Antirasismi on aktiivista ja tietoista toimintaa kaikkia rasismin muotoja vastaan. Tuemme Olen antirasisti -kampanjaa, joka rohkaisee niin yksilöjä kuin yhteisöjä oppimaan lisää antirasismista sekä edistämään antirasismia omalla toiminnalla. Jaa oma rasismin vastainen tekosi tunnisteella #OlenAntirasisti.

Olemme kattojärjestömme Akavan Erityisalojen kanssa mukana rasisminvastaisessa Olen antirasisti -kampanjassa. Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun Olen antirasisti -kampanja rohkaisee ihmisiä toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan. Kampanjan toinen osa näkyy 6.2.2022 asti somessa tunnisteella #OlenAntirasisti.

Erityisesti rodullistetut ja uskonnolliset vähemmistöt kohtaavat rasismia Suomessa sekä yksittäisinä rasistisina tekoina että rakenteellisella tasolla tapahtuvana syrjintänä.

Rasismia esiintyy laaja-alaisesti eri yhteiskunnan osa-alueilla niin koulutuksessa, työelämässä kuin julkisissa tiloissakin.

Olen Antirasisti -kampanjalla kannustetaan puuttumaan rasismiin sekä toimimaan aktiivisesti rasismia vastaan.

Tavoitteena on lisätä tietoisuutta antirasismista ja antaa työkaluja rasismiin puuttumiseen. Rasismin tuomitseminen ei yksinään riitä, vaan yhdenvertaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan myös tekoja.

Miten Museoalan ammattiliitto osallistuu kampanjaan?

Tiedostamme, että museoalalla ja työelämässä ylipäätään on vielä tekemistä antirasistisen ymmärryksen ja toiminnan edistämisessä.

Olemme omassa toiminnassamme sitoutuneet toimimaan työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Tämä näkyy muun muassa kannanotoissamme sekä työehtosopimusneuvotteluissa, joiden tavoitteita työstämme yhdessä sektorikohtaisten neuvottelujärjestöjen ja Akavan Erityisalojen kanssa.

Myös koulutuspalveluidemme kantavana teemana on ollut saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Viime syksynä tarjosimme jäsenillemme johdantokoulutuksen monimuotoisuus-, yhdenvertaisuus- sekä inkluusiotyöhön museoissa. Toinen kouluttaja, Sara Salmani, toimii Olen antirasisti -kampanjan asiantuntijaraadin jäsenenä.

Sitoudumme tilaisuuksissamme turvallisemman tilan periaatteisiin. Periaatteiden mukaisesti minkäänlainen syrjivä tai rasistinen käytös ei ole hyväksyttyä tilaisuuksissamme. Lue lisää periaatteista ja toimintaohjeista täällä.

Antirasistinen työ vaatii jatkuvaa toimintaa, myös yksittäisten kampanjojen ulkopuolella. Sitoudumme antirasismin periaatteisiin jatkossakin, ja tiedostamme, että antirasistinen työ vaatii perusteellista ja käytännönläheistä juurruttamista omaan toimintaamme.

Lisätietoa kampanjasta

Haastamme jäsenemme ja yhteistyökumppanimme mukaan kampanjaan somessa tunnisteella #OlenAntirasisti. Voit jakaa esimerkiksi kampanjavideoita tai omia antirasistisia tekojasi.

Kampanjan verkkosivut löytyvät osoitteesta olenantirasisti.fi. Sivuilla voi tutustua kampanjan materiaaleihin, antirasistiseen sanastoon sekä antirasistisen toiminnan ohjeisiin.

Oikeusministeriön ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lisäksi kampanjan suunnittelussa on ollut mukana asiantuntijoista koostuva raati. Kampanja on osa oikeusministeriön Yhdessä yhdenvertaisuuden puolesta -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta.

Artikkelin valokuva osa virallista kampanjamateriaalia.

Ajankohtaista

Museoalan työsuojeluverkosto, tule mukaan!

Kirjoittajalta MAL | 7.9.2023

Tule mukaan museoalan työsuojeluverkostoon! Vapaamuotoinen verkosto on avoin kaikille museoalalla työskenteleville työsuojelusta kiinnostuneille henkilöille. Verkostotapaamisissa kuulet puheenvuoroja ja alustuksia sekä hyviä käytäntöjä, joita voit myös itse jakaa kollegoille.

Lausuntomme: Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista

Kirjoittajalta MAL | 6.9.2023

Museolain mukaan museotoiminnan tarkoituksena on mm. kulttuuri- ja luonnonperinnön sekä taiteen tallentaminen ja säilyttäminen, aineistoja ja muita sisältöjä koskevan tutkimuksen edistäminen ja hyödyntäminen sekä aineistojen ja tiedon saatavuuden, saavutettavuuden ja käytön edistäminen. Miten tietosuoja-asetus soveltuu KAM-sektorille? Vastasimme lausuntopyyntöön!

Luottamusmies (henkilöstöedustaja), hae syksyn työnohjausryhmään!

Kirjoittajalta MAL | 4.9.2023

Luottamusmies, henkilöstöedustaja, työsuojeluvaltuutettu – kaipaatko vertaistukea luottamustoimesi ja työsi kehittämiseksi? Hae 10.10. mennessä jäsenistämme koottavaan työnohjausryhmään, jossa pohditaan ja kehitetään omaa työtä osaavan työnohjaajan johdolla.

Elokuun uutiskirje julkaistu!

Kirjoittajalta MAL | 31.8.2023

Elokuun jäsentiedote on lähetetty jäsenille 30.8. sähköpostitse. Aiheina mm. Akava-kalenterin 2024 tilaus, ajankohtaista edunvalvontaa sekä syyskauden tärppejä.

Kesän palveluajat

Kirjoittajalta MAL | 14.7.2023

MALn toimisto hiljenee kesätauolle 17.7.-11.8. Muistathan, että Akavan Erityisalojen työsuhdeneuvonta ja jäsenpalvelut palvelevat normaalisti koko kesän ajan.

Mielipidekirjoituksemme Helsingin Uutisissa: Työntekijät jäivät pulaan

Kirjoittajalta MAL | 11.7.2023

– Nyt kaupungilla on todellinen kasvun paikka: palkanmaksu on saatava kuntoon, toteaa MALn toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Helsingin Uutisten mielipidepalstalla.

Ammattiliitto tukenasi – liity jäseneksi tai suosittele jäsenyyttä!

Kirjoittajalta MAL | 22.6.2023

Kesäkampanja: Oletko museo- ja kulttuuriperintöalan ammattilainen? Tai alalle opiskeleva tai jo opiskellut? Olemme ammattiliitto juuri Sinua varten! Tai oletko jo jäsen? Myös suosittelemalla jäsenyyttä, voit osallistua ja voittaa.

Vieraskynä: Ammattiliiton jäsenyyden merkitys korostuu lähivuosina

Kirjoittajalta MAL | 21.6.2023

Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa.

Kirjoittaja Amalia Poutanen on kattojärjestömme Akavan Erityisalojen yksityissektorin neuvottelupäällikkö.

Kesän 2023 kulttuuriliput jaettu MALn jäsenille

Kirjoittajalta MAL | 19.6.2023

MALn jäsenten kesälippujen hakuaika päättyi eilen ja tänään liput on jaettu kaikkien halukkaiden kesken! Jäseniämme pääsee nauttimaan kesästä Porin Jazzissa, Helsingin Flowssa, Turun Ruisrockissa, Joensuun Ilosaarirockissa, Savonlinnan oopperajuhlilla, Kaustisen kansanmusiikkifestareilla sekä huvipuistoissa Helsingin Linnanmäellä, Tampereen Särkänniemessä ja Kouvolan Tykkimäessä.

Mistä on hyvä työyhteisö tehty? -MALn etkoilla Museopäivillä keskusteltiin tärkeästä aiheesta

Kirjoittajalta Katariina | 14.6.2023

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä, kun mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista koko työyhteisön näkökulmasta? Mitä vaaditaan esihenkilöiltä ja johtamiselta, mitä työyhteisön kaikilta jäseniltä?

työelämä yhdenvertaisuus