Siirry sisältöön

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja. Palvelujen edellytys on riittävä henkilöstö, eikä kulttuurista leikkaamalla pelasteta vaikeaa kuntataloutta. Tampereen yt-neuvottelut eivät saa vaarantaa peruspalvelua. Kirjoitimme mielipidekirjoituksen Aamulehteen yhdessä Kumula ry:n ja TAKU ry:n kanssa.

Tampereen kaupunki ilmoitti koko henkilöstöään koskevista yhteistoimintaneuvotteluista, jotka voivat johtaa jopa 200 työntekijän irtisanomiseen. Sote-uudistuksen jälkeen kuntien tehtäviin on jäänyt opetustoimi, tekninen toimi, elinkeino- ja työllisyyspalvelut sekä kulttuuri. Näillä kaikilla kuntien toimialoilla on suora vaikutus ihmisten arjen sujumiseen, mutta näistä toimialoista kulttuuri on taloudelliselta kustannuksiltaan kaikista pienin.

Peruspalveluista säästettäessä kulttuuritoimi valitettavan usein näyttäytyy kuitenkin "helpolta" ratkaisulta, sillä sen hyvinvointivaikutukset eivät aina näy välittömästi. Kulttuuripalvelujen vaikutus ihmisten arkeen on kuitenkin valtava. Kirjastot, museot ja kulttuuritapahtumat synnyttävät hyvinvointia, ja niiden ennaltaehkäisevä merkitys syrjäytymisen estämisessä on kiistaton.

Kirjastot, museot ja kulttuuritapahtumat synnyttävät hyvinvointia, ja niiden ennaltaehkäisevä merkitys syrjäytymisen estämisessä on kiistaton.

Kulttuuri-, museo- ja kirjastopalvelut ovat tärkeitä kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallistumista edistäviä palveluja. Palvelujen edellytys on riittävä henkilöstö, eikä kulttuurista leikkaamalla pelasteta vaikeaa kuntataloutta.

Jussi Näri
toiminnanjohtaja, KUMULA ry

Nea Leo
toiminnanjohtaja, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry

Katariina Mäkelä
toiminnanjohtaja, Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL ry

 

Linkki Aamulehteen tästä.

Ajankohtaista

Kunta-alalle neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen

Kirjoittajalta MAL | 13.4.2022

Kunta-alalla alkaa neljäs ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4. alkaen.
Toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee Akavan Erityisalojen ja Museoalan ammattiliiton koko kuntajäsenistöä. AEn jäsenkirje asiasta lähetetty 12.4.

MALn projektityöntekijänä on aloittanut Maija Talja

Kirjoittajalta MAL | 12.4.2022

Museoalan ammattiliitto MALn projektityöntekijänä on aloittanut FM Maija Talja. Maija on valmistunut Turun yliopistosta pääaineenaan kulttuuriperinnön tutkimus.

Jäsenistömme lakkoon Tampereella ja Kuopiossa palkkaohjelman puolesta

Kirjoittajalta MAL | 11.4.2022

Kunta-alan lakot Tampereella ja Kuopiossa alkavat. Akavan Erityisalojen jäsenistö kirjastoissa, museoissa, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluissa sekä hallinnossa osallistuvat lakkoon, samoin osin suuhygienistijäsenistä.

Yksilötyönohjausta jäsenhinnalla

Kirjoittajalta MAL | 5.4.2022

Nyt pilotoimme yksilötyönohjausta! Yksilötyönohjausta tarjotaan jäsenillemme huomattavalla alennuksella, jonka jäsenemme saa MALn omasta sopimushinnasta. Toteutus tapahtuu etänä eli osallistuminen on mahdollista asuinpaikasta riippumatta!

Ylös palkkakuopasta – oikeutta kunta-alan ammattilaisille! Palkkapäivä-tapahtuma!

Kirjoittajalta MAL | 4.4.2022

– Mitä me haluamme?
– Oikeudenmukaisen palkan!
– Milloin me haluamme?
– NYT!

Yliopistojen palkansaajille neuvottelutulos varhain sunnuntaina

Kirjoittajalta MAL | 4.4.2022

Yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos varhain sunnuntaiaamuna.

Kuntajäsenet kolmanteen ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon

Kirjoittajalta MAL | 29.3.2022

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on päättänyt uudesta ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta kaikkien kunnallisten virka- ja työehtosopimusten piirissä, koska kunta-alan neuvottelujen sovittelu ei ole edennyt.

Yksityisten museoiden neuvottelutulos hyväksytty

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Oppaiden ja osa-aikaisen tuntityöntekijöiden asemaa onnistuimme nostamaan kirjauksella siitä, ettei heihin tule soveltaa perusteetta muita työntekijöitä epäedullisempia ehtoja. Vapaa-aikana matkustamisen suositus on nyt myös entistä ohjaavampi.

Lakonuhka sulkemassa kaupunkien kirjastot ja museot viikoksi pääkaupunkiseudulla

Kirjoittajalta MAL | 21.3.2022

Akavan Erityisalojen kunta-alan jäsenet kirjastoissa ja museoissa ovat mukana neuvottelujärjestönsä JUKOn sekä JHL:n ja JYTYn laajassa lakkovaroituksessa pääkaupunkiseudulle. Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 19.4. ja sen piirissä ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastot ja museot.

Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla

Kirjoittajalta MAL | 17.3.2022

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut keskeytyivät 28.2.2022 ja alkoi sopimukseton tila. Kunta-alan neuvotteluja vauhditetaan painostustoimilla – seuraa viestintää!

hyvinvointi museoala rahoitus säästöt työelama 
MAL
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.