväksi sekä tallentaa sitä. Viestinnän rooli onkin aineettoman kulttuuriperinnön keräämisessä erityisen tärkeä.

Yksityisille museoille saatiin uusi työehtosopimus

Kirjoittajalta MAL | 23.3.2023

– Aivan uutta on työehtosopimuskaudelle asetettava kehittämistyöryhmä, joka tulee selvittämään mahdollisuuksia lisätä museoalan houkuttelevuutta työmarkkinoilla. Työvoiman saatavuus ja pysyvyys on alalla yhä suurempi haaste.

Mielipidekirjoituksemme: Museo- ja kulttuuriperintöala ei kestä enää leikkauksia

Kirjoittajalta MAL | 18.3.2023

Kun ehdotetaan leikkauksia, tulisi olla jotain, mistä leikata. Kulttuurin osuus valtion budjetista ei ole edes yhtä prosenttia, joka poliittisessa keskustelussa on ollut tavoitteena jo usean vuoden ajan.

Neuvottelutulos yksityisten museoiden työehtosopimuksesta

Kirjoittajalta MAL | 14.3.2023

Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTA ovat päässeet neuvottelutulokseen yksityisten museoiden työehtosopimuksesta. Sopimuksen piirissä on noin 600 työntekijää.

Maaliskuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 9.3.2023

Maaliskuun uutiskirje on lähetetty 8.3. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset palkkaratkaisuista. MALn hallitushaku on myös avattu – lue lisää ja hae hallitukseen!

Palkankorotukset kasvoivat kunnissa ja hyvinvointialueilla – lisäksi kertaerä!

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Neuvottelujen tuloksena vientialojen heijastusvaikutus siirtyi täysimääräisenä kuntien ja hyvinvointialueitten palkankorotuksiin. Tämä tulos takaa kuntiin ja hyvinvointialueille palkkauksen tason nostamisen palkkaohjelman avulla. Sitä kevään 2022 lakoilla juuri haettiin!

Kansallisgalleriaan palkkaratkaisu hyvällä yhteistyöllä

Kirjoittajalta MAL | 7.3.2023

Kansallisgalleriassa työnantaja ja luottamusmiehet pääsivät määräajassa paikalliseen palkkaratkaisuun työehtosopimuksen ns. optiovuoden käyttämisestä vuonna 2023.

Kiinnostaako museo- ja kulttuuriperintöalan edunvalvonta? Hae MALn hallitukseen!

Kirjoittajalta MAL | 2.3.2023

Hallituksen jäsenenä olet jäsenistömme äänitorvi. Hallituksessa pääset näköalapaikalle käsittelemään museo- ja kulttuuriperintöalaa ravistelevia ajankohtaisia työelämä- ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pääset sparraamaan edunvalvonta-asioita muiden hallituslaisten ja MALn toimihenkilöiden kanssa sekä myös osana laajemman ammattiyhdistysverkoston ja kattojärjestö Akavan Erityisalojen toimintaa.

Helmikuun jäsenkirje lähetetty sähköpostissa!

Kirjoittajalta MAL | 17.2.2023

Helmikuun uutiskirje on lähetetty 17.2. Käy lukemassa edunvalvontakuulumiset ja osallistu ajankohtaisiin tapahtumiimme joko etänä tai paikan päällä.

ammattilainen mal moniosaaja museoala työyhteisö työyhteisötaidot