- Epäoikeudenmukainen palkkaus on museo- ja kulttuuriperintöalan vitsaus, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Palkkojen korjaus on aloitettava harjoittelupalkoista ja katkaistava pienten palkkojen perinne. Uusi kunta-alan palkkaohjelma onneksi korjaa tilannetta kunnissa, Museoalan ammattiliitto sanoo.

 

Museoalan ammattiliitto MAL haluaa korjauksen museoalan harjoittelupalkkoihin.

- Moni museoalan opiskelija joutuu tekemään opintoihinsa kuuluvat työharjoittelut palkatta. Varsinkin ammattikorkeakouluissa palkattomat harjoittelut mielletään ennemmin säännöksi kuin poikkeukseksi. Näin luodaan pohja ”alipalkkauralle”, joka jatkuu eläkeikään saakka, sanoo Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.

- Kuluneen kevään aikana kunta-alan työriita nostatti laajaa keskustelua, ja eri alipalkkaryhmät ovat oikeutetusti nostaneet esille huonon palkkatasonsa. Tässä alipalkattujenkin vertailussa museoala edustaa pohjalukemia: ylemmän korkeakoulututkinnon edellyttävän tehtävän keskipalkka kuntasektorilla oli viimeisimmän tilaston mukaan 2 853 euroa kuukaudessa. Yksityisissä museoissa palkat ovat vielä pienemmät, Mäkelä huomauttaa.

Museoalan ammattiliitto on alan edunvalvojana nostanut esiin museo- ja kulttuuriperintötyön vaatiman asiantuntijuuden ja palkkauksen välistä räikeää ristiriitaa. Touko-kesäkuussa MAL julkaisi museoalan asiantuntijoiden omakohtaisia kertomuksia Lakkotarinoita-kampanjassa.

Kunta-alalle allekirjoitettiin 8.6. uudet kolmivuotiset työ- ja virkaehtosopimukset sekä viiden vuoden palkkaohjelma. Museoalan ammattiliitto MAL ja sen kattojärjestö Akavan Erityisalat pitivät välttämättömänä palkkaohjelmaa, jolla korjataan alipalkattujen asiantuntija-ammattien palkkausta kuntasektorilla.

- Palkkaohjelman tarvetta olemme ajaneet sitkeästi usean vuoden ajan ja olemmekin iloisia, että vihdoin saamme parannettua edes kunta-alan asiantuntijoidemme palkkausta, Katariina Mäkelä sanoo.

 

Palkattoman harjoittelun kautta alipalkattuun asiantuntijatehtävään

Museoalan ammattiliitto tuo esiin, että alipalkkauksen ensi askeleet otetaan jo alan opiskeluvaiheessa, jolloin perinne ja kirjoittamaton sääntö on, ettei harjoittelusta tarvitse maksaa palkkaa.

- Korkeakouluharjoittelijoiden odotetaan suorittavan jopa usean kuukauden mittaisia, asiantuntijatason tehtäviä sisältäviä ja opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvia harjoittelujaksoja ”opintopistepalkalla”, sanoo projektityöntekijä Maija Talja Museoalan ammattiliitosta.

- Käsitykset työelämästä alkavat vääristyä heti alkuunsa, kun museoalan tulevien ammattilaisten ura alkaa työlainsäädännön ja työehtosopimusten ulkopuolelle sijoittuvista palkattomista harjoitteluista. Niistä on luontevaa jatkaa alipalkattuihin asiantuntijatehtäviin.

- Harjoittelijoiden haavoittuvaa asemaa käytetään hyväksi. Koska tulijoita harjoittelijoiksi on, työnantajat katsovat, ettei tarvitse maksaa. Peräänkuulutamme vastuullisuutta työnantajilta, Talja ja Mäkelä sanovat.

Akavan Erityisalojen ammattijärjestöjen suositus on, että harjoittelusta maksetaan aina palkkaa. Jotta harjoittelut kerryttäisivät työttömyysturvaa, tulee palkkauksen olla vähintään 1 283 euroa kuukaudessa (2022).

 

Alan arvostuksen tulee näkyä palkkauksessa

Museoalan korkeakoulutetut asiantuntijat ovat vastuussa kulttuuriperinnön säilymisestä ja välittymisestä tuleville sukupolville. Jotta museot pystyisivät täyttämään yhteiskunnallisen tehtävänsä, ne tarvitsevat osaavia, koulutettuja asiantuntijoita nyt ja tulevaisuudessa.

Museotyö ansaitsee arvostusta, jonka tulee näkyä myös palkkauksessa. Yksi askelma matkalla ylös palkkakuopasta on alan sisäinen asennemuutos. Tarjoamalla opiskelijoille palkallisia harjoittelujaksoja museoalan työnantajat osoittavat, että alan asiantuntijat ovat oikeudenmukaisen palkan arvoisia myös tulevaisuudessa. Museoalan opiskelijat ovat kulttuuriperinnön tulevia asiantuntijoita, joilla on paljon annettavaa työelämälle jo ennen valmistumistaan.

Museoalan ammattiliitto MAL julkaisee syksyllä 2022 museoalan harjoittelukyselyyn pohjautuvan ohjeistuksen hyvään museoharjoitteluun. Ohjeistuksen tarkoituksena on jakaa hyviä käytäntöjä onnistuneeseen museoharjoitteluun niin harjoittelijoiden, harjoittelupaikkojen kun korkeakoulujen näkemyksiin pohjautuen.

Lisätietoja:

Katariina Mäkelä, toiminnanjohtaja, Museoalan ammattiliitto MAL, p. 040 774 7620, katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi

Maija Talja, projektityöntekijä, Museoalan ammattiliitto MAL, p. 040 838 0739, maija.talja@museoalanammattiliitto.fi

Kuntasektorin uudesta sopimuksesta lisätietoja:

Jaakko Korpisaari, neuvottelupäällikkö, Akavan Erityisalat, p. 040 777 9422, jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fi

Artikkelikuva:
Alipalkka-mielenilmaus Senaatintorilla Helsingissä 5.4.2022. Kuva: Pekka Rousi

Ajankohtaista

Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!

Kirjoittajalta MAL | 7.9.2023

Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.

Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista

Kirjoittajalta MAL | 6.9.2023

Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!

Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2023

Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Elokuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 31.8.2023

Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 14.7.2023

MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Uutisissa: Työntekijät jäivät pulaan

Kirjoittajalta MAL | 11.7.2023

– Nyt kaupungilla on todellinen kasvun paikka: palkanmaksu on saatava kuntoon, toteaa MALn toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Helsingin Uutisten mielipidepalstalla.

Ammattiliitto tukenasi – liity jäseneksi tai suosittele jäsenyyttä!

Kirjoittajalta MAL | 22.6.2023

Kesäkampanja: Oletko museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilainen? Tai alalle opiskeleva tai jo opiskellut? Olemme ammattiliitto juuri Sinua varten! Tai oletko jo jäsen? Myös suosittelemalla jäsenyyttä, voit osallistua ja voittaa.

Vieraskynä: Ammattiliiton jäsenyyden merkitys korostuu lähivuosina

Kirjoittajalta MAL | 21.6.2023

Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa.

Kirjoittaja Amalia Poutanen on kattojärjestömme Akavan Erityisalojen yksityissektorin neuvottelupäällikkö.

Kesän 2023 kulttuuriliput jaettu MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 19.6.2023

MALn jäsenten kesälippujen hakuaika päättyi eilen ja tänään liput on jaettu kaikkien halukkaiden kesken! Jäseniämme pääsee nauttimaan kesästä Porin Jazzissa, Helsingin Flowssa, Turun Ruisrockissa, Joensuun Ilosaarirockissa, Savonlinnan oopperajuhlilla, Kaustisen kansanmusiikkifestareilla sekä huvipuistoissa Helsingin Linnanmäellä, Tampereen Särkänniemessä ja Kouvolan Tykkimäessä.

Mistä on hyvä työyhteisö tehty? -MALn etkoilla Museopäivillä keskusteltiin tärkeästä aiheesta

Kirjoittajalta Katariina | 14.6.2023

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kun mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista koko työyhteisön näkökulmasta? Mitä vaaditaan esihenkilöiltä ja johtamiselta, mitä työyhteisön kaikilta jäseniltä?

ae alanarvostus alipalkkaus ammattilainen arvoaasiantuntijalle fm hatrjoittelija juko koulutettu koulutus kulttuuriperintö lakko lakonuhka maisteri mal mielenilmaus moniosaaja museoala neuvottelu opiskelioja palkkaohjelma palkkapäivä silpputyö sopien2022 sopimus tes