Akavan Erityisalat ja Palvelualojen työnantajaliitto PALTA 8.3.2022 saavuttivat neuvottelutuloksen yksityisten museoiden työehtosopimuksesta (1.3.2022 - 29.2.2024). Liittojen hallinnot ovat nyt hyväksyneet työehtosopimuksen. Työehtosopimus on yleissitova ja sen piirissä museoissa on noin 600 työntekijää.

 

Neuvottelutulos noudattaa täysin yksityisen sektorin vientialojen linjausta ja vastaa ylempien toimihenkilöiden palkkaratkaisua. Palkkoihin tulee yleiskorotus 0.9 % 1.6.2022 lukien, minkä lisäksi työnantaja jakaa työpaikalla ns. paikallisen erän 0,9%. Sopimuksen kustannusvaikutus on 1,8 %. Työehtosopimus on kaksivuotinen niin, että jälkimmäinen vuosi on ns. optiovuosi (1.3.2023-29.2.2024). Sopimus on siis irtisanottavissa päättymään 28.2.2023.

"Neuvottelutulos noudattaa täysin yksityisen sektorin vientialojen linjausta ja vastaa ylempien toimihenkilöiden palkkaratkaisua."

Neuvotteluissa näkyi yksityisen sektorin EK:n alaisten työnantajaliittojen vahva yhtenäisyys, jota tarvitsisimme enemmän myös palkansaajapuolelle kuvaa työmarkkinalakimies Kari Eskola Akavan Erityisaloista.

Esimerkiksi muun yksityisen sektorin tavoin perhevapaiden palkallisuutta koskeva kysymys menee työryhmään 15.6.2022 mennessä ratkottavaksi, mutta perhevapaauudistus tulee toki voimaan 1.8.2022. Laadullisia tekstimuutoksia on tehty puolin ja toisin jonkin verran. Muutokset eivät ole suuria, mutta kummallekin osapuolelle juuri oikeansuuntaisia.

  • Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja.
  • Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi: Liitot suosittelevat, että vapaa-aikana matkustamisen korvauksista säännöllisen ulkopuolella sovitaan paikallisesti. Paikallisesti voidaan sopia esimerkiksi, että matkaan käytetty aika korvataan hänelle 50 prosenttisesti kahdeksalta ensimmäiseltä matkustamiseen käytetyltä tunnilta.

 

Saimme myös työehtosopimuksen tarjoaman etätyösopimusmallin suosiollisemmaksi liukuvan työajan käytölle: Lähtökohtaisesti etätyössä sovelletaan säännöllistä työaikaa koskevia työehtosopimuksen säännöksiä sekä työnantajan työaikaa koskevia ohjeistuksia ja käytäntöjä. Tämä tarkoittaa, että etätyössä pitäisi voida käyttää liukumia museolla tapahtuvaa työtä vastaavasti.

Samoin pitäisi voida toimia esimerkiksi ylityön suhteen. Liukuvan työajan käytöstä etätyössä tulee sopia työnantajan ja toimihenkilön välillä. Osapuolet voivat myös sopia, että työpäivän pituus etätyössä voi olla enintään 7 tuntia 15 minuuttia. Ylityön tekemisestä tulee aina sopia etukäteen kirjallisesti työnantajan kanssa.

Ammattiliiton vahvuus tulee sen jäsenistön lukumäärästä, yhtenäisyydestä ja tahtotilasta

Ammattiliiton vahvuus tulee sen jäsenistön lukumäärästä, yhtenäisyydestä ja tahtotilasta. Työelämä kehittyy samanaikaisesti sekä hyvään että huonoon suuntaan. Ammattiliiton yksi tehtävä onkin rajojen laittaminen ja pelisääntöjen hakeminen näissä kehityssuunnissa.

Onnistuimme välttämään työnantajaliiton selkeät heikennysesitykset museoiden henkilöstölle. Helpotus on toki tätä maailmanaikaa vasten, että peruspalkat ja työsuhteen ehdot on nyt taas sovittu, kuvaa Kari Eskola.

Ajankohtaista

Merjan muistoa kunnioittaen

Kirjoittajalta MAL | 7.4.2021

Museoalan ammattiliiton entinen puheenjohtaja Merja Herranen nukkui pois 21.3.2021. Merja toimi MALn puheenjohtajana vuodet 2001 – 2014. Kiitämme Merja Herrasta ansiokkaasta elämäntyöstä museoalan hyväksi ja otamme osaa omaisten ja läheisten suruun.

MAL Ilta-Sanomien kulttuuriliitteessä 27.3. : Kulttuuripalvelut ovat tärkeä osa kunnan viihtyvyyttä

Kirjoittajalta MAL | 1.4.2021

Vaikuttamistyömme yhdessä Akavan Erityisalojen, Kuntien asiantuntijat Kumula ry:n ja Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kanssa oli esillä Ilta-Sanomien kulttuuriliitteessä 27.3.2021. Muistutimme kulttuuripalvelujen merkityksestä kuntien elinvoimaisuudelle.

”Opastyö on ja pysyy niin pitkään kuin olen työelämässä”

Kirjoittajalta MAL | 22.3.2021

Mirja Nevalainen on työskennellyt museo-oppaana jo 25 vuotta. ”Jotkut saattavat pitää työtä ohimenevänä työuran ilmiönä. Minulla se on ja pysyy, niin pitkään, kun työtä teen”, hän kertoo. Museoalalle Mirja päätyi alun perin teatteritieteiden opintojen kautta.

Päivittyvät COVID19-uutiset

Kirjoittajalta MAL | 17.3.2021

Olemme saaneet paljon yhteydenottoja jäseniltä koronavirustilanteeseen liittyyen. Tänne päivitetään viimeisin tiedotuksemme ja ohjeistus koronaan liittyen.

”Parasta museoalalla on, että saa tehdä työtä, josta nauttii”

Kirjoittajalta MAL | 10.3.2021

Jaakko Ervasti on maisterivaiheen arkeologian opiskelija, joka on lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Ensimmäiset alan työkokemukset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että museotyö on se oikea suunta työelämässä.

Insinööritoimistosta museoalalle: kulttuuriympäristötyö vei Katariinan mukanaan

Kirjoittajalta MAL | 24.2.2021

Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa. Aiempi työ insinööritoimistossa vaihtui museotyöhön, kun museolain uudistus avasi uusia haasteita museokentältä.

Pysyvyyttä ja ylisukupolvisuutta – museoalalla työ on aidosti merkityksellistä

Kirjoittajalta MAL | 24.2.2021

Annika Utriainen työskentelee asiakaspalvelusta ja -kokemuksesta vastavana kehittämispäällikkönä Merikeskus Vellamossa. Työssään hän luo kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille.

Museoalalle vetää monipuoliset työtehtävät ja jatkuva uuden oppiminen

Kirjoittajalta MAL | 24.2.2021

Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Jarmo Korhonen on luomassa Pohjois-Pohjanmaan ensimmäistä rakennettua pyhiinvaellusreittiä. Korhoselle museoalalla työskentely mahdollistaa jatkuvaa uuden oppimista.

Hae mukaan kevään 2021 ryhmätyönohjaukseen!

Kirjoittajalta MAL | 4.2.2021

Kaipaatko tilaisuutta keskustellaksesi omasta työstäsi? Pohditko työssäsi motivaatiota, työssä jaksamista, omaa ajankäyttöäsi? Hae MALn työnohjausryhmään, jossa pääset keskustelemaan muiden alan ammattilaisten kesken sekä työnohjaajan johdolla.

Vuoden 2021 koulutustuki haetaan sähköisesti

Kirjoittajalta MAL | 1.2.2021

Myönnämme hakemuksen perusteella jäsenillemme koulutustukea vuosittain max. 300 e/ hlö. Koulutus voi olla järjestetty esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, täydennyskoulutuskeskuksessa tai ammattikorkeakoulussa.

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm korkeakoulu koulutettu koulutus kulttuuriperintö maisteri mal moniosaaja museoala neuvottelu palta silpputyö sopimus tes