Hallitusohjelman kirjaukset merkitsevät, että jäsenet tarvitsevat entistä enemmän apua ja kumppanuutta työelämäasioissa. Jo ammattiliiton jäsenyys on tapa vaikuttaa. Kirjoittajana Amalia Poutanen, yksityissektorin neuvottelupäällikkö, Akavan Erityisaloista.
Viime perjantaina (16.6.) julkaistiin maan hallitusohjelma. Hallitusohjelmassa on useita työelämää koskevia kirjauksia ja näyttää siltä, että hallituksen tavoitteena onkin muuttaa työelämän lainsäädäntöä ja myös sosiaaliturvaa monin eri tavoin.
Palkansaajien näkökulmasta nyt esille tuodut mahdolliset muutokset eivät vaikuta valoisilta. Esimerkiksi työntekijän henkilöperusteista irtisanomista halutaan helpottaa niin, että jatkossa irtisanomiseen riittäisi asiallinen syy (vrt. nyt: painava ja asiallinen syy), vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen ei enää tarvittaisi perustetta (vrt. nyt: työsopimus on tehtävä toistaiseksi voimassa olevaksi, jos perustetta määräaikaisuudelle ei ole) ja ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, ellei työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa ole toisin sovittu. Lisäksi lakko-oikeutta halutaan rajata. Edellä mainittujen lisäksi hallitusohjelmakirjauksissa on monia muita työelämäkirjauksia.
Onkin jo todettu, että palkansaajien näkökulmasta hallitusohjelman työelämäkirjaukset vaikuttavat siltä, että työntekijän asemaa heikennettäisiin merkittävästi suhteessa työnantajaan ja myös laajemmin yhteiskunnassa.
Ammattiliiton jäsenyys on aina ollut sekä yksilölle turvaa tuova tekijä että yhteiskuntaa vakauttava voima.
Ammattiliiton jäsenyys on aina ollut sekä yksilölle turvaa tuova tekijä että yhteiskuntaa vakauttava voima. Kattava ja laadukas jäsenistön edunvalvonta on ammattiliittona toimintamme ydin. Vuoden 2022 aikana työsuhdeneuvontaamme tuli lähes 7000 käsiteltävää asiaa. Jäsenten yhteydenottojen määrä oli korkeampi, sillä yhteen asiaan saattoi kuulua useita asioita. Olemme edunvalvontatiimissämme huomanneet, että jäsenistön työelämäkysymykset ovat monimuotoistuneet: niitä on tarkasteltava useista eri näkökulmista neuvontaa annettaessa. Uuden hallitusohjelman ja mahdollisten työelämäuudistusten myötä kysymykset eivät varmasti muutu yksiselitteisimmiksi. Neuvontaa ja apua tarvittaneen työelämäasioissa jatkossa nykyistä enemmän. Ilman ammattiliiton jäsenyyden tuomaa turvaa, on työntekijä jatkossa entistä enemmän yksin, kun aletaan esimerkiksi hakea tulkintaa siitä, mikä on ”asiallinen syy” irtisanomiselle.
Ilman ammattiliiton jäsenyyden tuomaa turvaa, on työntekijä jatkossa entistä enemmän yksin, kun aletaan esimerkiksi hakea tulkintaa siitä, mikä on ”asiallinen syy” irtisanomiselle.
Huomionarvoista myös on, että ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset takaavat lakia paremmat työehdot. Hallitusohjelmassa todetaan, että ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, ellei työehtosopimuksessa ole toisin sovittu – toisin sanoen lainsäädäntöä heikennettäessä ammattiliittojen neuvottelemien työehtosopimusten merkitys hyvien työehtojen turvaajana korostuu.
Suomen työmarkkinoiden neuvottelutoiminta rakentuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestö ILO:n periaatteille, joiden mukaan työelämää kehitetään kolmikantaisesti työnantajien, palkansaajien ja maan hallituksen kesken. Yhteisen työelämän kehittämisen nähdään tuovan vakautta ja tuottavuutta yhteiskuntaan. Keskusjärjestömme Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa, että yhdessä kehittämisen ja sopimisen kulttuuri näyttää unohtuneen hallitusohjelman tekijöiltä.
Jos hallitusohjelmaan nostetut työelämäuudistukset eivät tunnu hyviltä, on syytä pohtia omia vaikuttamismahdollisuuksiaan. Ammattiliitto tarjoaa jäsenilleen kanavan vaikuttaa ja toimia paremman työelämän eteen. Jäsen voi esimerkiksi ottaa yhteyttä liiton asiantuntijoihin ja kertoa työelämän havainnoistaan ja näitä havaintoja hyödynnetään vaikuttamistyössä. Akavan Erityisalat jäsenyhdistyksineen tarjoaa myös monia vapaaehtoistoiminnan muotoja, kuten neuvottelu- ja toimikuntatyöskentelyn, jossa liiton aktiivit suunnittelevat ja kehittävät liiton toimintaa.
Huomionarvoista myös on, että ammattiliittojen neuvottelemat työehtosopimukset takaavat lakia paremmat työehdot.
On hyvä muistaa, että jo pelkkä jäsenyys on tapa vaikuttaa: ammattiliiton jäsenyys on kannanotto työelämää koskevien oikeuksien puolesta. Muuttuvan työelämän haasteissa ammattiliitto on myös asiantunteva kumppani ja avun tarjoaja.
Ajankohtaista
”Opastyö on ja pysyy niin pitkään kuin olen työelämässä”
Mirja Nevalainen on työskennellyt museo-oppaana jo 25 vuotta. ”Jotkut saattavat pitää työtä ohimenevänä työuran ilmiönä. Minulla se on ja pysyy, niin pitkään, kun työtä teen”, hän kertoo. Museoalalle Mirja päätyi alun perin teatteritieteiden opintojen kautta.
Lue lisääPäivittyvät COVID19-uutiset
Olemme saaneet paljon yhteydenottoja jäseniltä koronavirustilanteeseen liittyyen. Tänne päivitetään viimeisin tiedotuksemme ja ohjeistus koronaan liittyen.
Lue lisää”Parasta museoalalla on, että saa tehdä työtä, josta nauttii”
Jaakko Ervasti on maisterivaiheen arkeologian opiskelija, joka on lapsesta saakka ollut kiinnostunut historiasta. Ensimmäiset alan työkokemukset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että museotyö on se oikea suunta työelämässä.
Lue lisääInsinööritoimistosta museoalalle: kulttuuriympäristötyö vei Katariinan mukanaan
Korjausrakentamisen tutkija Katariina Ruuska-Jauhijärvi työskentelee Kymenlaakson museossa. Aiempi työ insinööritoimistossa vaihtui museotyöhön, kun museolain uudistus avasi uusia haasteita museokentältä.
Lue lisääPysyvyyttä ja ylisukupolvisuutta – museoalalla työ on aidosti merkityksellistä
Annika Utriainen työskentelee asiakaspalvelusta ja -kokemuksesta vastavana kehittämispäällikkönä Merikeskus Vellamossa. Työssään hän luo kohtaamisia eri aikojen ihmisten välille.
Lue lisääMuseoalalle vetää monipuoliset työtehtävät ja jatkuva uuden oppiminen
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti -hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Jarmo Korhonen on luomassa Pohjois-Pohjanmaan ensimmäistä rakennettua pyhiinvaellusreittiä. Korhoselle museoalalla työskentely mahdollistaa jatkuvaa uuden oppimista.
Lue lisääHae mukaan kevään 2021 ryhmätyönohjaukseen!
Kaipaatko tilaisuutta keskustellaksesi omasta työstäsi? Pohditko työssäsi motivaatiota, työssä jaksamista, omaa ajankäyttöäsi? Hae MALn työnohjausryhmään, jossa pääset keskustelemaan muiden alan ammattilaisten kesken sekä työnohjaajan johdolla.
Lue lisääVuoden 2021 koulutustuki haetaan sähköisesti
Myönnämme hakemuksen perusteella jäsenillemme koulutustukea vuosittain max. 300 e/ hlö. Koulutus voi olla järjestetty esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kesäyliopistossa, täydennyskoulutuskeskuksessa tai ammattikorkeakoulussa.
Lue lisääMuseotyön suolaa on vaihtelevuus
Elina Pylsy-Komppa työskentelee Kymenlaakson museossa, Kotkan Merikeskus Vellamossa. Tutkijana hänen työhönsä kuuluu päätösten tekeminen siitä, mitä kuva- ja asiakirjakokoelmiin otetaan. Elinaa työssään innostaa päivien vaihtelevuus sekä hyvä työyhteisö.
Lue lisääMALn lausunto: Koronatilanne tammikuussa 2021 ja museoalan lisäresurssitarpeet
Koronaepidemiasta johtuvat museoiden sulkutilanteet ovat vaikuttaneet museoiden talouteen. Museoalalla on pelkona, että koronaepidemian aiheuttamien seurausten vuoksi museot joutuvat tulevaisuudessa säästökuurille.
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- Seuraava »